http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Romanileiri saa jäädä Helsingin Kalasatamaan/1135260619688
"Helsingin kaupunginhallitus ei ota käsiteltäväkseen nuorisolautakunnan tekemää päätöstä Kalasataman kerjäläisleiristä. Tämä tarkoittaa sitä, että romanileiriin ei puututa.
Päätös syntyi äänin 9–6. Kokoomus ja Rkp olisivat halunneet ottaa asian käsittelyyn, mutta vihreiden, Sdp:n, keskustan ja vasemmistoliiton edustajat eivät.
Kokoomuslaiset toivovat, että valtio puuttuisi vielä asiaan.
"Jäljelle jää toive, että valtioneuvosto vie kerjäämiskiellosta tehdyn lakialoitteen päätökseen ja näin vähennetään kerjäläisten halukkuutta tulla Suomeen ilman työtä", sanoi kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Laura Räty. ".../
*********************************************************************************************************************
ABSURDIA; Romanian mustalaiset saavat jäädä Helsingin Kalasatamaan Sörnäisiin, ja kohta heille on hankittava asunnot ihan 'ihmistenmoiset' - kuten on Suomen perinne-mustalaisillakin, elintaso ja kaikki samaan tasoon ja kuin muillakin maahanmuuttajilla on ollut tapana!
Näin se Vihreä-liike saa hyvää ja solidaarisuutta aikaan, mutta oman maan köyhät ja asunnottomat jotenkin pakkaa unohtua, miksiköhän...?!
Mutta oman kansan olosuhteet ja asuintasoa ei vaivauduta tarkastelemaan missä siellä mennään, monissa tapauksissa ovat olosuhteet alle normien ja aina alle 'mamujen' asuinolojen! Tämä on totta!...
Sitten oli uutinen tänään 4.10.-10 - maahanmuuttajat koulutetaan kansan varoilla ammatteihin jopa korkeakoulutusta myöten, vaan heille ei vaan TÖITÄ lohkea, ja se on taas kansan vika ja yrittäjien, jotka eivät tajua tätä reserviä ja potentiaalia joka on jo maassa!
Mamu-täti Astrid on hyvin huolissaan!

Vastaukset 8
Vanhimmat
On kansalla vihdoinkin mahdollisuus näyttä mitä he tahtovat ja potkia pois kaikki hymistelijät ja muut punavihersokeat eduskunnasta, kyse on enään osaako kansa vielä äänestää.
on houkutellut Suomeen. http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s
Vittu että osaa ärsyttää tuokin kiiltonaama (akkansa voidepurkeilla kävijä) - savolainen juntti Katainen!
Nyt on ollut yllättävän hiljaa PerSujen ym. asioissa!
pinkin krakan ja paidan käyttämistä kun oli puhetta sen seksuaalisesta suuntautumisesta.
Heheeheh...
Kyllä rasvaa siis riittää molempiin päihin! Luistoa siis on!
Rahdata Africasta "Pygmejä" niitä saisi kouluttaa "hyysärien" toimesta ainakin 50 vuotta ennen kuin ne "Kotoutuisi" Suomeen. Siinä olisi sitä pitkän tähtäyksen kuolutuspolitiikkaa meidän pöllöille päättäjille.
Miksei Suomen Romanit ole tukemassa heimoveljiään !
Jotkut valkoihoiset tollot sinne näyttää ruokaa kantavan.
Oli jo siellä eilen illalla TV uutissa niitä puolustamassa.