Uskaltaako enää mennä metsään

hirvittää

6

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jonkinverran

      Hirvikivääri tuntuu melko oudolta aseelta linnustuksessa. Haulikolla, jota käytetään lintujen ampumisessa, ei hirveltä saa henkeä pois 50 metrin etäisyydeltä. Hirven on täytynyt pudota korkealta puusta ja kuolla putoamisvammoihin.

    • Metsän peikko

      Kyllä uskaltaa etenkin nuoret naispuoliset marjastaja. Olen teidän vahtina pusikossa ja ase valmiina laukaisuun, kun tiirailen teidän peräpeiliä kyykkiessänne nelikontin siellä.

      • karhuska

        Varo karhua. Kun keskityt pyllisteleviin marjanpoimijoihin, et edes huomaa kun karhu on jo kiinni omassa takamuksessasi. Karhu tietysti luukee sinua lampaaksi!


    • sitä ennenkin

      ammuttu jopa ihmisiä hirvenä, lehmiä, autoja, traktoreita, koiria, muurahaispesiä, kantoja, puupinoja ym..

    • mutta eikös ollutki hyvä, ettei sinua luultu ukkohirveksi, tai
      kanamaiseksi muutenvaan pyllisteleväksi orjattomaksi piiskaa
      vailla olevaksi ja kaipaavaa sitäkin, hui..

    • tähän aikaan

      Suotta ovat pelotelleet ihmisiä karhuilla ja susilla. Paljon vaarallisempia ihmisen terveydelle ja hengelle ovat oikeasti metsästäjät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe