Olen toiminut neljän vuoden ajan pakolaisten kuntouttajana Saksassa ja Itävallassa. Työssäni olen kohdannut toista sataa kidutuksen uhria. Uhreja ovat usein myös kiduttajat, kuten nyt julki tulleessa tapauksessa Amerikkalais sotilaat. Nyt esitän muutamia seikkoja, joita kaikkien tulisi mielestäni tietää kidutuksesta.
KEITÄ KIDUTTAJAT OVAT?
Yleensä ihmiset ajattelevat, että kiduttajat ovat jotenkin sairaita tai perverssejä ihmisiä. Omalta sohvalta on mukava ajatella , että "En minä, koskaan" Minäkin ajattelin ennen niin, mutta työssäni saamani kokemusten perusteella olen tullut toisenlaiseen tulokseen. Kiduttajat ovat juuri meitä "normaaleja" ihmisiä. Olen tavannut perheen isiä, yksinhuoltaja äitejä, opettajia ym. täysin normaaleja ihmisiä, jotka ovat toimineet ammattimaisina kiduttajina. Totuus on että SUURIN OSA IHMISISTÄ TOIMISI KIDUTTAJANA JOS JOUTUISI OIKEANLAISIIN OLOSUHTEISIIN. Tämä on todettu myös psykologisilla kokeilla lukuisissa yliopistoissa.
Yleensä kiduttajina toimivat tavalliset ihmiset asiantuntijoiden valvonnassa/ohjeiden mukaan.
MITÄ KIDUTUS ON?
Kidutus on ihmiskunnan ikiaikainen perinne. Kidutuksen tarkoituksena on yleensä joko kerätä tietoa kidutetulta tai muokata kidutetun mielipiteitä tai jopa luonnetta.Tämä on oikeasti mahdollista kidutuksen avulla. Kidutetut eivät teeskentele muuttuvansa vaan heidän "minänsä" tuhotaan kidutuksella ja sitten kiduttajat rakentavat sen uudestaan. Tarkoituksena on tuottaa kidutetulle ylivoimaisia psyykkisiä paineita ja tähän käytetään usein myös fyysisen kivun tuottamista kidutetulle. Kivun tuottaminen ei siis ole kidutuksessa itse tarkoitus vaan työväline "Tarkoitukseton" kidutus, jossa ei ole mitään tavoitteita on yllättävän harvinaista.
Kidutuksen laadukkuus määritellään tehokkuuden ja huomaamattomuuden(fyysiset jäljet kidutetuissa, salassapito jne.) perusteella.
Kidutuksen asiantuntijoina toimivat lääkärit ja psykologit. Sanomattakin on selvää, että tälläinen toiminta rikkoo ammatti etiikkaa räikeästi. Suurin osa kidutuksen asiantuntemuksesta ja kidutusvälineistä tuottaa KIINA, VENÄJÄ JA YHDYSVALLAT
ASIANTUNTIJAN MIELIPIDE IRAKIN KIDUTUKSISTA
Valokuvat joissa esiintyy brittisotilaita pahoinpitemässä Irakilais vankeja ovat luultavasti väärennöksiä (BBC:n mukaan) Näissä valokuvissa tapahtuva kidutus on "harrastelijoiden puuhastelua". Vaikka kuvat ovatkin aitoja niin niissä tapahtuva kidutus on
toteuteutettu luultavasti ilman suunnitelmallisuutta.
Amerikkalaisten suorittamassa kidutuksessa, josta on kuvallista ja kirjallista(kirjeet, päiväkirjat) todistusaineistoa, on kuitenkin kyse aivan eri asiasta. EI OLE MITÄÄN SYYTÄ EPÄILLÄ, ETTÄ KIDUTUKSESTA SYYTETYT SOTILAAT OLISIVAT PÄÄVASTUUSSA KIDUTUKSESTA. Kuvien perusteella kyseessä ovat kidutuksen ammattilaiset. Vaikka kuvat huppupäisistä häpäistyistä vangeista näyttävät tökeröiltä, niin kyse on silti kidutuksen huippuosaajista.
Samat menetelmät toistuvat kidutettujen tarinoissa ympäri maailmaa hätkähdyttävän samanlaisina.
Syytteen alla olevat sotilaat ovat toimineet tässä tilanteessa tavalla, jolla lähes me kaikki olisimme toimineet vastaavassa tilanteessa. (totelleet käskyjä).

Vastaukset 1
Vanhimmat
vastuu kidutuksista ja muista julmuuksista on aina päättäjillä. Kansat eivät sotia sytytä vaan vallassa olevat eli päättäjät.