Tekopyhä kirkko

Authie

En tajua miksi noin 80% suomalaiset ovat ev lut. kirkon jäseniä ja edelleen noin 90% hautajaiset ovat kirkkollisia, kaikki hautausmaat Suomessa kuuluvat kirkkoon ja jopa krematoriot!! Myöskin häät- samalla tavalla, kaikki kirkkolliset. Eikä suomalaiset tajuaa kuinka tekopyhää on se, että pastori tienää vaikka 3000eueoa palkkaa, matkustaa etelään 2-3 kertaa vuodessa, vaika seurakuntaialset ovat työttömiä ja köyhiä varsinin Itä Suomessa? Itse en kuulu kirkkoon, enkä koskaan kuulunut, mutta tiedän paljonko pastori saa palkkaa, missä lomalla matkustaa, ja että seurakuntalaiselle jakaa kirkko ainoastaan joku EU-ruokakasseja, eikä halpaa matkustaminen, eikä muita etuuksia työttömille!!
Papit ovat ns. leipäpappeja, jotka tekevät papin työ aivan kun mikään muu virka tahansa, ei se ole ennää mitään kutsumus, ja pappi ei todellakaan antaa viimeisesta.
Kirkko on rikas, voisi järjestää työttömille vaikka halpoja matkoja keski Eurooppaan mutta ei heru mitään!!
Itse olen kotoisin Ranskasta, nyt Suomessa ei ole töitä, ja olin puhunut ennen pastorin kanssa matkustamisesta ja hän myönsi matkustavaan noin 3 kertaa vuodessa etelään. Kun olin hänelle sanonut, että minulla on koti-ikävä kun en käynyt Ranskassa jo 3 vuotta, eikä ole varaa matkustamaan, hän oli minulle kirjoittanut aivan nöyryyttävää mail, joku että voin kuulema saada joku "ruoka-avustusta", mutta minulla ei ole nälkä, minulla on puoliso- vaan on koti-ikävää. Ihmisella ei ole vaan vatsaa mutta myös sieluja, eikä papit tajuaa?? Asun pohjois Savossa, ja en viihty sielä nyt kun töitä ei ole ja on aika paljon terveysongelmat, ja minulla 2 leikkaukset edessä..ajattelin vaan että vaikka pappi voi auttaa matkakustannuksen kanssa kun haluasin käydä nyt siellä ainakin 2 viikkoksi. Pappi vaan nöyrittää, ja vielä kirjoitti " toivoa on"- ja se päästä "jumalan kasvattamaa viljaa me jaamme""- ja itse matkustaa etelä Eurooppaan noin 3 kertaa vuodessa, mutta muille jakaavat vaan viljaa ja leipää!! Thyj, ihmottavaa tekopyhyys!!! Haluan tästä Suomen kirkosta tehdä juttu Le Monde lehteen!!!

5

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikset menisi?

      Voihan sitä vaihtaa vaikka johonkin muuhun seurakuntaan, jos kirkossa ei ole hyvä olla, vapaaseurakuntiakin on, ja muutamia muitakin sen lisäksi, niihin saa mennä vapaasti, ei se ole kiellettyä, ota selvää milloin on kokous ja mene mukaan niin sitten tiedät siitä enemmän!

    • srk-pastori

      Minusta on käsittämätöntä, että joku väitää kirkkoa tekopyhäksi, koska se ei kustanna yksittäisen ihmisen etelänmatkaa. Monilla papeilla talous on perheessä sen verran tiukkaa, että etelänmatkoihin ei tällä kirjoittajan mainitsemalla tahdilla ole varaa. Itse olen käynyt etelässä viimeksi kesällä 2007. Muuten suurimmalla osalla papeista ei olte tuota mainitsemaasi ansiotasoa, vaan paljon niukempi.

      • idajan

        Pastorin kanssa siitä samaa mieltä, että on absurdia kinuta etelänmatkoja kirkolta. Eiköhän nälkä ole tärkeämpi poistaa, ja siihenhän seurakunnat kiitettävästi panostavat. Sen tähden minäkin uskonnottomana maksan kirkollisveroni. Jos se menisi etelänmatkoihin, niin eroaisin oitis kirkosta ja laittaisin rahat johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen.

        Samoin on minusta absurdia nämä leipäpapeiksi haukkumiset. Sillä oli varmaan todellisuuspohjaa vuosikymmenet sitten, kun kohtuullisella opiskelulla pääsi kirkkoherraksi vähän työtä vaativaan virkaan a lá Väinö Linnan Salpakari. Ja viran mukana tuli mannut ja metsät ja torpparit. Varmaan moni nuori mies silloin valitsi tämän uran ilman sen kummempaa vakaumusta.

        Tämän päivän todellisuus on aivan toista. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin työ on jokseenkin huonosti palkattua, työmäärä melkoinen, ja henkisesti hyvin raskasta. Joten olettaisin että papit nykyään todella valitsevat ammatin kutsumuksesta.


    • siinä selitys

      Suomessa on tyrkytetty vapaata kasvatusta, evoluutio-oppia ja ateismia jo vuosikymmenet. Kuitenkin suurin osa haluaa turvautua jos ei miehuutensa voimissa niin kuitenkin elämän ehtoossa Jumalaan. iis jopa 90 % haluaa tulla haudatuksi kristillisesti. Jumala on luonut meidät kaipaamaan yhteyttä L siinä selitys niin syvälliseen kansamme hengellisyyteen!

    • Anonyymi

      Joukossa tekopyhyys tiivistyy.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      249
      4514
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1695
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1532
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      16
      1421
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1261
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      89
      1185
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1025
    Aihe