Suomen sisällissota/ punakapina/ veljessota/ vapaussota vuonna 1918 käytiin kommunistien ja kapitalistien, punikkien ja lahtarien, välillä. Samanlaista vastakkainasettelua ei tule enää olemaan, koska käsitteet ovat hämärtyneet.
Kaikki duunarit eivät enää olekaan punaisia, suuri osa on oikeistolaisia. Isänmaallinen työväenluokka on astunut kansainvälisen työväenluokan tilalle. Joku SDP ei enää olekaan työväenpuolue, ja ammattiliittojen johtajat ovat kapitalisteja, jotka saavat vuodessa käteen saman verran rahaa kuin kokonaisen tehdashallin työmiesjoukko. Nalle Wahlrooskin oli nuorena miehenä tulipunakommunisti, nyt äärikapitalisti.
Porvarilahtarina oleminenkaan ei enää nykyään ole yhtä jyrkkää riistoa, kuin 100 vuotta sitten. Työsuojelulait ja monet muut pykälät, mm. TES, pakottavat nykyään työnantajan ottamaan huomioon myös työväestön oikeudet. Luonnonsuojelukin pitää huomioida työpaikoilla, haluaapa porvari sitä tai ei.
Samaan aikaan Suomen kansa kuitenkin jakautuu yhä jyrkemmin kahteen osaan, mutta sitä jakoa ei enää nykyisin tehdä luokkajaon tai työolosuhteiden tai rahan perusteella, vaan... SUHTAUTUMISESSA MAAHANMUUTTAJIIN! Maahanmuutto, kulttuurierot, rasismi ja suvaitsevaisuus ovat ne ainekset, joista seuraava sisällissota versoo.
Suomalaisten oma kulttuuri on painettu alas. Vieraita kulttuureja suojellaan. Kaikki ovet ovat avoinna kenen tahansa tulla. SIINÄ ovat seuraavan sisällissodan ainekset, eivät kommunistisen ja kapitalistisen ideologian vastakkainasettelussa. Kommunismista ja kapitalismista vouhkaaminen on NIIN 1900-lukulaista!
Ainoa asia, mikä vielä pidättää kansaa nousemasta uuteen sisällissotaan, on järjestäytyneiden isänmaallisten puolueiden ja järjestöjen puuttuminen - sellaisten puolueiden ja järjestöjen, joilla on TODELLISTA vaikutusvaltaa. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana hallituksessa on ollut sekä oikeistoenemmistö, että vasemmistoenemmistö, ja erilaisia sekakokoonpanoja. JOKAINEN ryhmittymä on ajanut HALLITSEMATONTA MAAHANMUUTTOA. Mitä tapahtuu, kun KANSA alkaa järjestäytyä puolueiden ulkopuolisiin organisaatioihin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
>>Suomen sisällissota/ punakapina/ veljessota/ vapaussota vuonna 1918 käytiin kommunistien ja kapitalistien, punikkien ja lahtarien, välillä.
Tämä maahanmuutto on osattu "syöttää" nuoremmalle jälkipolvelle erikoisen HIENOLLA TAVALLA.
Eli on jos jotakin pizzeiriaa, kiinalaista tai intialaista ravintolaa jne. Nuoret tytöt hurmaantuu huntuihin!
Tämän syksy muotivaatteissakin jo selässä hulmuaa huntu kuin Bätmanilla. Nuoria lennätetään hienoihin ulkomaan kohteisiin ja he ovat aivan hurmaantuneita eri uskonnoista. Heille ei näytetä yleensä lähimailla olevaa kurjuutta, jonka tyttäreni Thaimaan matkallaan kävi katsomassa ja oli järkyttynyt.
Onhan kaukaisten maiden näkemisissä se HYVÄ PUOLI, että nyt sitten jo ruotsalaiset, venäläiset ja virolaiset tuntuvat omalta kansaltamme. On vaikea uskoa keskinäistä taistelua näiden maiden välille. Voisi kuvitella vain, että kullakin maalla on oma ns. puolue. Suomipuolue, ruotsipuolue jne.
Utopiaa näinollen eivät ole mitkään tulevaisuuden karttakuvat niin, että POHJOISMAAT, SAKSA JA BALTIA muodostaisivat Venäjän kanssa oman "EU:n". Maita ostellaan puolin ja toisin.
Ainakin ihmiset olisivat enemmän saman suvun näköisiä. No, Venäjän itäosa voi näyttää jo toiselta.