25 min Pekka Siitoin oli vihattu mies, joka nousi 1970-luvulla julkisuuteen Hitleriä avoimesti ihailleena uusnatsina. Miten Pekan kotikutoisen Valtakunnanjohtajan rooli vaikutti hänen poikaansa Pauliin? Ohjaus Miki Brunou.
ti 26.10.2010 klo 20.00 YLE TV1
http://yle.fi/ohjelmat/829982#lisatiedot
ti 26.10.2010 klo 20.00 YLE TV1
http://yle.fi/ohjelmat/829982#lisatiedot
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ohjelman asettama kysymys on kai retorinen. Tietenkin Valtakunnanjohtajan poika on pärjännyt elämässään hyvin saatuaan lapsuudessa ja nuoruudessa vankan aatteellisen opin ja turvallisen kasvupohjan. Isänsä lisäksi pojalla oli paljon muitakin hyviä, isänmaallisia esikuvia kuten Aluekomentaja Arje.
On täysin mahdollista, että Paul Adolfilla on nykyään suurperhe ja vähintään kaksi akateemista loppututkintoa. Hulppean omakotitalon kellarissa on ns. bunkkeri harrastustiloineen. Siellä alttarilla on edesmenneen Valtakunnanjohtajan valokuva ja kaksi lepattavaa lyhtyä, seinällä roikkuvat sulassa sovussa siniristi- ja hakaristilippu.