YLE VALEHTELEE!!!

Ykkösen aamu-tv:n uutisissa. Siinä puhuttiin mm ihmiskaupasta, ja näytettiin kuvaa jostain vinku-intiasta. Samalla mainittiin myös Suomessa esiintyvän ihmiskauppaa. Samaan hengenvetoon sanottiin töynläisten nukkuvan nälissään varastojen lattialla. Nyt YLE saisi sanoa myös missä suomalaisessa firmassa työntekijät nukkuvat nälkäisinä varaston lattialla.
Uutisen ehtii vielä nähdä tv:ssä.
9180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sinä saisit sanoa, mitä tarkoittaa "töynläiset" suomeksi ja maksaa TV-lupasi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Vitutti nuo vääristellyt uutiset niin paljon ett'eivät sormet osuneet oikeassa järjestyksessä näppäimille. Sorry vaan kun et ymmärtänyt tekstiä ;o)

    Äänestä

Aloittaja

vanhat punikit, hipit ja 80-luvun punkkarit? Heidän sitten pitää levittää omaa aatemailmaansa kaikille suomalaisille.

Äänestä

On aivan väärä nimi köyhyydelle,puhuisivat edes ongelmista niiden oikeilla nimillä.
Tottakai kaikki moraaliton business lisääntyy köyhyyden lisääntyessä.

Mitään ongelmia ei täälläkään olisi jos romaniassa ja kehitysmaissa olisi riittävä sosiaaliturva.
Samalla tavalla myös suomessa tämän hetken lamassa ihmisten hyväksikäyttö lisääntyy kun kapitalistit tavoittelevat sitä ikuista "kasvua" ja kilpailu kiristyy.Jopa valtiotasolla,kun päähän pälkähtää 1.8 miljoonan maahanmuuttajan "tarve" niin eikö se täsmälleen sama asia mutta eri sanoin kuin ihmisten hyväksikäyttö näin käytännössä?

Äänestä

paskahousut vielä vingutte? Tehkää jotain asioille!!!!! Tyhmä alistuva saa turpaan. Itseään ja lapsosia täytyy puolustaa raivokkaasti.

Äänestä

Onhan tuo Röngän Matti nykyisin jo paremman näköinen, liekkö lomaillut…

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9319427 kirjoitti:

Ykkösen aamu-tv:n uutisissa. Siinä puhuttiin mm ihmiskaupasta, ja näytettiin kuvaa jostain vinku-intiasta. Samalla mainittiin myös Suomessa esiintyvän ihmiskauppaa. Samaan hengenvetoon sanottiin töynläisten nukkuvan nälissään varastojen lattialla. Nyt YLE saisi sanoa myös missä suomalaisessa firmassa työntekijät nukkuvat nälkäisinä varaston lattialla.
Uutisen ehtii vielä nähdä tv:ssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu