mihin Damdamin omistajat häipyivät? Venla ja Jiri ensimmäistä päivää töissä ja tyyppi sanoo lähtevänsä ulkomaille ja jättää kaksi täysin omistajalle vierasta (ja ammattitaidotonta) tyyppiä keskenään hoitamaan firmaansa. Nyt Jiri ja Venla käyttäytyvät kuin omistaisivat kyseisen paikan ja suunnittelevat bändi-iltoja yms., niin ja pitävät noin vain jatkoja siellä, eikös laissa ole sellainen pykälä ettei ravintolat saa olla auki kuin tiettyinä aikoina (ei siis milloin vain), jottei muille talon asukkaille/liikkeille meluhaittaa tuoteta muulloin. Ei minkäänlaista logiikkaa tässä sarjassa.
Ihmetyttää
perseestä koko sarja
4254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja unohdettu että oli omistaja, ei tarvitse turhaan juonikuvioita kirjoittaa että kiistellään sen mynynintä, rahoituksesta yms.
Toki olisi ollut aika hyvä kun Venla ja Jiri oli siellä kännissä niin olisikin omistaja tullut paikalle ;)
Tosi tv?Ei ole!Johtuisikohan siitä nämä epärealistiset kuviot...
Miksi ei laita äänettömälle? Typerää!
Koska silloin hän olisi kuullut herätyskellon äänen, eikä olisi voinut syyttää peppiä siitä että ei ehtinyt ylioppilaskirjoituksiin.
Kato tämä on kirjoitettu tv-sarja, kaikella on tarkoitus....