Hei, olisin vain ilmootellut että olen mukana taas kuvioissa kun on vihdoin kaikki ymmärtävät että puhutaan Isänmaasta, Suomesta. Vuosikaudet nimittäin puhuttiin vain Hitleristä ja liikkeemme miellettiin sillee negatiiviseks. Nyt kun liike on alkanut elää uutta kultakauttaan on taas kerran ryhdyttävä toimeen kansallismielisyyden edistämiseksi. Tällä kertaa VVV:n (Vapauspuolueen Vehmaan Veteraanisenioreiden alajaoston) riveissä. Kiikkustuoli on kaivettu kellarista, suojeluskunnat kutsuttu palvelukseen, aseisiinsa jaettu täydet lippaat värikuulia. Aalto ja Koskela ovat kuuleman mukaan jo vetäneet sotisovan niskaan joten enköhän minäkin kaivele sen koinsyömän villapaidan jälleen komerosta. Kohti viimeistä taistelua toverit!
Ps. Joko Lahden suunnalle ollaan oltu yhteydessä?
Ps. Joko Lahden suunnalle ollaan oltu yhteydessä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Läts läts
Valitettavasti Lahdessa on isänmaallisella rintamalla ollut hiljaista sitten Väinö Kuisman. Hänen jätettyään politiikan, ei meillä käytännössä ole ollut minkäänlaista rivien kokoajaa.
Tilanna on surullinen, tästä komukaupungista ei vaan nouse enää samanlaista johtajaa kuin Kuisma.
Miksi puhua Kuismasta ja politiikasta samassa lauseessa. Ennemminkin "Kuisma ja Aku Ankka" tai "Kuisma ja Mustanaamio". Yleensäkään petturin nimeä ei täällä pitäisi mainita.
Miksi sinä et uskonut? Kuisma ei pettänyt ketään, Kuisma petettiin, jätettiin yksin.
Vain Suomessa kaikkein kyvykkäin, tunnollisin ja uutterin aktivisti puukotetaan brutusten toimesta hengiltä jo nuoruusiällä. Väinön suurin virhe oli syyllistyä pyyteettömyyteen ja ennen kaikkea uskoon että muut aktiivitoimijat olisivat kuin hän itse: läpeensä ja viimeiseen asti rehellisiä sekä uskollisia niin aatteelle kuin tovereilleen. Samahan tapahtuu parhaillaan Henrikille jonka ainoat synnit olivat älykkyys, karismaattisuus ja ahkeruus.
Kun seuraa aikansa vaikkapa Olavin ja Herra Hiirimaton kaksintaistelua liikkeen johdosta, painaa sinnikkäinkin viimein päänsä ja yksinkertaisesti, häpeää. Häpeää niin syvästi että se veret seisauttaa, häpeää niin syvästi että se hengityksenkin lamauttaa. En kiellä ettenkö ajoittain tahtoisi heittää pyyhkeen kehään myötähäpeässäni, mutta aina sitten jotenkin kerään itseni ja jatkan siitä mihin jäin. Vuosikymmenestä toiseen.