Tarina siitä, miten hylkäsin "hyvän" työpaikkani ja aloin elää!

...olen nyt ollut sairaslomalla pahan työuupumuksen ja vaikean masennuksen vuoksi. Välillä roikkunut jopa itsemurhan partaalla, ja teen sitä edelleen, joskin arvelen olevani liian pelkuri tehdäkseni itselleni mitään. Työpaikalta tulee varsin kalseita yhteydenottoja, pienintäkään ymmärrystä tai "parane pian" -toivotuksia on ollut turha edes toivoa.

Tällä hetkellä olen henkisesti ihan raato, joka asia vaatii hirveää pinnistelyä, enkä jaksaisi edes jutella kenenkään kanssa, saati tavata ketään. Tunnetasolla elämä on latistunutta, päivästä päivään sinnittelyä. Mahtaako minusta koskaan enää tulla se innokas ja elämäniloinen ihminen, joka joskus olin?

ingaliina_ kirjoitti:

...olen nyt ollut sairaslomalla pahan työuupumuksen ja vaikean masennuksen vuoksi. Välillä roikkunut jopa itsemurhan partaalla, ja teen sitä edelleen, joskin arvelen olevani liian pelkuri tehdäkseni itselleni mitään. Työpaikalta tulee varsin kalseita yhteydenottoja, pienintäkään ymmärrystä tai "parane pian" -toivotuksia on ollut turha edes toivoa.

Tällä hetkellä olen henkisesti ihan raato, joka asia vaatii hirveää pinnistelyä, enkä jaksaisi edes jutella kenenkään kanssa, saati tavata ketään. Tunnetasolla elämä on latistunutta, päivästä päivään sinnittelyä. Mahtaako minusta koskaan enää tulla se innokas ja elämäniloinen ihminen, joka joskus olin?

Lue lisää

On se kumma juttu, että raha, asema, korkea elintaso voi sanella meidän elämän suunnan. Sille alttarille ollaan valmiita uhraamaan oma terveys, perhe, läheiset ja kaikki mahdollinen mitä tämä oravanpyörässä pysyminen vaatii.

Tiedän kokemuksesta, että kun työuupumus vie masennukseen, ja ahdistus painaa päälle ovat yöunet tipotiessään. Jonkun aikaa sitä jaksaa sinnitellä unilääkkeitten turvin, mutta niihinkin tulee riippuvuus. Viha ja katkeruus velloo sisällä. Läheisille ei pysty olemaan läsnä, enää ei edes välitä. Kuitenkin viimeiseen asti haluaa työnantajalle ja työkavereille teeskennellä tehokasta ja pirteää.

Suhde puolisoon ja lapsiin on kylmentynyt, he ovat etääntyneet jo elämään omaa elämäänsä. Itsellä on vain jäytävä masennus. Ja kun se kehittyy tarpeeksi pitkälle, se rampauttaa sielun ytimiä myöten. Paluuta terveiden kirjoihin ei enää olekkaan, ja kuka jaksaa muumion kanssa elää loppuelämänsä?

Peli kannattaa ajoissa viheltää poikki. Alkaa kyselemään itseltä, miten minä voin, miten voi perheeni, mitä haluan elämältä. Tässä mammonassako minun arvoni ovat.

Pysäytän tämän oravanpyörän, lasken kaiken käsistäni, otan aikaa itselleni, senkin uhalla, ettei työnantaja hyväksy tätä vetäytymistäni. Ei hän välitä minun jaksamisesta hölynpölyä, olen pelkkä väline hänen käytössään. Joudun ehkä etsimään ihmisarvonikin uudelleen, se kun pääsi katoamaan sinne pyörän uumeniin.

Etsin niitä kultaisia langanpäitä, jotka pääsi katkeamaan läheisiini niissä pyörityksissä, mutta etsin niitä nöyrin mielin, ja tiedän niiden löytyvän. Niin, ehkä tarvitsin nämä kokemukset, niiden kautta kun löysin elämääni uudet ja kestävät arvot. Arvot, jotka ovat tuoneet minulle sisäisen rauhan ja mielekkään elämän, ja luulenpa, että yläkerrassa mielenkiinnolla seurattiin, milloin ymmärrän niihin tarttua.

eheyttää kirjoitti:

On se kumma juttu, että raha, asema, korkea elintaso voi sanella meidän elämän suunnan. Sille alttarille ollaan valmiita uhraamaan oma terveys, perhe, läheiset ja kaikki mahdollinen mitä tämä oravanpyörässä pysyminen vaatii.

Tiedän kokemuksesta, että kun työuupumus vie masennukseen, ja ahdistus painaa päälle ovat yöunet tipotiessään. Jonkun aikaa sitä jaksaa sinnitellä unilääkkeitten turvin, mutta niihinkin tulee riippuvuus. Viha ja katkeruus velloo sisällä. Läheisille ei pysty olemaan läsnä, enää ei edes välitä. Kuitenkin viimeiseen asti haluaa työnantajalle ja työkavereille teeskennellä tehokasta ja pirteää.

Suhde puolisoon ja lapsiin on kylmentynyt, he ovat etääntyneet jo elämään omaa elämäänsä. Itsellä on vain jäytävä masennus. Ja kun se kehittyy tarpeeksi pitkälle, se rampauttaa sielun ytimiä myöten. Paluuta terveiden kirjoihin ei enää olekkaan, ja kuka jaksaa muumion kanssa elää loppuelämänsä?

Peli kannattaa ajoissa viheltää poikki. Alkaa kyselemään itseltä, miten minä voin, miten voi perheeni, mitä haluan elämältä. Tässä mammonassako minun arvoni ovat.

Pysäytän tämän oravanpyörän, lasken kaiken käsistäni, otan aikaa itselleni, senkin uhalla, ettei työnantaja hyväksy tätä vetäytymistäni. Ei hän välitä minun jaksamisesta hölynpölyä, olen pelkkä väline hänen käytössään. Joudun ehkä etsimään ihmisarvonikin uudelleen, se kun pääsi katoamaan sinne pyörän uumeniin.

Etsin niitä kultaisia langanpäitä, jotka pääsi katkeamaan läheisiini niissä pyörityksissä, mutta etsin niitä nöyrin mielin, ja tiedän niiden löytyvän. Niin, ehkä tarvitsin nämä kokemukset, niiden kautta kun löysin elämääni uudet ja kestävät arvot. Arvot, jotka ovat tuoneet minulle sisäisen rauhan ja mielekkään elämän, ja luulenpa, että yläkerrassa mielenkiinnolla seurattiin, milloin ymmärrän niihin tarttua.

Lue lisää

Hieno viesti! Olen kanssasi samaa mieltä.