Kun Jumala loi ihmisen, niin Hän loi siitä oman kuvansa, kaltaisensa ja koko luomakunnan hallitsijan, mutta kun ihminen lankesi ja tahrasi koko luomakunnan ja sen Jumalan kuvan joka hän oli, niin ihmiselle tuli vimma tehdä Jumalasta itsensä kuva ja kaikista kaamein näistä kuvista on kolminaisuus.
Ihminenkö vaiko Jumala
Kristuksen Kantaja
3312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitäs meni jumala luomaan oman kuvansa, siksi ihminen lankesi. Niin ja sen omenankin meni ihan piruuttaan luomaan.
Mikä se ihmisen lankeeminen oikein on? Olisko se vain itsekkyys, joka luo suojautumisen ja ehkä toisille pelon ja uskomuksen että olisi jokin ulkopuolinen voima, jonka tietämättömyyden pelosta ego suojaa oman olemassaolonsa kasaamalla kaikennäköisiä uskomuksia. kykenemätön olemaan tässä hetkessä ja nyt. Egomme on ajatusten nippu joka toimii muistin varassa, ja luulemme että se kaikki on totta. Miten voi olla kun kokoajan ego luo kuvia jo tapahtuneesta ja tulevasta, mutta se mikä oikeasti vain on, niin tämä olemassa oleva hetki. Ego analysoi sitä jo tapahtuneena ja näin voi myös muokata uskomuksillaan tapahtunutta kasvaen joskus hyvinkin suureksi, osittaen siitäkin syystä että mieltää voittavans kuoleman, koska kuolema on egolle mysteeriö jota se ei pysty käsittelemään, kun ei pysty olemaan tässä hetkessä.
Egon alkuperäinen tarkoitus on pitää kehomme toiminnassa, sekä suojata sitä.
Tämä suojaaminen on tavallaan mennyt yli ja näin ajansaatossa luonut maailmankuvan joka peilaa olematonta erillisyyttä, joka on itseasiassa harhaa.
Egon toiminta on ollut sielutonta, kun se on unohtanut sen sielunsopimuksen jolla mennään harmonisesti egon ja vapaan tahdon kanssa yhteistyössä sielun kanssa.
Itsekkyys on ns. synti joka antoi mahdollisuuden kokea Rakkauden.
Pimeys on itseasiassa meidän työkalumme, jotta voimme kokea Rakkauden.
Ihminen loi alunperin Jumalan kuvakseen. Tämä Jumalankuva ei ollut täydellinen, se oli pirullinen diktaattori, joten Ihmiselle tuli tarve muuttaa luomaansa kuvaa paremmaksi. Hän tekl Jumalankuvasta vähemmän pirullisen diktaattorin.