Uutisissa on ollut itsemurhien lisääntymisestä, viime aikoina paljonkin. Apua masennukseen on vaikea saada. Kärsin masennuksesta henkilökohtaisestikkin vaikkei sitä ole tällä hetkellä diagnosoitu, mutta tietenkin asian tietää itse, koska masentunut ei voi olla tietämättään? Vai onko joku sitä mieltä, että voi?
Pitäisi keskustella vakavista asioista, kuten mielenterveys apu eli siis sen puute. Kävin viime viikolla varaamassa ajan lääkäriin. Aika olisi ollut toissa päivänä aamulla ja koska en meinaa yleensä saada itseäni ylös sängystä, nukuin pommiin ja myöhästyin. En edes yritä varata uutta aikaa, koska sitä ei kuitenkaan anneta, koska olen myöhästynyt edelliseltä ajalta! Senkin ajan kun olisi voinut antaa jollekkin toiselle. Tietenkin olisi, mutta onko tämä silti oikeuden mukaista?
Jos minulla olisi jokin fyysinen vika, saisin varmasti uuden ajan.
Yhteiskunta katsoo masentuneita oudosti. Lääkäri katsoo masentunutta kuin hullua. Meillä on porttikielto sairaalaan. Apua ei saa halvalla. Kaikki on kallista. Istumme pummeina talojen nurkilla. Nukumme hangessa talojen takana. Yhteiskunta ei puutu.
Kaikkia hoito ei tietenkään auta, mutta eikö Suomen valtio pystyisi halutessaan edes pienentämään Suomen itsemurha tilastoja? Mielipiteitä kiitos?
Annetaan vaan käteen lappu. "Siinä on aika, painu vittuun ja tule viikon päästä juttelemaan." Ostin ison pullon viinaa ja turrutin masennukseni sillä. Tietenkin se vaan pahentaa, mutta silti. Minä revin elämäni. Minä revin mahdollisuuteni. Voin muuttaa myöhemmin mieltäni. Siis nuo olivat vertauskuvallisesti, kuka ymmärtää, kuka ei. Kaunokirjoituksella. Meinasin tappaa itseni, mutta en tappanutkaan.
Onko kenelläkään täällä kokemuksia tästä, kuinka vaikea apua on saada? Entä seurauksista, kun joku läheinen ei ole saanut apua? Haluaisin kuulla?
Pitäisi keskustella vakavista asioista, kuten mielenterveys apu eli siis sen puute. Kävin viime viikolla varaamassa ajan lääkäriin. Aika olisi ollut toissa päivänä aamulla ja koska en meinaa yleensä saada itseäni ylös sängystä, nukuin pommiin ja myöhästyin. En edes yritä varata uutta aikaa, koska sitä ei kuitenkaan anneta, koska olen myöhästynyt edelliseltä ajalta! Senkin ajan kun olisi voinut antaa jollekkin toiselle. Tietenkin olisi, mutta onko tämä silti oikeuden mukaista?
Jos minulla olisi jokin fyysinen vika, saisin varmasti uuden ajan.
Yhteiskunta katsoo masentuneita oudosti. Lääkäri katsoo masentunutta kuin hullua. Meillä on porttikielto sairaalaan. Apua ei saa halvalla. Kaikki on kallista. Istumme pummeina talojen nurkilla. Nukumme hangessa talojen takana. Yhteiskunta ei puutu.
Kaikkia hoito ei tietenkään auta, mutta eikö Suomen valtio pystyisi halutessaan edes pienentämään Suomen itsemurha tilastoja? Mielipiteitä kiitos?
Annetaan vaan käteen lappu. "Siinä on aika, painu vittuun ja tule viikon päästä juttelemaan." Ostin ison pullon viinaa ja turrutin masennukseni sillä. Tietenkin se vaan pahentaa, mutta silti. Minä revin elämäni. Minä revin mahdollisuuteni. Voin muuttaa myöhemmin mieltäni. Siis nuo olivat vertauskuvallisesti, kuka ymmärtää, kuka ei. Kaunokirjoituksella. Meinasin tappaa itseni, mutta en tappanutkaan.
Onko kenelläkään täällä kokemuksia tästä, kuinka vaikea apua on saada? Entä seurauksista, kun joku läheinen ei ole saanut apua? Haluaisin kuulla?
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://apu-wikitieto.blogspot.com