Hei! Täällä on varmaan ihmisiä, jotka ovat täyttäneet kelan tukihakemuksen lapsen allergioiden vuoksi. Meillä vilja-ja maitoallergiat. Mikä on kyseinen lomake, onko se kelan sivulla oleva EV258 lomake, "alle16 vuotiaan vammaistukihakemus". Kuulostaa niin hurjilta ne kysymykset ja luulisi allergioita sairastaville olevan eri lomake.
Vastaukset 2
- Kela kellallaan
Juuri tuo on oikea lomake. Liitteenähän tulee olla lääkärin lausunto. Mutta siitä huolimatta JOKA KOHTA KANNATTAA TÄYTTÄÄ erityisesti kuvaillen mitä vaivaa tai lisätyötä allergia teillä vanhemmilla teetää. Tukia on rajattu ja vähennetty tukea saavien määrää.
Ja vaikkei lapselta oireilu häviä, joka vuosi pitää täyttää se lomake uudestaan. Kela lähettää uuden lomakkeen n. 2 kk ennen tuen päättymistä. Mutta käsittelyaika on kuukausia, joten raha katkeaa, sen saa tosin taannehtivasti.
Meillä on lapsella monimuotoinen, parantumaton, ennustamattomasti etenevä sairaus. Silti joka vuosi samat laput. Se on käytäntönä aina. Ja soittivat vielä Kelalta ekana vuonna kotiin, että luettiin ääneen perusteluita. Kurjaa on, että meillä lääkitys, joka maksaa 300 euroa kuukausittain. Siitä ei saa Kelan korvausta lainkaan. Tukiraha menee siis aina apteekkiin, eikä riitäkään.
Tsemppiä lomakkeen täyttelyyn, siitä tulee "työilta"- yhdenäiti
Meillä on poika sairastanut 15 vuotta ruoka-aineallergioita, lisäksi infektioastma ja kaiken kosmeettisen haitan päälle vielä pälvikalju ihan universalis muodossa... ja tukea on saatu, kymmenen vuotta sitten vielä saatiin keskimmäistä tukea, sit tuli aina puoli vuotta kerralla jonkin aikaa. Sitten tuli jotain muutoksia, kun astma ei vaatinut tarpeeksi lääkitystä, tuki katkes kokonaan. Nyt kun 14v aloitti valohoidossa, tukea sai taas pienimmän määrän sen aikaa kun hoidot kesti.
Tää allergisten osalta mättää ja pahasti, kuitenkin sairauden jokapäiväinen hoito vaatii rahaa ja erityista hoitoa, kela ei laske sitä miksikään ainakaan meidän kohdalla. Monesti tekee mieli viedä lapsi sinne päättäjän tiskille ja sanoa että katsoppa, onko tämä lapsi mielestäsi ihan terve.. tai pyytää päättäjä kotiin seuraamaan jokapäivästä arkea, näkisi mitä kaikkea se pitää sisällään. Meilläkin on noi allergiat pysyneet loppujen lopuksi aika mysteerinä, lukuisista verikokeista huolimatta mitään selkeää linjaa ei koskaan ole ollut, ihan koti kokeiluilla selvitelty mikä sopii.
Sit kuitenkin saan toisesta, käytöshäiriöiseksi diagnosoidusta lapsesta korotettua tukea, toki otan sen riemulla vastaan mutta mielestäni se kuuluisi ennemmin allergiselle.
Näin se menee, kela on selittämättömien sotkujen viidakko..
Tosiaan kannattaa runoilla kunnolla niihin lisätietoja-kohtiin, ihan joka rasvauskerran, vaivannäön pyykinpesun suhteen, mitä ikinä keksit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761632
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106842En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203618- 131594
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo68536- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510