Kovin hinttipitoinen

sarja nykyään, eikö voisi näyttää vaikka sarjan ensimmäisiä jaksoja uusintana, silloin ei ollut näin hintahtavaa.
7493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihan kiva kattoo. Täti-Paul on konstikas ihminen. Alkoi muistuttaa Dianea henkisesti.

Äänestä
  • Homosuhteet saivat nyt kyllä vähän liikaa huomiota edellisissä jaksoissa.
    Voihan sarjassa homoseksuaalejakin olla, mutta ei tarvitsisi alkaa kuvaamaan heidän intiimihetkiään
    näin yksityiskohtaisesti.Heterona on kiusallista katsella miesten suutelua ja kuunnella sitten
    kuinka he ovat oikein "rakastelleetkin" mielikuvilta ei voi välttyä kukaan.
    Ei heidän suhteitaan pidä kuvata näin yksityiskohtaisesti varsinkaan tv.sarjassa jota lähetetään vielä sellaiseen katseluaikaan, että lapsiakin voi olla tv.n ääressä.
    Selitä siinä sitten vahingossa vilauksen ohjelmasta nähneelle lapsukaiselle, miksi sedät pussaa ja halii.
    Samaa lääpintää on näytetty tosin myös lesbosuhteita koskien emmerdalessa.
    Myös heterojen sänkykohtaukset voisi jättää pois, ohjelmissa jotka näkyy ennen klo:22.00

    Ei ole tosin ihme, että Paul Lambert on homoseksuaali.Hänellä on ollut melkoinen lapsuus ja nuoruus.
    Val ei ollut koskaan kypsä äidiksi ja Rodney ei ollut paikalla kun poika olisi kipeästi isää tarvinnut.
    Taisi olla Rodney tuolloinkin tekemässä lisää yh.äitejä.
    Paul kasvoi väkivaltaisen isäpuolen hoteissa Valin seikkailessa maailmalla miesten kanssa.
    Paul kasvoi Ilman kenenkään rakkautta.Hän ei saanut miehistä hyvää kuvaa, heteromies hän ei siis halua olla.
    Naisistakaan ei saanut sen parempaa kuvaa, mutta valitsee mielummin naismaisen tyylin.
    Ei siis ihme, jos rikkinäisen ihmisen seksuaalisuuskin on mitä on.
    Eikä sekään, ettei hän uskalla luottaa mihinkään pysyvään elämässään.

    Emmerdalessa muutamia vanhempia, jotka eivät pysty olemaan lapsilleen isiä ja äitejä lasten ollessa pieniä, silloin kun he eniten tarvitsisivat biologisia vanhempiaan. Kun lapset on jossakin kasvaneet aikuisiksi, vasta sitten nämä vanhemmat innostuvat esittämään äitejä ja isejä.
    Heidän mielestään, kai pienet lapset on olleet ikäviä, kun niiden kanssa ei voi puhua seksistä, eikä niiden kanssa voi ryypätä ja bilettää.Nehän ovat hurvittelueste tälläisille vastuuttomille hurvittelijoille.

    Äänestä

  • Edna 2 kirjoitti:

    Homosuhteet saivat nyt kyllä vähän liikaa huomiota edellisissä jaksoissa.

    Pikkulapsille on OK näyttää lähes joka päivä ihmisten fyysistä pahoinpitelyä? Minusta ei. Homoseksuaalien yhteydessäkin sitä piti olla (Cray ja Matt, Jonny ja Cray).

    Aivan kuin tuo sarja ois totta. Ikävä tuottaa pettymys, mutta se on vain aikuisten satua.

    Äänestä

  • Satusuttura kirjoitti:

    Aivan kuin tuo sarja ois totta. Ikävä tuottaa pettymys, mutta se on vain aikuisten satua.

    äidillisesti, aikuismaisesti ja järkevästi. Haleja!

    Äänestä

  • Edna 2 kirjoitti:

    Homosuhteet saivat nyt kyllä vähän liikaa huomiota edellisissä jaksoissa.
    Voihan sarjassa homoseksuaalejakin olla, mutta ei tarvitsisi alkaa kuvaamaan heidän intiimihetkiään
    näin yksityiskohtaisesti.Heterona on kiusallista katsella miesten suutelua ja kuunnella sitten
    kuinka he ovat oikein "rakastelleetkin" mielikuvilta ei voi välttyä kukaan.
    Ei heidän suhteitaan pidä kuvata näin yksityiskohtaisesti varsinkaan tv.sarjassa jota lähetetään vielä sellaiseen katseluaikaan, että lapsiakin voi olla tv.n ääressä.
    Selitä siinä sitten vahingossa vilauksen ohjelmasta nähneelle lapsukaiselle, miksi sedät pussaa ja halii.
    Samaa lääpintää on näytetty tosin myös lesbosuhteita koskien emmerdalessa.
    Myös heterojen sänkykohtaukset voisi jättää pois, ohjelmissa jotka näkyy ennen klo:22.00

    Ei ole tosin ihme, että Paul Lambert on homoseksuaali.Hänellä on ollut melkoinen lapsuus ja nuoruus.
    Val ei ollut koskaan kypsä äidiksi ja Rodney ei ollut paikalla kun poika olisi kipeästi isää tarvinnut.
    Taisi olla Rodney tuolloinkin tekemässä lisää yh.äitejä.
    Paul kasvoi väkivaltaisen isäpuolen hoteissa Valin seikkailessa maailmalla miesten kanssa.
    Paul kasvoi Ilman kenenkään rakkautta.Hän ei saanut miehistä hyvää kuvaa, heteromies hän ei siis halua olla.
    Naisistakaan ei saanut sen parempaa kuvaa, mutta valitsee mielummin naismaisen tyylin.
    Ei siis ihme, jos rikkinäisen ihmisen seksuaalisuuskin on mitä on.
    Eikä sekään, ettei hän uskalla luottaa mihinkään pysyvään elämässään.

    Emmerdalessa muutamia vanhempia, jotka eivät pysty olemaan lapsilleen isiä ja äitejä lasten ollessa pieniä, silloin kun he eniten tarvitsisivat biologisia vanhempiaan. Kun lapset on jossakin kasvaneet aikuisiksi, vasta sitten nämä vanhemmat innostuvat esittämään äitejä ja isejä.
    Heidän mielestään, kai pienet lapset on olleet ikäviä, kun niiden kanssa ei voi puhua seksistä, eikä niiden kanssa voi ryypätä ja bilettää.Nehän ovat hurvittelueste tälläisille vastuuttomille hurvittelijoille.

    "Selitä siinä sitten vahingossa vilauksen ohjelmasta nähneelle lapsukaiselle, miksi sedät pussaa ja halii."
    Entä jos se omakin lapsukaisesi jossain vaiheessa osoittautuu samasta sukupuolesta kiinnostuneeksi? Eikö olisi hyvä ettei hän silloin tuntisi itseään epänormaaliksi hylkiöksi, kun olisi nähnyt ainakin tv:ssä, ettei sellainen ole aivan tavatonta.
    Tervetuloa 2000-luvulle, jota siis Emmerdalessakin jo eletään.

    Äänestä

  • Graysonni kirjoitti:

    Eihän se ole ollenkaan vaikeaa kertoa, että he ovat homoja - mikä taasen tarkoittaa että samaa sukupuolta omaavat tykkää toisistaan. Meillä se näin lapsille kerrottu eivätkä he siitä homoiksi muuttuneet (jos istä pelkäät).
    Parempi tosiaan opettaa lapsille asioita (vaikka itsellesi vaikeita ovatkin) jo pienestä - silloin heistä kasvaa viisaampia ja suvaitsevaisempia aikuisia.

    Itse pidin homo-halaus-kohtauksen tunnelmasta kovasti - oli sellaista kunnon rakkaustarinan fiilistä (mikä viime aikoina puuttunut kokonaan Emmerdalesta).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lopetan katselun kirjoitti:

sarja nykyään, eikö voisi näyttää vaikka sarjan ensimmäisiä jaksoja uusintana, silloin ei ollut näin hintahtavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu