Elämme Kekkoslaista kurjuuden aikaa?

"lapsiköyhyys ja tuloerot ovat meillä 1970-luvun tasolla".

Kekkosen akanahan sadattuhannet ihmiset pakenivat maasta, Australiaankin saakka päästäkseen pois Maalaisliitto-Neuvostoliitto järjestelmää.

PS. Miten Kekkonen kommentoi Tsekkoslovakian miehitystä -68?
Eikö mitenkään, sepä yllättävää?
102695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat

Tuho-Ahon romautushallituksen jäljiltä Suomi oli täynnä rahojaan menettäneitä köyhiä, joilla oli myös lapsia.

Äänestä
  • http://plaza.fi/kotimaa/lapsikoyhyys-on-jatkanut-kasvuaan

    Lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut 1990-luvun lamasta. Kelan erikoistutkijan Mikko Niemelän mukaan sadat tuhannet suomalaislapset elävät köyhyydessä. Köyhyys koettelee erityisesti yksinhuoltajaperheitä.

    - Kehitys alkoi vuodesta 1995 lähtien. Sekä köyhyys että tuloerot nousivat voimakkaasti Lipposen molempien hallitusten aikana. Nyt ne ovat hivenen tasaantuneet, mutta lapsiköyhyys ja tuloserot ovat meillä 1970-luvun tasolla.

    Tilanteen korjaamiseksi pitäisi nostaa reilusti esimerkiksi minimi äitiyspäivärahoja ja työmarkkinatukea.

    Lapsiperheiden etuuksia leikattiin rajusti 1990-luvulla, eikä noita leikkauksia ole vieläkään paikattu kokonaan.

    - Jokaisella lapsella pitäisi olla suhteellisen tasavertaiset mahdollisuudet. Lapsiköyhyys on heikentämässä tätä. Ei kukaan meistä voi valita vanhempiaan.

    STT

    Äänestä

  • Ahon syytä:D kirjoitti:

    http://plaza.fi/kotimaa/lapsikoyhyys-on-jatkanut-kasvuaan

    mm. lapsilisiä ja vanhempairahaa.

    Lipposen leikkaus lapsilisistä oli keskimäärin 1000 markkaa lapsiperhettä kohti kuukudessa.
    Vanhempainrahaa leikkasi niiltä joilla ei ollut ansiosidonnaista vanhempainrahaa 500 markkaa kuukaudessa.
    Lisäksi opintoitukea leikkasi jokaiselta opiseklijalta 200 markkaa kuukaudessa.
    Sen lisäksi leikkasi sitä viimeisintä tukea, toimentulotukea 30% Ahon hallituksen aikaisesta tasosta. Se teki keskimäärin 500 markkaa toimeentulotukea tarvitsevaa lapsiperhettä kohti.

    Pahimmillaan nuo leikkuakset kohdistuivat lapsiperheisiin jopa yli 2000 markkaa kuukaudessa,

    Isolapsisissa köyhissä perheissä ne saattoivat merkitä jopa 3000 markan leikkausta.

    Kun ottaa huomion sen että nämä olivat suurimmaksi osaksi niitä lapsiperheitä joiden vanhemmat olivat yrittäjiä joiden yritys oli kaatunut laman seurauksena. Oli yrityksen velat vielä niskassa tuon lisäksi.

    Moni ei pysty tajuamaan sitä kurimusta johon nuo Lipposen leikkausten uhrit jotuivat.

    Nöoiden leikkauten vuoksi on vieläkin 300 000 aikuista täysin yhteiskunnan huollettavina. Noiden lapsetkin ovat vileäkin aika heikossa yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa asemassa. Lapsiköyhyys koskeee nyt noiden leikkausten uhrien lapsenlapsia. Nuo leikkaukset koskevat jo kolmatta suksupolvea.

    On lasketu että noiden 300 000 ihmisen Lipposen uhrin "hinta" yhteiskunnalle on nyt 20 miljardia euroa. Jos tuiohon lisättäsi se mitä tuon seurannaisvaikutukset ovat niin kuinka suuri se lasku todellisuudessa on?

    Hinta saattaa nousta jopa suomen valtion vuosibudjetin suuruiseksi tai enemmänkin.

    Ei yhtään mitään ainakaan avaajan mielestä ;)

    Äänestä

  • Hyvätuloisten kapina kirjoitti:

    korjattiin raunioita..
    Vanhasen jäljiltä sama homma. Kiviniemi on jo ilmoittanut seuraavan hallituksen joutuvan viemään tuhkatkin pesästä heikko-osaisilta (sitähän se käytännössä on).
    Jos nyt taas käy niin, että seuraavassa hallituksessa on demarit ja he tekevät toimenpiteitä, joiden vääjäämättömyydestä Kiviniemi on jo kertonut, kepulaiset käyvät syyttämään demareita.
    Tolloa porukkaa nuo kepuloiset.

    Äänestä

  • Hyvätuloisten kapina kirjoitti:

    mm. lapsilisiä ja vanhempairahaa.

    Lipposen leikkaus lapsilisistä oli keskimäärin 1000 markkaa lapsiperhettä kohti kuukudessa.
    Vanhempainrahaa leikkasi niiltä joilla ei ollut ansiosidonnaista vanhempainrahaa 500 markkaa kuukaudessa.
    Lisäksi opintoitukea leikkasi jokaiselta opiseklijalta 200 markkaa kuukaudessa.
    Sen lisäksi leikkasi sitä viimeisintä tukea, toimentulotukea 30% Ahon hallituksen aikaisesta tasosta. Se teki keskimäärin 500 markkaa toimeentulotukea tarvitsevaa lapsiperhettä kohti.

    Pahimmillaan nuo leikkuakset kohdistuivat lapsiperheisiin jopa yli 2000 markkaa kuukaudessa,

    Isolapsisissa köyhissä perheissä ne saattoivat merkitä jopa 3000 markan leikkausta.

    Kun ottaa huomion sen että nämä olivat suurimmaksi osaksi niitä lapsiperheitä joiden vanhemmat olivat yrittäjiä joiden yritys oli kaatunut laman seurauksena. Oli yrityksen velat vielä niskassa tuon lisäksi.

    Moni ei pysty tajuamaan sitä kurimusta johon nuo Lipposen leikkausten uhrit jotuivat.

    Nöoiden leikkauten vuoksi on vieläkin 300 000 aikuista täysin yhteiskunnan huollettavina. Noiden lapsetkin ovat vileäkin aika heikossa yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa asemassa. Lapsiköyhyys koskeee nyt noiden leikkausten uhrien lapsenlapsia. Nuo leikkaukset koskevat jo kolmatta suksupolvea.

    On lasketu että noiden 300 000 ihmisen Lipposen uhrin "hinta" yhteiskunnalle on nyt 20 miljardia euroa. Jos tuiohon lisättäsi se mitä tuon seurannaisvaikutukset ovat niin kuinka suuri se lasku todellisuudessa on?

    Hinta saattaa nousta jopa suomen valtion vuosibudjetin suuruiseksi tai enemmänkin.

    22.12.1964 Helsingissä

    LENININ KUNNIAMERKKI

    Kun sain tiedon, että korkeimman neuvoston puhemiehistö on suonut minulle Leninin kunniamerkin, täytti tämä tieto luonnollisestikin mieleni suurella ilolla, mutta käsitin hyvin ja käsitän hyvin, että tämä merkittävä ja harvinainen kunnianosoitus ei kohdistu suinkaan minuun henkilökohtaisesti niinkään kuin siihen ulkopolitiikkaan, jota minulla on ollut kunnia edustaa, ja siihen maahan, jonka kansalainen olen.

    Kunnianosoitus kohdistuu niihin moniin hyviin työtovereihin, joita minulla on ollut, mutta se kohdistuu myös laajoihin suomalaisiin kansankerroksiin, naisiin ja miehiin, joita en tunne, mutta jotka ovat vuosien ja vuosikymmenien mittaan antaneet tehokasta tukea sille ystävyyden ulkopolitiikalle, jota omilla vähäisillä voimillani olen koettanut olla mukana toteuttamassa.

    Kun Leninin kunniamerkki annetaan suomalaiselle miehelle, on sillä hyvin suuri symbolinen merkitys juuri sillä tavalla, kuin Te, Herra Puheenjohtaja (Mikojan) äskeisessä puheessanne mainitsitte. Me tiedämme, että Leninin merkitys Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa on ratkaiseva, me tulemme aina sen kiitollisina säilyttämään mielessämme, ja silloin kun Leninin nimellä varustettu kunnianosoitus kohdistetaan meihin suomalaisiin, me annamme sille aivan poikkeuksellisen suuren arvon. Tänä päivänä tuntuu luonnolliselta, että Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsevat hyvät ja luottamukselliset suhteet. Asiat eivät olleet samanlaiset vielä kaksikymmentä vuotta sitten, jokainen, joka tätä epäilee, voi lukea J. K. Paasikiven puheita vuosilta 1944-46. Näissä puheissa toistuu ajatus, että meidän suomalaisten täytyy omalla toiminnallamme hankkia luottamus Neuvostoliiton taholta.

    Mutta vilpittömätkään pyrkimyksemme eivät olisi johtaneet tulokseen, ellei Neuvostoliittoa ja sen johtomiehiä olisi hallinnut rehellinen pyrkimys saada aikaan hyvät suhteet pohjoisen naapurimaansa Suomen kanssa.

    Me, jotka parin vuosikymmenen ajan olemme, voidaan sanoa päivittäin, joutuneet seuraamaan Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteitten kehitystä, voimme hyvällä omallatunnolla vakuuttaa, että Neuvostoliitto on todella tehnyt kaikkensa, jotta suhteet Suomeen olisivat ei vain säilyneet hyvinä vaan myös kehittyneet vuosi vuodelta paremmiksi. Minulle tuottaa tänä päivänä suurta iloa saada tämä julkisesti todistaa, ja nimenomaan saada tämä sanotuksi Teidän, Herra Puheenjohtaja, saapuvilla ollessanne, sillä me kaikki suomalaiset tiedämme, kuinka suuri osuus Teillä on ollut suhteittemme hyvään hoitamiseen. Te olette koko tämän kahden vuosikymmenen ajan ollut johtavalla paikalla Neuvostoliiton hallituksessa ja minulle tuottaa erityistä iloa ja mielihyvää se, että Te henkilökohtaisesti olette saapunut tuomaan tämän kunniamerkin minulle. Minä pyydän samalla yhtyä kaikkeen siihen, mitä Te puheessanne mainitsitte Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteitten merkityksestä, ja voin vakuuttaa tänä päivänä paremmin kuin aikaisemmin, että se politiikka, jota Suomi on noudattanut Neuvostoliittoon käsin, on todella saavuttanut vankkumattoman jalansijan meidän maassamme. Sitä ei mikään voima enää kykene toiseksi muuttamaan.

    On syytä kenties määritellä tämä yhteistyö. Se ei johdu pakosta, se ei ole olosuhteitten välttämättömyys, se ei ole realiteetti, josta ei päästä muualle, vaan se on paljon enemmän. Se on meidän molempien tahto yhteistoimintaan, vapaitten kansojen tahto toimia käsi kädessä kansallisten etujensa vaatimalla tavalla.

    Urho Kekkosen puhe

    Äänestä

  • Hyvätuloisten kapina kirjoitti:

    mm. lapsilisiä ja vanhempairahaa.

    Lipposen leikkaus lapsilisistä oli keskimäärin 1000 markkaa lapsiperhettä kohti kuukudessa.
    Vanhempainrahaa leikkasi niiltä joilla ei ollut ansiosidonnaista vanhempainrahaa 500 markkaa kuukaudessa.
    Lisäksi opintoitukea leikkasi jokaiselta opiseklijalta 200 markkaa kuukaudessa.
    Sen lisäksi leikkasi sitä viimeisintä tukea, toimentulotukea 30% Ahon hallituksen aikaisesta tasosta. Se teki keskimäärin 500 markkaa toimeentulotukea tarvitsevaa lapsiperhettä kohti.

    Pahimmillaan nuo leikkuakset kohdistuivat lapsiperheisiin jopa yli 2000 markkaa kuukaudessa,

    Isolapsisissa köyhissä perheissä ne saattoivat merkitä jopa 3000 markan leikkausta.

    Kun ottaa huomion sen että nämä olivat suurimmaksi osaksi niitä lapsiperheitä joiden vanhemmat olivat yrittäjiä joiden yritys oli kaatunut laman seurauksena. Oli yrityksen velat vielä niskassa tuon lisäksi.

    Moni ei pysty tajuamaan sitä kurimusta johon nuo Lipposen leikkausten uhrit jotuivat.

    Nöoiden leikkauten vuoksi on vieläkin 300 000 aikuista täysin yhteiskunnan huollettavina. Noiden lapsetkin ovat vileäkin aika heikossa yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa asemassa. Lapsiköyhyys koskeee nyt noiden leikkausten uhrien lapsenlapsia. Nuo leikkaukset koskevat jo kolmatta suksupolvea.

    On lasketu että noiden 300 000 ihmisen Lipposen uhrin "hinta" yhteiskunnalle on nyt 20 miljardia euroa. Jos tuiohon lisättäsi se mitä tuon seurannaisvaikutukset ovat niin kuinka suuri se lasku todellisuudessa on?

    Hinta saattaa nousta jopa suomen valtion vuosibudjetin suuruiseksi tai enemmänkin.

    ihme kun joku muistaa lipposen härskit touhut.kyllä aho ja viinanen oli pyhäkoulupoikia lipposen rinnalla.lipponen oli mies joka petti työväenluokan ja mä muistan sen kun vaalit tulee.olen muistanut kiroillen 1990 luvun alkupuolelta saakka.arvakkaas ketä mä äänestän.

    Äänestä

60-luvun siirtolaisuus oli sodan peruja. Sodan jälkeen suuri määrä Karjalan pakolaisia ja rintamamiehiä asutettiin pitkin poikin Suomen korpia Lappia myöten perustetuille pientiloille. Niin kauan elämä siellä oli mahdollista kun metsätyöt tehtiin käsin, metsätyöt toivat sen verran rahaa että korpikylissäkin pystyi elämään.

Kun koneet valtasivat metsät, lisäansiota ei ollut enää mahdollista saada ja maaseudun "ylimääräinen" väestö alkoi etsiä elintilaa muualta. Perheet olivat suuria ja pienille asutustiloille siirtynyt väestö oli monikertaistunut 60-lukuun mennessä.

Onneksi Ruotsi oli päättänyt jatkaa teollisuutensa ripeää kasvattamista vierastyövoiman avulla. Tämä avasi mahdollisuuden 300 000 suomalaiselle muuttaa sinne.

Näin se meni. Huonosti Suomen historiaa tuntevat punikit rääkyvät ettäKekkonen oli syyllinen kun tämä muuttoliike tapahtui Kekkosen aikana. Kekkosella saattaa olla siinä mielessä näppinsä pelissä että hän availi suomalaissiirtolaisille ovia - helpotti heidän muuttoaan Ruotsiin koska oli Marcus Wallenbergin (johtava ruotsalainen teollisuusmies) hyvä ystävä.

Äänestä
  • Hyvä NL, huusi kekoinen neuvostoliiton miehittäessä tsekkoslovakian.
    Kaikkihan sen tietää, ettei muuta kekonen uskaltanut.

    Äänestä

  • Rupla-Urho kirjoitti:

    Hyvä NL, huusi kekoinen neuvostoliiton miehittäessä tsekkoslovakian.
    Kaikkihan sen tietää, ettei muuta kekonen uskaltanut.

    ..on punikkiperheiden lasten historian tuntemus. Sääliksi käy ihmispoloja.

    Äänestä

  • tasoa... kirjoitti:

    ..on punikkiperheiden lasten historian tuntemus. Sääliksi käy ihmispoloja.

    Mitä kalju huusi, kun NL miehitti Tsekkoslovakian?
    Tiesitkö, että miehitystä ei hyväksyneet edes kaikki kommunistit?
    Mutta Kekkonen oli kuin kusi sukassa.
    Eikö tosi?

    Äänestä

  • Kerro kun tiedät kirjoitti:

    Mitä kalju huusi, kun NL miehitti Tsekkoslovakian?
    Tiesitkö, että miehitystä ei hyväksyneet edes kaikki kommunistit?
    Mutta Kekkonen oli kuin kusi sukassa.
    Eikö tosi?

    Ei kohdallasi kannata näköjään muuta kommentoida.

    Äänestä

  • omasta mielestäsi kirjoitti:

    Ei kohdallasi kannata näköjään muuta kommentoida.

    Kuinka kauniisti täytyy pyytää sinulta, joka tiedät, miten Kekkonen kommentoi kyseistä asiaa?

    Äänestä

  • Vastaa kysymykseen kirjoitti:

    maksamaan aho-viinasen pankkitukia...jotka piti maksaa takaisin kansalle...eiku ei me maksetakkaan viinanen ylpeili myöhemmin. Samoin käy tämän hallituksen kanssa, Kreikan ym. maiden velat jäävät saamatta ja kurjuus jatkuu seuraavat 20 vuotta. Ei kannata elää paskiaisporvarien takia!

    Äänestä

  • Vastaa kysymykseen kirjoitti:

    Kuinka kauniisti täytyy pyytää sinulta, joka tiedät, miten Kekkonen kommentoi kyseistä asiaa?

    oma ymmärryskykysi. Lähinnä Kekkonen säikähti oman kotimaansa puolesta - jos nyt Tsekkoslovakia niin seuraavaksi ehkä Suomi.

    Tsekkoslovakian miehityksestä lähtien Neuvostoliiton päivät olivat luetut. Silloin Kekkonen päätti kaataa kommunismin. Hän ei itse ehtinyt sitä nähdä, mutta oli luultavasti täysin vakuuttunut että hänen junailemansa prosessi sen ennen pitkää tekee.

    (Tuo edellinen vaivannäkö oli luultavasti helmiä sialle mutta olkoon tämän kerran.)

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    Ja se jälkiviisaushan on sitä tyhmintä viisautta.

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    oma ymmärryskykysi. Lähinnä Kekkonen säikähti oman kotimaansa puolesta - jos nyt Tsekkoslovakia niin seuraavaksi ehkä Suomi.

    Tsekkoslovakian miehityksestä lähtien Neuvostoliiton päivät olivat luetut. Silloin Kekkonen päätti kaataa kommunismin. Hän ei itse ehtinyt sitä nähdä, mutta oli luultavasti täysin vakuuttunut että hänen junailemansa prosessi sen ennen pitkää tekee.

    (Tuo edellinen vaivannäkö oli luultavasti helmiä sialle mutta olkoon tämän kerran.)

    Oman asemansa puolesta Neuvostoliiton lakeijana Kekkonen pelkäsi.

    --->Suomessa suhtautuminen Varsovan liiton tankkeihin jakoi kansandemokraattisen liikkeen. Puolueen enemmistö tuomitsi miehityksen, mutta vähemmistösiipi eli ns. taistolaiset eivät tähän tuomioon yhtyneet.

    Äänestä

  • Urho liekanarussa kirjoitti:

    Oman asemansa puolesta Neuvostoliiton lakeijana Kekkonen pelkäsi.

    Ainakiin kaikki Kekkosen tunteneet rohkeat miehet pitivät Kekkosta pälkäämättömä ja jyrynä miehenä. Oli tunnettua että kun Kekkonen mulkaisi vihaisesti, arka mies paskansi housuihinsa. Ei Kekkonen pelkureitakaan kiusannut mutta rohkeihin miehiin hän luotti.

    Äänestä

  • rohkeana miehenä kirjoitti:

    että Kekkosta pidettiin mileti kuolemattomana.
    Kuinkas muuten, kun sellainen kuva luotiin median kautta.
    Totuutta ei saanut kirjoittaa.
    Ja nyt on monetkin Kekkosen gloorian perään huutaneet sitä mieltä, että Kekkosen jo maattua maan alla yli 20v ei kannata enää tutkia Kekkosen toimia.
    Se on sitä kekkosmaista "rohkeutta", eli ei uskalleta eikä haluta kuulla totuutta.
    Tutkijatlin tyrmätään heti, jos tulee yksikin poikkipuolinen sana Kekkosesta.
    Se hyväksytään, jos pidetään yksipuolista valheellista sankaritarinaa yllä muka "savupirtissä" syntyneestä viinalle persosta takinkääntäjästä.

    Oli totta, että Kekkonen mulkoili jo 1970-luvun alussa siihen malliin, että ensimmäiset muistikatkokset vaivasivat.
    Se salattiin ajan mukaan Suomessa, mutta ruotsalaiset silminnäkijät veivät tiedon kotimaahansa. Sitä en tiedä, oliko heillä p-ska housussa vai ei, mutta hämmentyneitä he varmaan olivat.

    Äänestä

  • "Timo" kirjoitti:

    Kekkonen katsoi peiliin ja paskat lörähtivät housuun.

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    oma ymmärryskykysi. Lähinnä Kekkonen säikähti oman kotimaansa puolesta - jos nyt Tsekkoslovakia niin seuraavaksi ehkä Suomi.

    Tsekkoslovakian miehityksestä lähtien Neuvostoliiton päivät olivat luetut. Silloin Kekkonen päätti kaataa kommunismin. Hän ei itse ehtinyt sitä nähdä, mutta oli luultavasti täysin vakuuttunut että hänen junailemansa prosessi sen ennen pitkää tekee.

    (Tuo edellinen vaivannäkö oli luultavasti helmiä sialle mutta olkoon tämän kerran.)

    Kirjoittaja on täysin tosissaan.
    Loukkaatte häntä ja hänen uskoaan hänelle pyhiin asioihin, jos nauratte tälle.
    Muistakaa; autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku.
    Tämäkin saarnamies puupäineen lienee täysin harmiton velikulta, mitäpä hänen lapsenmielinen "joulupukkiuskonsa" ketään haittaa?
    Pientä on hänen tyhmyytensä siihen verraten, että hän olisi läheisilleen, jopa yhteiskunnalle vaarallinen.
    Ei hän sitä varmaan ole, harmiton höperö vain, joka uskossaan voi olla onnellinenkin.
    Ja toivottavasti on.

    "Tsekkoslovakian miehityksestä lähtien Neuvostoliiton päivät olivat luetut. Silloin Kekkonen päätti kaataa kommunismin. Hän ei itse ehtinyt sitä nähdä, mutta oli luultavasti täysin vakuuttunut että hänen junailemansa prosessi sen ennen pitkää tekee".

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    oma ymmärryskykysi. Lähinnä Kekkonen säikähti oman kotimaansa puolesta - jos nyt Tsekkoslovakia niin seuraavaksi ehkä Suomi.

    Tsekkoslovakian miehityksestä lähtien Neuvostoliiton päivät olivat luetut. Silloin Kekkonen päätti kaataa kommunismin. Hän ei itse ehtinyt sitä nähdä, mutta oli luultavasti täysin vakuuttunut että hänen junailemansa prosessi sen ennen pitkää tekee.

    (Tuo edellinen vaivannäkö oli luultavasti helmiä sialle mutta olkoon tämän kerran.)

    Neuvostoliitto kaatui, vaikka Paavo Väyrynen väittikin sen olevan se toinen, joka on ikuinen.
    Toinen oli Berliinin muuri.
    Nykyinen Venäjä on kapitalistinen valtio, vaikka sielläkin vielä on kommunistit vahvasti edustettuna.
    Putinin edustama Yhtenäinen Venäjä on Kansallisen kokoomuksemme veljespuolue.

    Mitä kommunismiin tulee, se on esim. Kiinassa vallitseva järjestelmä.
    Jos se joskus sieltä katoaa, kai joku kertoo sen oleva Kekkosen ansiota?
    Pohjois-Koreastakaan se ei tiemmä ole ihan lopen uupumassa?
    Jos uupuu, Kekkosen ansiota varmaan?
    Maailmassa taita olla kommunistisia pikkuvaltioitakin vaikka kuinka paljon, että ei Kekkonen ole hävittänyt kommunismia.

    Mutta kommunistinen Kiina, vaikka se rikkoo kaikkia mahdollisia sivistysvaltioon liitettäviä määreitä, porskuttaa maailman talousmahtina.
    Ja katsoppas vaan, mistä suunnasta silloin tuulee?
    Kiinalle ei parane mennä jakamaan neuvoja, kuinka sen tulee elää, koska muu maailma on Kiinasta riippuvainen.
    Eikö olekin raadollista?

    (Katynin metsän joukkomurhan todelliset syyllisetkin salattiin länsimaiden ja Neuvostoliiton yhteisymmärryksessä, koska se oli silloin kummankin yhteinen etu.
    Eikö olekin raadollista?)

    Äänestä

  • rohkeana miehenä kirjoitti:

    Ainakiin kaikki Kekkosen tunteneet rohkeat miehet pitivät Kekkosta pälkäämättömä ja jyrynä miehenä. Oli tunnettua että kun Kekkonen mulkaisi vihaisesti, arka mies paskansi housuihinsa. Ei Kekkonen pelkureitakaan kiusannut mutta rohkeihin miehiin hän luotti.

    ihmisiin, kuten Eino Uusitaloon ja Uuteen Itsenäisyyspäivään, Eino S. Repoon, Arvo Korsimoon ja ennen kaikkea Neuvostoliiton Kommunistiseen Puolueeseen, ylimpinä luottomiehinen Tiedustelupalvelun KGB:n "Kotiryssät."

    Tämä Savupirtin hiihtelijä keroo, kuinka hän ensimmäisenä kertoi saunan lauteilla KGB:n miehille aikeistaan hajoittaa Eduskunta ja määrätä vaalit.

    Lepikon Torpan "torpparin poika" Urho ajoi Suomen 1956 presidentin vaaleissa itsensä kiitollisuuden valkaan KGB:lle ja antoi vieraan vallan päättää Suomen Hallituksista! Tällaiseen ei Paasikivi milloinkaa alentunut, hän ei hyväksynyt ns. puoluelinjaa (KGB:tä järjestelemään Suomen asioita) vaan toimi normaalia diplomaatista virkatietä pitkin.

    Paasikivi puolusti Fagerholmin vähemmistöhallitusta, vaikka Neuvostolehdistö sitä arvosteli ankarasti. Tämä hallitus jatkoi järkähtämättä valitsemallaan linjalla:

    Lakkautti Punaisen Valpon
    Vapautti Sotasyylliset
    Erotti Hella Vuolijoen Ylen johtajan paikalta jne.

    Savupirtin hiihtelijä sen sijaan juoniteli itse nimittämäänsä hallitusta vastaan yhdessä kommunistien ja KGB:n kanssa. Vähäkään historiasta tietävt tietävät että kysymys oli Fagerholmin "Yöpakkashallituksesta. Jopa keskustalainen Keränen on kirjoittanut näin tästä asiasta kirjassaan Ikuinen Evakko, Johannes Virolainen Kekkosen varjossa. Suosittelen.

    Teidän useita vielä paremmin ja totuudenmukaisemmin kirjoitettuja, mutta ne eivät vastaa Kepuänkyrätotuutta, siis eivä tole törkeitä kepuvalheita.

    Äänestä

  • Osmium 76 kirjoitti:

    Ehkä ymmärrät, ehkä et.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9381736/46243239

    Äänestä

Kysymys maanpaossa oli nimenomaan porvarien epäonnistumisesta. Hehän eivät kyenneet takaamaan kansalaisilleen työtä ja toimeentuloa. Sen sijaan maatalous piti mennä ajamaan alas ja aiheuttamaan väestöryntäyksen kaupunkeihin, jossa nyt kumminkaan sitä työksi ja toimeentuloksi nimitettyä ei sitten ollutkaan. Sen sijaan olisi kannattanut yrittää kehittää maata tasapuolisesti ja seudun omien vahvuuksien pohjalta.

Äänestä
  • Sillä siinähän se 60-luvun maaltamuuton perussyy on. Sodan seurauksena piti asuttaa nopeasti satojatuhansia ihmisiä. Se tehtiin jakamalla pikkutiloja näille ihmisille. Vielä 50-luvulla elämä oli niillä mahdollista kun metsätöistä oli mahdollista saada rahaa elämiseen - suuri osa tiloista oli ilman tuota sivuelinkeinoa elinkelvoton.

    Kun metsänkorjaus koneellistui, oli pakkomuutto edessä suurimmalle osalle em. ihmisistä ja heidän jälkeläisillään.

    Suomen porvareita voidaan syyttää etteivät olleet yhtä kykeneviä bisnesmiehiä ja yrittäjiä kuin ruotsalaiset jotka loivat maan kokoon nähden jättimäisen teollisuuden - niin suuren että sen pyörittämiseen tarvittiin 1 miljoona vierastyöläistä. Siihen massaan mahtuivat onneksi työttömäksi jääneet maaseudun suomalaisetkin. Varmaan he olisivat menneet mieluummin töihin kotimaisiin yrityksiin jos niitä olisi ollut.

    Äänestä

  • vika? kirjoitti:

    Sillä siinähän se 60-luvun maaltamuuton perussyy on. Sodan seurauksena piti asuttaa nopeasti satojatuhansia ihmisiä. Se tehtiin jakamalla pikkutiloja näille ihmisille. Vielä 50-luvulla elämä oli niillä mahdollista kun metsätöistä oli mahdollista saada rahaa elämiseen - suuri osa tiloista oli ilman tuota sivuelinkeinoa elinkelvoton.

    Kun metsänkorjaus koneellistui, oli pakkomuutto edessä suurimmalle osalle em. ihmisistä ja heidän jälkeläisillään.

    Suomen porvareita voidaan syyttää etteivät olleet yhtä kykeneviä bisnesmiehiä ja yrittäjiä kuin ruotsalaiset jotka loivat maan kokoon nähden jättimäisen teollisuuden - niin suuren että sen pyörittämiseen tarvittiin 1 miljoona vierastyöläistä. Siihen massaan mahtuivat onneksi työttömäksi jääneet maaseudun suomalaisetkin. Varmaan he olisivat menneet mieluummin töihin kotimaisiin yrityksiin jos niitä olisi ollut.

    Työläisen huono kohteluhan aiheutti sosialismin ja se taas oli melkoinen syy siihenkin sotaan, jonka vuoksi Suomi menetti maita ja mantujaan, joten kysymykseesi täytyy vastata myöntävästi. Tuottavuuden, tehokkuuden, parantamiseksi porvarit esittävät tavallisesti sitä, että työläisen pitää pidentää työvuosiaan, tehdä entistä enemmän työtä jne. Lääke on siksi hyvä, että esitän samaa lääkettä pelkästään porvareille, jolloin työläinen pääsisi vähemmällä, kun porvari keksisi kepeää ja hyvinpalkattua työtä. Näin myös hyvinvointikuilu saataisiin kurotuksi ja kaikkinaista hyvinvoimista lisätyksi. Ei muuta kuin pulla ja optiot pois ja porvarit höykytykseen. Porvareilla tarkoitan osakkeenomistajia ja heidän kätyrejään yritysjohtajia. Myös näitä tahoja hyysäävät päätöksentekijät kuuluvat samaan kategoriaan.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    että kokonaisuuden hahmottamisen kyky ei ole kohdallasi vielä kehittynyt. Kyllä se tulee ajan myötä kun jaksaa harrastaa (10 000 tunnin sääntö)

    http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Harjoitus tekee mestarin eivät geenit muistuttaaLevitin/HS20071231SI1KU01qz2

    http://entertainment.timesonline.co.uk/tol/arts_and_entertainment/books/article4969415.ece

    Äänestä

  • täytyy sanoa kirjoitti:

    Näyttää pahasti siltä, että kohdaltasi puuttuu niin sanottu sisältö, rationaalisen ajattelun eväät. Mainitsemasi 10000 tärvääntyvät helpostikin colan litkimiseen ja peukalonn pyörittelyyn, ei siinä historian ymmärrys kohene.

    Juuri äsken luonnostelin suuren suuren kokonaisuuden, jonka pieni palanen suomalainen porvarikin on.

    Viisas neuvo:

    Älä häpäise lähimmäisisiäsi esittämällä noin alkeellisia sepustuksia omalla nimelläsi.

    Äänestä

  • julkisesti.. kirjoitti:

    Viisas neuvo:

    Älä häpäise lähimmäisisiäsi esittämällä noin alkeellisia sepustuksia omalla nimelläsi.

    Jos tieteellisen tiedon taso valtakunnassamme on luokkaa saattaa ja kukaties ehkä, niin kyllä jo siihenkin nähden analyysini on maailman huippua palstamökellyksestä nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Jos tieteellisen tiedon taso valtakunnassamme on luokkaa saattaa ja kukaties ehkä, niin kyllä jo siihenkin nähden analyysini on maailman huippua palstamökellyksestä nyt puhumattakaan.

    ..joka on kirjoitettu selvin päin ja suhteellisen täysissä järjissä, on huippuluokkaa tällä surrealistisella palstalla jossa kaikenlainen sairas kieroilu ja mielipuolisuuden eri lajit vääntävät totuuden kummalliseksi sekasotkuksi.

    Äänestä

Mielenosoitus Tšekkoslovakian miehitystä vastaan Helsingissä

Länsi-Euroopan kommunistiset puolueet, joita myöhemmin alettiin nimittää eurokommunistisiksi, tuomitsivat Neuvostoliiton toiminnan. Myöskään Romanian presidentti Nicolae Ceauşescu ei hyväksynyt Tšekkoslovakian miehitystä.

Suomessa suhtautuminen Prahan tapahtumiin jakoi kansandemokraattisen liikkeen kahtia Neuvostoliiton toiminnan tuominneeseen enemmistöön ja neuvostomieliseen oppositioon eli taistolaisiin, jotka tukivat miehitystä. _Muut suomalaiset puolueet eivät tuominneet miehitystä_.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tšekkoslovakian_miehitys

Äänestä

eletty näin hyvin kuin nykyään. Oletteko eri mieltä?

Äänestä

Kuten sanottu on, Kekkosen politiikan ensisijainen sisältö oli Kekkonen itse.
Jos Suomen etu ja Kekkosen etu sattuivat olemaan yhteneväiset, se oli sattuma.
Jotain tuosta demokratian raiskaamisen ajasta kertonee sekin, että Suomessa haluttiin rajoittaa presidentin valtaa heti, kun Kekkosesta päästiin?
Ei haluttu enää, että yksi henkilö voi jopa hajottaa oman maan hallituksia saadakseen tilalle vieraalle vallalle (olkoonkin se presidentin tukija) mieluisia hallituksia.

Äänestä
  • Max Jacobson:

    "Kekkonen oli isänmaallisin suomalainen jonka olen koskaan tuntenut"

    Onko punikki-lehtiset muka viisaampia kuin Max Jacobson? Eihän sellaisista komeljanttareista voi puhua edes samana päivänä.

    Äänestä

  • Kekkosesta kirjoitti:

    Max Jacobson:

    nyt Halosen syytä?, jos se on ennen ollut Kekkosen syytä, hän on nyt Kekkosen paikalla, tekeekö hän nyt jotain, en ole ainakaan huomannut.

    Tottapa Max noin koki.
    Juhani Suomi on kokenut myös Kekkosen olleen jotain suuren suurta.
    Juhani Suomi koki myös Matti Vanhasen munuaisten alkaneen toimia väärin päin, eli alkaneen pumppaavan ureaa yläpäähän.
    Juhani Suomi samassa kirjoituksessaan totesi keskustan hylänneen sekä Alkion että Kekkosen perinnön Matti Vanhasen johdolla.
    Lisäksi hän totesi, ettei Suomi tarvitse kahta kokoomusta.

    Äänestä

  • Näkemyksiä piisaa kirjoitti:

    ..on se että he ovat aikalaisia - tunteneet Kekkosen. Haukkujat eivät ole tunteneet Kekkosta - monet eivät edes koskaan nähneetkään. Siitä huolimatta he esittävät viisaampaa kuin esim. Max Jacobson - helvetin älykäs mies joka kertoo ihailleensa Kekkosen älyä.

    Äänestä

  • eioletehnyt kirjoitti:

    nyt Halosen syytä?, jos se on ennen ollut Kekkosen syytä, hän on nyt Kekkosen paikalla, tekeekö hän nyt jotain, en ole ainakaan huomannut.

    Halosella ei ole sitä valtaa mikä Kekkosella oli (Neuvostoliitto taustatukena).
    Presidentin valtaoikeuksia alettiin vähentää, kun Koivisto, joka hoiti jo pääministerinä sairauslomalla olevan Kekkosen tehtäviä, valittiin Kekkosen seuraajaksi.
    Se oli myös Koiviston oma tahto, ettei presidentillä voi olla diktaattorin valtaoikeudet demokraattiseksi kutsutussa valtiossa.
    On sanottu, että Koivisto palautti maahamme demokratian.

    Äänestä

  • yleispiirre.. kirjoitti:

    ..on se että he ovat aikalaisia - tunteneet Kekkosen. Haukkujat eivät ole tunteneet Kekkosta - monet eivät edes koskaan nähneetkään. Siitä huolimatta he esittävät viisaampaa kuin esim. Max Jacobson - helvetin älykäs mies joka kertoo ihailleensa Kekkosen älyä.

    Ei kai kukaan ole Kekkosen älykkyyttä kiistänyt?

    Luepa sinä oma viestisi ja, jos sinulla on hieman älyä, huomannet, kuinka älytön se on.

    Äänestä

  • Feikko Fennamo kirjoitti:

    Ei kai kukaan ole Kekkosen älykkyyttä kiistänyt?

    Luepa sinä oma viestisi ja, jos sinulla on hieman älyä, huomannet, kuinka älytön se on.

    ..etteikö viestiä tulisi luettua kun sitä kirjoittaa. On älytöntä kirjoittaa jotain sellaista mitä ei itse ymmärrä. Aika monet täällä kirjoittavat tajunnanvirtatekniikalla. Silloin lopputuloksen älyllisyydestä ei ole takeita koska tajunnanvirran keskus ei ole aivoissa.

    Äänestä

  • yleispiirre.. kirjoitti:

    ..on se että he ovat aikalaisia - tunteneet Kekkosen. Haukkujat eivät ole tunteneet Kekkosta - monet eivät edes koskaan nähneetkään. Siitä huolimatta he esittävät viisaampaa kuin esim. Max Jacobson - helvetin älykäs mies joka kertoo ihailleensa Kekkosen älyä.

    Muisto 1970-luvun puolivälin tiimoilta. Olimme ryhmän kanssa hiihtämässä pidempää lenkkiä kovalla sykkeellä Saariselän maisemissa Lapissa. Kymmenien kilometrien päässä lähtö- ja paluupaikasta vastaamme tulivat kireäilmeiset turvallisuuspalvelun hiihtäjät. He määräsivät meidät hankeen, useamman kymmenen metrin päähän ladusta. Sykkeet laskivat, lämmin keho jäähtyi ja kylmä hiki jääti ryhmäämme.

    Noin puolen tunnin kuluttua saimme seurata absurdia näytelmää. Kekkonen ilmestyi näköpiiriin, hiihti erittäin kumarassa oudolla tyylillään ja erittäin hitaasti. Yksinäinen hidas hiihtäjä ei kuitenkaan ollut tapahtuman oudoin piirre. Muutaman kymmenen metrin päässä Kekkosta saapui perässähiihtäjien letka, joka hiihti Kekkosen tavoin hitaasti ja päät painuksissa välimatkaa pitäen. Mieleen tuli joku vapaamuurarien tai kluxklux-klaanien rituaali, jossa päävisiiri määrää tahdin ja muut kunnioittavat.

    Olin epäillyt Kekkosen toimintoja jo aiemmin, mutta kyllä tuossa kohdin tiesin Kekkosen olevan ihan jotain muuta kuin demokraattisen valtion johtajan.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    pitäisi laittaa myytinmurtajien testiin. Se pullahtaa esiin aina milloin mistäkin - kukapa sen totuudellisuuden tietää. Varmaankin riippuu vähän katsojan silmälasien väristä. Viranomaiset ovat virkavaltaisimmillaan vielä tänä päivänä Helsingissäkin kun minkä tahansa maan "korkea-arvoinen edustaja" ohittaa sen ja sen risteyksen.

    Hiihtotyyli riippuu väsymyksen asteesta. Kekkosen Lapin hiihtoretkillä pävämatkat olivat vaativia. Kekkosen tuskin ensimmäisenä oli niitä lyhentämässä joten n. 75-vuotiaana ikämiehenä Kekkonen on saattanut lenkin loppupuolella - varsinkin nuoskakelillä - olla väsynyt. Niin olivat ilmeisesti muutkin jos hiihtivät yhtä kumarassa. Pääasia taisi Kekkosella kuitenkin olla ettei periksi anneta vaikka kuinka väsyttää. Tuskinpa Kekkonen olisi suostunut ahkiossa edes osan matkaa kulkemaan.

    Sen aikalaiset kai tuntevat?
    Viittaan aikalaisilla tuohon toiseen ketjun kirjoittajaan, joka aikalaisista (ja älystä) kirjoitti.
    Sitä kutsutaan NORSUTYYLIKSI.
    Se oli Kekkosen hiihtotyyli.
    Se oli sellaista lyllertämistä, jossa Kekkonen vei aina saman puolen sauvan kuin suksenkin eteen.
    Jos jollain on filmimateriaalia, tai tulee eteen, katsokaapa itse.
    Oikea suksi eteen, oikea sauva eteen, vasen suksi eteen, vasen sauva eteen.
    Sellainen on norsutyyli.
    Se oli Kekkosen hiihtotyyli.

    Äänestä

  • kaupunkitarina kirjoitti:

    Minusta eriskummallisinta oli se, että perässähiihtäjät pitivät pitkää välimatkaa Kekkoseen. Jos Kekkosta olisi haluttu tukea, olisi kait joku ollut lähellä? Tuossa tilanteessa Kekkosen kunto ja kekkoslaisuus näyttäytyivät alastomimmillaan.

    Äänestä

  • osannut edes hiihtää kirjoitti:

    Sen aikalaiset kai tuntevat?
    Viittaan aikalaisilla tuohon toiseen ketjun kirjoittajaan, joka aikalaisista (ja älystä) kirjoitti.
    Sitä kutsutaan NORSUTYYLIKSI.
    Se oli Kekkosen hiihtotyyli.
    Se oli sellaista lyllertämistä, jossa Kekkonen vei aina saman puolen sauvan kuin suksenkin eteen.
    Jos jollain on filmimateriaalia, tai tulee eteen, katsokaapa itse.
    Oikea suksi eteen, oikea sauva eteen, vasen suksi eteen, vasen sauva eteen.
    Sellainen on norsutyyli.
    Se oli Kekkosen hiihtotyyli.

    Ylen elävän arkiston tiedostoista Kekkosen hiihtotyyli löytyy.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Minusta eriskummallisinta oli se, että perässähiihtäjät pitivät pitkää välimatkaa Kekkoseen. Jos Kekkosta olisi haluttu tukea, olisi kait joku ollut lähellä? Tuossa tilanteessa Kekkosen kunto ja kekkoslaisuus näyttäytyivät alastomimmillaan.

    Muistelen jostain lukeneeni jopa metrimäärän, joka perässähiihtäjien tuli pitää etäisyytenä edellä puuskuttavaan Kekkoseen.

    Äänestä

  • tai sitten ei kirjoitti:

    Muistelen jostain lukeneeni jopa metrimäärän, joka perässähiihtäjien tuli pitää etäisyytenä edellä puuskuttavaan Kekkoseen.

    En valehtele. Seurasin Kekkosta ja perässähiihtäjä sivusta. Kekkonen hiihti hitaasti, samoin perässähiihtäjät. Pystyimme seuraamaan tilannetta useamman minuutin ajan. Välimatkassa ei tapahtunut muutosta.

    Äänestä

  • olettaa.. kirjoitti:

    ..etteikö viestiä tulisi luettua kun sitä kirjoittaa. On älytöntä kirjoittaa jotain sellaista mitä ei itse ymmärrä. Aika monet täällä kirjoittavat tajunnanvirtatekniikalla. Silloin lopputuloksen älyllisyydestä ei ole takeita koska tajunnanvirran keskus ei ole aivoissa.

    No, miksi "haukkujat" eivät voisi olla Kekkosen aikalaisia?

    Ja poliittisen historian tutkijat voivat olla nuoriakin.
    Ja heillä pääsy arkistoihin, joihin ei ennen ole päästy.
    Jos sieltä löytyy jotain, mikä ei ole Kekkosta ylistävää, onko se nuoren tutkijan vika?

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    En valehtele. Seurasin Kekkosta ja perässähiihtäjä sivusta. Kekkonen hiihti hitaasti, samoin perässähiihtäjät. Pystyimme seuraamaan tilannetta useamman minuutin ajan. Välimatkassa ei tapahtunut muutosta.

    jossain se on kerrottu

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Ylen elävän arkiston tiedostoista Kekkosen hiihtotyyli löytyy.

    Pätkä on tosin vuodelta 1963 jolloin Kekkonen oli vielä kovakuntoinen mies...tosin sanoo itseään väheksyen että päivämatkoja on jo pitänyt entisestä lyhentää...

    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=6&t=34&a=346

    Äänestä

  • hämärä muistikuva kirjoitti:

    jossain se on kerrottu

    Jotain tuollaista.

    Äänestä

  • tyyliä... kirjoitti:

    Pätkä on tosin vuodelta 1963 jolloin Kekkonen oli vielä kovakuntoinen mies...tosin sanoo itseään väheksyen että päivämatkoja on jo pitänyt entisestä lyhentää...

    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=6&t=34&a=346

    Hieno klippi.

    Äänestä

  • Kekkosesta kirjoitti:

    Max Jacobson:

    "Kekkonen oli isänmaallisin suomalainen jonka olen koskaan tuntenut"

    Onko punikki-lehtiset muka viisaampia kuin Max Jacobson? Eihän sellaisista komeljanttareista voi puhua edes samana päivänä.

    Olen lukenut lähes/tai kaikki Max Jacobsonin kirjat ja mitään vastaavaa en ole huomannut.
    Olet tainut lukea lainauksesi Syöttikäsmaakunnan Paskanaamojen Upseerikoulussa, Törnävän mielisairaalan suljetulla osastolla.
    Siellä tädit antavat Paskanaamoille Tykistöupseerin arvon ja kunniamerkkejä ja tätä koko Hierrinkansa arvostaa todella suuresti.

    Kirjahyllyssäni on vierekkäin Maxin Väkivallan vuodet, Pelon ja toivon aika ja Tilinpäätös, hänen aikaisemmin kirjoittamansa teokset ovat toisessa hyllyssä enkä viitsi niitä hakea.

    Epäilempä, ettet ole lukenut Maxia lainkaan, tai sitten et ymmärrä lukemaasi.

    Max Jacobson lausuu noin eräässä TV-dokumentissa Kekkosesta. Niitä on muuten kymmeniä jos ei satoja, saat ottaa itse selvää mistä niistä.

    Äänestä

  • pöljä? kirjoitti:

    Max Jacobson lausuu noin eräässä TV-dokumentissa Kekkosesta. Niitä on muuten kymmeniä jos ei satoja, saat ottaa itse selvää mistä niistä.

    Kysyin Jacobsonilta itseltään.
    Sanoi ettei ole moista sanonut missään yhteydessä.

    Äänestä

Kukaan ei ole kertonut, kuinka Kekkonen kommentoi Tsekkoslovakian miehitystä?
Onko olemassa mitään materiaalia, jossa Kekkonen siihen puuttuu?

Kekkosen omia sanoja?

Äänestä
  • Kysy varmuuden toisen kerran jos ei ensimmäisellä kerralla vastaa.

    Äänestä

  • ja kysy kirjoitti:

    Kysy varmuuden toisen kerran jos ei ensimmäisellä kerralla vastaa.

    Mutta kepuhan kaivoi Kekkosen haudasta EU-vaaleista teemalla Urhoutta Eurooppaan.
    Ja takkiin tuli.

    "Väinö Tannerissa on paljon sellaista, joka on suomalaisinta, mitä miehessä voi olla: hän on varma mielipiteissään, joskus itsepäisyyteen saakka, hän on rehellinen ja luotettava kannanotoissaan, hän on uskollinen asialleen ja tovereilleen, hän on realiteettien mies, kylmä ja kovakin asioissaan, mutta lämmin ihmisenä, hän on humoristinen omalla jäyhällä tavallaan. Hän on rohkea mies, niin rohkea, että hän puolustaa omaa oikeuttaan, työväenluokan oikeuksia ja meidän yhteisiä oikeuksiamme, olivatpa vastassa mitkä voimat tahansa."

    Äänestä

  • En nyt sentään kirjoitti:

    Mutta kepuhan kaivoi Kekkosen haudasta EU-vaaleista teemalla Urhoutta Eurooppaan.
    Ja takkiin tuli.

    Juhani Suomi kirjoitti Verkko-apilassa keskustan EU-vaaliteeman olevan irvokas haudan häpäisy!

    Äänestä

  • ja kysy kirjoitti:

    Kysy varmuuden toisen kerran jos ei ensimmäisellä kerralla vastaa.

    Tsekkoslovakian tie on oleva myös Kekkoslovakian tie..

    ps. On olemassa valokuvia, joissa UKK kaulailee Hertta Kuusista?

    Äänestä

  • Vastaisiko noin? kirjoitti:

    Tsekkoslovakian tie on oleva myös Kekkoslovakian tie..

    ps. On olemassa valokuvia, joissa UKK kaulailee Hertta Kuusista?

    saiko Hertalta? (Kekkonen ei kuulemma nirsoillut puoluekannan suhteen kun oli kyse naisista)

    Äänestä

  • tietoo...? kirjoitti:

    puoluekannasta, tai edes sukupuolesta...

    Äänestä

  • Mäkinen ja Taneli kirjoitti:

    puoluekannasta, tai edes sukupuolesta...

    ..jälkeläisistä tai muista sukulaisista ei oo tietoo mutta itse UKKO oli vuorenvarmasti pelkkä hetero. Nykyäänhän pitää olla kai vähintään bi jotta pääsee presidentiksi.

    Äänestä

  • taisi olla... kirjoitti:

    ..jälkeläisistä tai muista sukulaisista ei oo tietoo mutta itse UKKO oli vuorenvarmasti pelkkä hetero. Nykyäänhän pitää olla kai vähintään bi jotta pääsee presidentiksi.

    Matti Vanhanen ei pääsisi pressaksi, vaikka olisi tri.

    Äänestä

  • tietoo...? kirjoitti:

    saiko Hertalta? (Kekkonen ei kuulemma nirsoillut puoluekannan suhteen kun oli kyse naisista)

    Mistähän sellainen sanonta tulee?

    Äänestä

  • Voi pyhä Sylvi kirjoitti:

    Mistähän sellainen sanonta tulee?

    Josko siitä, että Sylvi Kekkonen oli papin tytär?
    Sai siinä papin tytär miehen, kun innokkaan suojeluskuntalaisen nai..

    Äänestä

  • Hallama sentään kirjoitti:

    Josko siitä, että Sylvi Kekkonen oli papin tytär?
    Sai siinä papin tytär miehen, kun innokkaan suojeluskuntalaisen nai..

    kuuluu tietenkin: Siinä sai demari miehen, kun innokkaan kokoomuslaisen nai. (kusexniina)

    Äänestä

  • vitsi... kirjoitti:

    ...niinku se kusiniina. Ja se verkkosukka pissis. Voihan ne olla hyvä sitä "tavaraa" antamaan, mutta äänestääkö duunarit ne vielä eduskuntaan?

    Äänestä

  • vitsi... kirjoitti:

    kuuluu tietenkin: Siinä sai demari miehen, kun innokkaan kokoomuslaisen nai. (kusexniina)

    Siinä sai demari miehen, kun vanki- vai oliko se kanki-Kaikkosen nai.
    Rikosepäillyn kepulaisen.

    Äänestä

  • D r i t a kirjoitti:

    siellä on sosialistien parhaat valetelijat neuvomassa sinua.

    Lue Cowley files kohta E niinku Erkko.

    http://cryptome.org/cia-2619.htm#E

    Äänestä

  • D r i t a kirjoitti:

    Siinä sai demari miehen, kun vanki- vai oliko se kanki-Kaikkosen nai.
    Rikosepäillyn kepulaisen.

    Kapi-ukko ja MPP ynnä muut demarit pitää jumalanaan tätä suomen rikkainta miestä?

    Äänestä

Kolmekymmentävuotta on ollut aikaa "korjata"Kekkosen ajan "vääryyksiä",mutta ensimmäinen sen
ajan jälkeinen sukupolvi ei ole saanut mitään aikaan eikä saa seuraavakaan
. Että hölynpölyä on viikottainen ikuisuuslässytys Kekkosesta. Kaikkea se yksinketaisilla teettää

Äänestä
  • Kyllähän Kekkonen on Suomen historiassa yhtä suuri hahmo kuin Väinämöinen. Ihan takuulla 1000 vuoden päästä vain 2 nimeä muistetaan: Kekkonen ja Väinämöinen.

    Äänestä

  • Onko Kekkonen kuollut?
    Älä valehtele.

    Äänestä

  • KGB-Timo kirjoitti:

    Onko Kekkonen kuollut?
    Älä valehtele.

    Henkisesti hän on yhä läsnä Suomen politiikassa. Kekkosen henki johtaa tätä maata. Kekkonen oli Vanhasen tukena, nyt hän auttaa Kiviniemeä. Kun Jyrki Kataisesta tulee pääministeri, Kekkonen tulee Jyrkin avuksi - ole siis huoletta Jyrki!

    Äänestä

  • fyysisesti kirjoitti:

    Huono tuki oli Keskonen Vanhaselle, kun Kekkosen henkisesti tukeman Vanhasen johdolla kepun kannatus laski suoraviivaisesti vaaleista vaaleihin.
    Eikä auttanut Kekkosen henkinen tuki Vanhasta edes presidentiksi enempää kuin sekään, että rahaa hassattiin Vanhasen kampanjaan eniten.
    Ei auttanut Kekkosen haudasta nostaminen kepua myöskään EU-vaaleissa.
    Turpaan tuli niissäkin.
    Auttaakohan Kekkosen henkinen tuki kepua haalimaan tyhjään pussiinsa rahaa?

    Äänestä

  • Urhoutta Eurooppaan kirjoitti:

    rikokset suojellaan korkeimman valtiojohdon toimesta aukottomasti. Näitä jonkkia tarvitaan likaiseen työhön...

    Äänestä

  • kuitenkin demarien kirjoitti:

    rikokset suojellaan korkeimman valtiojohdon toimesta aukottomasti. Näitä jonkkia tarvitaan likaiseen työhön...

    esim. silloin, kun se korkein valtiojohto pääministeri Vanhasen muodossa ei hoksaa asioita ja selittelee sekavia.
    Onhan se varmaan kova pala kepulle, ettei enää voida elää kuin siat pellossa niin kuin silloin, kun Neukkula oli takuumiehenä ja rahoittajana kepulle ja Kekkoselle.

    Äänestä

  • Kirjeitä myllystäni kirjoitti:

    esim. silloin, kun se korkein valtiojohto pääministeri Vanhasen muodossa ei hoksaa asioita ja selittelee sekavia.
    Onhan se varmaan kova pala kepulle, ettei enää voida elää kuin siat pellossa niin kuin silloin, kun Neukkula oli takuumiehenä ja rahoittajana kepulle ja Kekkoselle.

    selviävät ilman tuomiota tappeluistaan poliisin kanssa ja pressan vaalirahoitusrötökset pysyvät visusti piilossa. Puhumattakkaan stasi hommista.

    Sellaista se on demarilandiassa...

    Äänestä

  • oikeuskanslerit kirjoitti:

    selviävät ilman tuomiota tappeluistaan poliisin kanssa ja pressan vaalirahoitusrötökset pysyvät visusti piilossa. Puhumattakkaan stasi hommista.

    Sellaista se on demarilandiassa...

    Onhan kepulla Kekkusen Urho henkisenä tukena.

    :D

    Äänestä

  • Urhoutta Eurooppaan kirjoitti:

    Huono tuki oli Keskonen Vanhaselle, kun Kekkosen henkisesti tukeman Vanhasen johdolla kepun kannatus laski suoraviivaisesti vaaleista vaaleihin.
    Eikä auttanut Kekkosen henkinen tuki Vanhasta edes presidentiksi enempää kuin sekään, että rahaa hassattiin Vanhasen kampanjaan eniten.
    Ei auttanut Kekkosen haudasta nostaminen kepua myöskään EU-vaaleissa.
    Turpaan tuli niissäkin.
    Auttaakohan Kekkosen henkinen tuki kepua haalimaan tyhjään pussiinsa rahaa?

    Ei Kekkonen ole mikään Vanhasen henkilökohtainen suojelusenkeli. Kekkonen ajaa isänmaan asiaa ei joidenkin henkilöiden. On hyvin turvallinen tunne kun Kekkonen suojelee Suomea. Kekkonen ei salli kenenkään paskiaisen tuhota isänmaata. Kyllä Kekkosen hengellä on tiettyä lukkarinrakkautta Keskustaa kohtaan, mutta ei Kekkosen henki ole ole mikään puoluepoliitikko.

    Äänestä

Lainauksesi ei tarkoita, että meillä olisi 1970-luvulla ollut asiat huonosti verrattuna aiempiin vuosikymmeniin. Olimme päässeet reilusti ylöspäin 1940-luvun loppupuolen tilanteesta. Lainaustasi voi pohtia ainoastaan siten, että emme ole viime vuosikymmeninä osanneet hoitaa asioitamme lähellekään niin hyvin kuin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä.

Kekkonen oivalsi kysyä jo 1950-luvulla, onko maalla malttia vaurastua. Tähän kysymykseen on helppo vastata: usei ei ollut. Suomen valtiolla oli Kekkosen aikana se etu, että velkaa ei ollut tavattomasti. Nythän sitä on tavattomasti. Kiitos siitä kuuluu ensisijaisesti 1980-luvun loppuvuosina hallinneelle sir Harri Holkerin hallitukselle ja silloiselle presidentille Mauno Koivistolle.

On huomattava, että olemme 1990-luvun puolivälin jälkeen eläneet kymmenkunta lihavaa vuotta ja muutamia laihempia vuosia. Silti valtion velka on keventynyt ja tulee ilmeisesti keventymäänkin vain nimellisesti. Sekaan mahtuu myös joitakin velankasvuvuosia. Perussyynä on se, että me olemme kansakuntana eläneet yli varojemme.

Kekkonen ja Tshekkoslovakian miehitys on mielenkiintoinen aihe. Kekkonen järkyttyi miehityksestä, minkä hän kirjasi päiväkirjaansa. Julkisissa puheenvuoroissa Kekkonen ymmärtääkseni pidättyi ottamasta kantaa, sillä Suomen ulkopolitiikkaan kuului tuolloin keskeisesti tavoite pysyä suurvaltojen välisten ristiriitojen ulkopuolella. Tilannetta voidaan verrata syyskuun 11. päivän 1973 tapahtumiin. Silloinhan Augusto Pinochet kaappasi vallan Chilessä. Tuskin Kekkonen silloinkaan otti asiaan julkisesti kantaa. Periaatteena oli siis se, että Suomi ei ole tuomarin vaan lääkärin asemassa.

Otettakoon verrantoon Ruotsin silloinen pääministeri Olof Palme. Hänhän oli innokas tuomitsemaan kaikki ja iankaikkisesti. Hän osallistui esimerkiksi Vietnamin sodan vastaiseen mielenosoitukseen, tosin ennen pääministerikauttaan. Hän kuitenkin pääministeriaikanaan edisti ruotsalaisvalmisteisten aseiden myyntiä ulkomaille. Elämä on usein paradoksaalista.

Äänestä
  • Oliko tuo Stalinia ylistävä puhekin tasapainoilua?
    Jossa hän puhuu kaikkien suomalaisten nimissä vieläpä.
    Aivan kuin saatuaan Lenin-mitalinkin, hän ylisti Leniniä kaikkien suomalaisten nimissä.
    No, se on totta, ettei Kekkonen ainakaan itänaapurin suurmiehiä tuominnut, päinvastoinhan se oli.

    http://www.lasselehtinen.net/content/view/31/100/lang,fi/

    Äänestä

  • Urpo Trapetsi kirjoitti:

    Oliko tuo Stalinia ylistävä puhekin tasapainoilua?

    puheessaan hyväksi jätkäksi, niin uskotko tosiaan kaverin tarkoittavan sitä ;)

    Äänestä

  • sinua synttäri kirjoitti:

    puheessaan hyväksi jätkäksi, niin uskotko tosiaan kaverin tarkoittavan sitä ;)

    Kunhan nyt edes valehtelisi ihan vaan omissa nimissään eikä koko Suoman kansaa sotkisi kepumaisiin valheisiinsa.

    Äänestä

  • Urpo Trapetsi kirjoitti:

    Oliko tuo Stalinia ylistävä puhekin tasapainoilua?
    Jossa hän puhuu kaikkien suomalaisten nimissä vieläpä.
    Aivan kuin saatuaan Lenin-mitalinkin, hän ylisti Leniniä kaikkien suomalaisten nimissä.
    No, se on totta, ettei Kekkonen ainakaan itänaapurin suurmiehiä tuominnut, päinvastoinhan se oli.

    http://www.lasselehtinen.net/content/view/31/100/lang,fi/

    Urho Kekkosesta kasvoi kylmä reaalipoliitikko, jolla oli lämmin sydän. Käy tutustumassa artikkeliin http://vp1992-2001.vpk.ee/eng/k6ned/K6ne.asp?ID=3755 ja lue ja mieti ja opi. Kekkosella ei ollut takanaan miljoona-armeijaa, joten hän joutui tulemaan toimeen älykkyydellä. Viisaaksihan häntä ei voi sanoa. Jätän kuitenkin perustelematta tämän väitteeni.

    Sallittakoon muutama lainasta em. artikkelista:

    1. Politiikassa ei saa mitään ilmaiseksi. Politiikka on aina kaupanteon taitoa. Kekkosen oli maksettava sanoistaan, hänen oli maksettava venäläisille jotakin mikä oli heidän silmissään aivan erityisen vaarallista – hänen oli lopetettava virallisen Suomen yhteydet Ruotsissa asuviin pakolaisvirolaisiin. Kekkonen teki sen.

    2. Tähän voisikin lopettaa, mikäli laivaliikenteen palauttaminen olisi ollut Suomen valtionpäämiehen Viron-vierailun tavoite. Mutta presidentti Kekkosen katse ylsi kauemmaksi. Kaksi kuukautta Viron-vierailun jälkeen hän kutsui virka-asuntoonsa Tamminiemeen suomalaisia Viron-ystäviä ja sanoi heille seuraavasti: ''Mikäli toiveemme on toimia niin, että haluamme rakentaa virolaisuudelle hyvät tulevaisuudennäkymät, en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin pitää yhteyttä Virossa asuviin virolaisiin.''

    3. Nämä ovat presidentti Kekkosen sanat Tarton yliopistossa maaliskuun 12. päivänä vuonna 1964. Niillä oli painoarvoa vaikeina aikoina, ja vielä enemmän niillä on sitä helpompina aikoina. Presidentti Kekkonen, hyvät naiset ja herrat, on tänäänkin mukanamme.

    Urho Kekkonen oivalsi, mistä kannattaa maksaa ja mllä tavalla. Mutta lasselehtiset eivät oivalla koskaan, vaikka heille asia kerrottaisiin kuin pikkulapselle. Juuri tästä syystä Urho Kekkonen on jättänyt pysyvän jäljen historiaan, mutta lasselehtiset eivät jätä. Lennart Meri oivalsi Kekkosensa ja antoi tälle tämän hyvin ansaitseman kiitoksen. Urho Kekkonen oli siis käsittämättömän taitava, liian taitava esimerkiksi Nobelin rauhanpalkinnon saajasta päättävälle komitealle.

    Äänestä

  • Nasse-Eno kirjoitti:

    Kylmäsydämisestä Haminan vallien nuoresta "sankarista" kasvoi lämminsydäminen reaalipoliitikko?
    Voi se olla noin.
    Pelko perseessä omasta asemastaan pani Kekkosen toimimaan vastoin luontaisia väkivaltaisia taipumuksiaan, joista ennen hänen takinkääntöään oli saatu vakuuttavat näytöt.
    Se oli realiteettien tajua Kekkoselta, jonka Neuvostoliitto palkitsi ruplin ja mitalein.
    Ei Kekkosella ollut muuta mahdollisuutta Neuvostoliiton suhteen, hän oli sen käskyläinen.
    Sillä vallalla, jolla NL piti Kekkosta presidenttinä, se olisi myös pystynyt hänet pudottamaan.
    Sen Kekkonen tiesi, se on päivänselvä asia.

    Äänestä

  • Nasse-Eno kirjoitti:

    Urho Kekkosesta kasvoi kylmä reaalipoliitikko, jolla oli lämmin sydän. Käy tutustumassa artikkeliin http://vp1992-2001.vpk.ee/eng/k6ned/K6ne.asp?ID=3755 ja lue ja mieti ja opi. Kekkosella ei ollut takanaan miljoona-armeijaa, joten hän joutui tulemaan toimeen älykkyydellä. Viisaaksihan häntä ei voi sanoa. Jätän kuitenkin perustelematta tämän väitteeni.

    Sallittakoon muutama lainasta em. artikkelista:

    1. Politiikassa ei saa mitään ilmaiseksi. Politiikka on aina kaupanteon taitoa. Kekkosen oli maksettava sanoistaan, hänen oli maksettava venäläisille jotakin mikä oli heidän silmissään aivan erityisen vaarallista – hänen oli lopetettava virallisen Suomen yhteydet Ruotsissa asuviin pakolaisvirolaisiin. Kekkonen teki sen.

    2. Tähän voisikin lopettaa, mikäli laivaliikenteen palauttaminen olisi ollut Suomen valtionpäämiehen Viron-vierailun tavoite. Mutta presidentti Kekkosen katse ylsi kauemmaksi. Kaksi kuukautta Viron-vierailun jälkeen hän kutsui virka-asuntoonsa Tamminiemeen suomalaisia Viron-ystäviä ja sanoi heille seuraavasti: ''Mikäli toiveemme on toimia niin, että haluamme rakentaa virolaisuudelle hyvät tulevaisuudennäkymät, en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin pitää yhteyttä Virossa asuviin virolaisiin.''

    3. Nämä ovat presidentti Kekkosen sanat Tarton yliopistossa maaliskuun 12. päivänä vuonna 1964. Niillä oli painoarvoa vaikeina aikoina, ja vielä enemmän niillä on sitä helpompina aikoina. Presidentti Kekkonen, hyvät naiset ja herrat, on tänäänkin mukanamme.

    Urho Kekkonen oivalsi, mistä kannattaa maksaa ja mllä tavalla. Mutta lasselehtiset eivät oivalla koskaan, vaikka heille asia kerrottaisiin kuin pikkulapselle. Juuri tästä syystä Urho Kekkonen on jättänyt pysyvän jäljen historiaan, mutta lasselehtiset eivät jätä. Lennart Meri oivalsi Kekkosensa ja antoi tälle tämän hyvin ansaitseman kiitoksen. Urho Kekkonen oli siis käsittämättömän taitava, liian taitava esimerkiksi Nobelin rauhanpalkinnon saajasta päättävälle komitealle.

    Toden totta, se jäi Kekkoselta saamatta.
    Sen sai joku taitamattomampi;-)
    Miksihän Urho syrjäytettiin?
    Palkinnon saajaa ei ilmeisesti päätetty Kremlissä?
    Kuka ehdotti Urhoa?
    Joku kepulainen?
    Palkinnon sai kuitenkin Andrei Saharov.
    Teoista, joihin ei UKK ikinä olisi uskaltanut ryhtyä niissä olosuhteissa, joissa Saharov uskalsi.
    UKK oli pelkuri ja pelkureille ei Nobelin rauhan palkintoja myönnetä.

    Äänestä

  • T. Fälldin kirjoitti:

    Urho Kekkonen eli paradoksaalisen elämän. Kuten huomaamme Lennart Merin ajatuksista, Kekkosen toiminta on ollut poikkeuksellisen taitavaa. Viroa ja virolaisia hän auttoi paremmin kuin Suomen armeija olisi pystynyt auttamaan.

    Kuten aiemmin totesin, lasselehtiset eivät kykene ymmärtämään henkistä suuruutta, sillä heillä suuruus sijaitsee Nordean pankkikorteissa ja tykkien putkissa. Kekkonen oivalsi, onneksi. Yhtä lailla onneksi Lennart Merikin oivalsi. Sopisi lasselehtisten lukea kerrankin älykästä tekstiä aiemmin antamani linkin takaa.

    Äänestä

Suomessa ollut, mutta kuten Ruotsista(sivistyneempi valtio) olemme saaneet huomata on kepun kannatus ielläkin vain n. 5% ja se sama tulee tapahtumaan Suomessa. Politiikka elää suurten muutosten aikaa ja ensi kevään vaaleista se alkaa!

Äänestä

Olin jo huolissani, että Kekko on vaipunut unhon yöhön tai vähintään päässy pölyttymään jopa näillä suomi24.sivuston kairoilla ja keskustalakeuksilla.

Kyllä on kiittämätöntä kansaa.

'Urho Kekkonen' - muistattehan tuon 70-luvulla jalostetun, yksinkertaisen, tavanomaisen punaisen nk. ryhmäruusun - on sekin tosin jo aikoja sitten kadonnut jopa Helsingin kaupungin puutarhasta. Myynnissä sitä tuskin on ollut vuosikymmeniin.

Minusta Kekkonen vaan paranee aikain saatossa. Ajatella, että täällä Suomessa on ollut ja elänyt tuollainen merkkihahahmo, joka on jäänyt huomaamatta kaikilta.

Taidan olla ainoa Kekko-fani. Käytän tässä nimeä Kekko, jottei sitä yhdistettäisi niihin assosiaatioihin, jonka sana Kekkonen noin yleisesti herättää.

Ajatella, että tuollainen moderni, tasavaltalainen hallitsija on elänyt joskus Suomessa. Ihan maailman luokan kamaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Prahan kevät kirjoitti:

"lapsiköyhyys ja tuloerot ovat meillä 1970-luvun tasolla".

Kekkosen akanahan sadattuhannet ihmiset pakenivat maasta, Australiaankin saakka päästäkseen pois Maalaisliitto-Neuvostoliitto järjestelmää.

PS. Miten Kekkonen kommentoi Tsekkoslovakian miehitystä -68?
Eikö mitenkään, sepä yllättävää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu