Vanha, mutta harvinaisen hyvä elokuva, joka koostuu pätkistä. Elokuvan pääteema, huumeet, on ajankohtainen todennäköisesti koko ihmiskunnan olemassaolon ajan, joten tämä elokuva tulisi miellestäni näyttää peruskoulun yläluokkaisille osana opetussuunnitelmaa.
Nykyään ajatusmaailma on monella nuorella liian kevyttä. Luotetaan sinisilmäisesti, että huumekierteestä pääse yhtä helposti pois kuin sinne sisäänkin. Myös moni nainen tavoitellessaan muotilehdissä kuvattua kauneusihannetta tekee lähes mitä tahansa. Monen aikuisenkin ajatusmaailma tuntuu liian kevyeeltä; uskotaan sinisilmäisesti, että vuosia kasvaneet "vatsamakkarat" saadaan parin kuukauden pillerikuurilla poistetuksi, ja mummoikäinen nainen saa "taikapillereillä" pari kymppisen tytön vartalon. Jos vieläkin uskot näihin taruihin, niin kyseinen elokuva romuttaa ajatusmaailmasi täysin; onnellista loppua, kuten useimmissa jenkkielokuvissa, ei tule olemaan. Onnellinen loppu on vain illuusio, Hollywoodin väritys. Tämä elokuva kertoo karun, tavallisimman lopun; vankilakierre, fyysiset elinikäiset vammat, prostituutio, mielenterveysongelmat.
Elokuvassa näytetään pätkiä neljän eri päähenkilön huumeriippuvaisen elämästä. Keski-ikäinen nainen, joka haluaa parantaa ulkonäköään laihduttamalla huumeiden avulla. Naisen nuori mies, joka aloittaa myymällä äitinsä tavaroita huumerahan saamiseksi. Miehellä on myös huumeriippuvainen kaveri, jonka kanssa he alkavat myydä huumeita rikastumisen toivossa. Miehen tyttöystävä, joka kyllästyi vanhempiensa holhoamistarpeeseen ja sekaantui huumeisiin. Kaikkien neljän henkilön alkutaival näyttää erittäin valoisalta, mutta loppua ei pahimmalle vihollisellekaan toivoisi.
Kyseinen elokuva on tehty ikään kuin pätkistä neljän päähenkilön eri elämänvaiheista. Harvemmin ns. pätkäelokuvat onnistuvat hyvin, mutta tämä elokuva onnistui vallan mainiosti, vaikka välillä tuntuikin pitkästyttävältä. Elokuvan kokonaisuuden ja sanoman hahmottaa vasta lopputekstien alettua. Elokuvan pääsanoma huumeiden haitoista on haluttu tuoda mahdollisimman monipuolisesti esille turhaan kaunistelematta ja liiottelematta.
Yleisesti elokuva on rankka kokemus, koska herättää katsojassa vahvoja tunteita, mutta toisaalta lopputekstien jälkeen jäi täysin tyhjä olo; ei ollut vihaa, iloa, surua. Ei kerrassaan mitään sisällä. Olo oli yhtä tyhjä kuin huumeiden orjakoneeksi joutuneella. Ihan kuin kaikki elävä olisi sisältä viety pois. Tämä ei ole mikään treffi-elokuva, eikä myöskään sovi rauhallisen perheillan elokuvaksi. Tätä elokuvaa kannattaa katsoa vain, jos tosissaan haluaa saada elämyksen loppuelämäksi.
Aiemmat elokuva-arvosteluni:
Haudattu / Buried (2010)
Nykyään ajatusmaailma on monella nuorella liian kevyttä. Luotetaan sinisilmäisesti, että huumekierteestä pääse yhtä helposti pois kuin sinne sisäänkin. Myös moni nainen tavoitellessaan muotilehdissä kuvattua kauneusihannetta tekee lähes mitä tahansa. Monen aikuisenkin ajatusmaailma tuntuu liian kevyeeltä; uskotaan sinisilmäisesti, että vuosia kasvaneet "vatsamakkarat" saadaan parin kuukauden pillerikuurilla poistetuksi, ja mummoikäinen nainen saa "taikapillereillä" pari kymppisen tytön vartalon. Jos vieläkin uskot näihin taruihin, niin kyseinen elokuva romuttaa ajatusmaailmasi täysin; onnellista loppua, kuten useimmissa jenkkielokuvissa, ei tule olemaan. Onnellinen loppu on vain illuusio, Hollywoodin väritys. Tämä elokuva kertoo karun, tavallisimman lopun; vankilakierre, fyysiset elinikäiset vammat, prostituutio, mielenterveysongelmat.
Elokuvassa näytetään pätkiä neljän eri päähenkilön huumeriippuvaisen elämästä. Keski-ikäinen nainen, joka haluaa parantaa ulkonäköään laihduttamalla huumeiden avulla. Naisen nuori mies, joka aloittaa myymällä äitinsä tavaroita huumerahan saamiseksi. Miehellä on myös huumeriippuvainen kaveri, jonka kanssa he alkavat myydä huumeita rikastumisen toivossa. Miehen tyttöystävä, joka kyllästyi vanhempiensa holhoamistarpeeseen ja sekaantui huumeisiin. Kaikkien neljän henkilön alkutaival näyttää erittäin valoisalta, mutta loppua ei pahimmalle vihollisellekaan toivoisi.
Kyseinen elokuva on tehty ikään kuin pätkistä neljän päähenkilön eri elämänvaiheista. Harvemmin ns. pätkäelokuvat onnistuvat hyvin, mutta tämä elokuva onnistui vallan mainiosti, vaikka välillä tuntuikin pitkästyttävältä. Elokuvan kokonaisuuden ja sanoman hahmottaa vasta lopputekstien alettua. Elokuvan pääsanoma huumeiden haitoista on haluttu tuoda mahdollisimman monipuolisesti esille turhaan kaunistelematta ja liiottelematta.
Yleisesti elokuva on rankka kokemus, koska herättää katsojassa vahvoja tunteita, mutta toisaalta lopputekstien jälkeen jäi täysin tyhjä olo; ei ollut vihaa, iloa, surua. Ei kerrassaan mitään sisällä. Olo oli yhtä tyhjä kuin huumeiden orjakoneeksi joutuneella. Ihan kuin kaikki elävä olisi sisältä viety pois. Tämä ei ole mikään treffi-elokuva, eikä myöskään sovi rauhallisen perheillan elokuvaksi. Tätä elokuvaa kannattaa katsoa vain, jos tosissaan haluaa saada elämyksen loppuelämäksi.
Aiemmat elokuva-arvosteluni:
Haudattu / Buried (2010)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei Arvostelija123,
Minun mielestäni huume-elokuvista keskusteltaessa merkittävimmät ovat juuri:
Kristiane F. - tyttö metroasemalta ( 1980, Ulrich Edel)
Trainspotting ( 1996, Danny Boyle)
Unelmien sielunmessu ( 2000, D. Aronofsky)
Suomalainen Trainspotting- pako joulumaasta (2010, Joonas Neuvonen) on lajissaan (dokúmentti) taidokas ja iskevä. Toisaalta tökkää jotenkin pahasti se, että joku dokumentoi ystävänsä totaalista huumeriippuvuus alennustilaa elokuvaksi jotta "muut oppisivat" tai mikä lienee motiivi..? Jotenkin vaan tuo dokumentaarinen asetelma .....no en tiedä. Itse oli vaikea kestää ja katsoa sitä juuri sen vuoksi. Mutta katsottua toki tuli kun jotenkin se hypnotisoi seuraamaan että ei voi olla totta joku kuvaa kamunsa kaman käyttöä.
Oli muuten hyvä arvostelu Unelmien sielunmessu-leffasta.Hieno lukea mietittyä tekstiä. Tällä palstalla on kyllä yleensäkin tasokkaita elokuva-arvostelijoita.
Alaston Lounas (Naked Lunch,1991) David Cronenberg.
Elokuva kuvaa mestarillisesti miten karmaisevasti hallusinogeenit tekee tuhojaan aivoissa sekoittaen todellisuudentajun ja mielikuvituksen. Myrkky alkaa kuljettaa ihmistä ja puhua ihmisen puolesta, kuten kirjailijan kirjoituskoneeseen ilmestyvä vakuuttavasti puhuva peräaukko.
Huomasin iloisena yllätyksenä , että oli mahdollisuus katsoa tämä elokuvafinn.tv:n palvelusta.
Nyt, kun tuli katsottua uudelleen (pitkän ajan kuluttua) niin enpä tosiaan muistanutkaan että kerronta oli noin paljas ja kaunistelematon. Elokuvan leikkaus oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen ja onnistunut (split-screeniä, nopeutettuja kohtauksia, ja muita mielenkiintoisisa ratkaisuja, jotka tosin tässä toimivat). Myös "kalansilmä-objektiivi kamerassa toimi tajuttoman hyvin (henkilön olotilaa) kuvaavana efektinä kohtauksessa, jossa naishenkilö menee huonossa kunnossa lääkäriin.
Musiikki oli mietitty ja tunnusmusiikki niin kaunis ja jotenkin viiltävän haikea (= unelmien sielunMESSU-musiikkia).
Harvoin on myös näin runollisen kaunis mutta samalla myös iskevä nimi elokuvalla.
Unelmat pitävät ihmisiä hengissä toivon avulla ponnistelemassa. Mutta kun unelmat kuolevat , niin toivon paremmasta murskaa säälimätön todellisuus ja realiteetit.
Vois noilla sanoilla tiivistää juonen ytimen, eli opetus on ettei oikopolut ja pikaratkaisut toimi elämässä...Todellla hyvä leffa tämäkin, kuten mr. nobody
Tämä on just niin mahtavaa näis amerikkalaisissa filmissä, kun niillä on varaa valita vahvoja , upeita näyttelijöitä rooleihin, niin kun juuri Unelmien sielunmessu-elokuvassa. Suomileffoissa menee fiilarit kun pizzamainoksen lälly pallinaama onkin mainoskatkon jälkeen "menestys"tv-sarjan tiukka rikospoliisi.
Tirpalle terkkuja että tsekkaa filkka nimeltä "Midnight cowboy" Keskiyön cowboy , voit ehkä tykätä.On klassikko.
Täytyy ite tsekata toi kehumasi mr Nobody.
Luin Hubert Selby JR:n (1978) kirjoittaman alkuperäisteoksen Requiem for a dream.
Täytyy todeta, että filmatisointi oli kyllä täysin pikkutarkasti tehty alkuperäisteoksen pohjalta. Marionin kuuntelemaa Mahlerin ylösnousemussinfoniaa myöten.
Näin riipaisevan upeaa jälkeä syntyy, kun ohjaaja ymmärtää alkuperäistekstin täysin ja uskaltaa luottaa alkuperäiseen kirjoittajaan ja tarinaan täysillä. Eikä lähde "tulkitsemaan" liikaa käsikirjoitusoppaiden aivopesemien koulukunta-dramaturgien kanssa (joiden kättelyssä kaikki leffat muuttuvat samalla sapluunalla muovatuiksi.) Suomielokuvilla on vielä pitkä matka tämänkaltaiseen ilmaisuun. Yhtenä syynä juuri käsittämättömän löysät ennalta-arvattavat dramaturgit sekä näyttelijät jotka liian usein "näyttelijäkoulutuksella" pilataan samankaltaisiksi ylinäytteleviksi maneeripelleiksi.
Lukekaa alkuperäisteos ja verratkaa leffaan, niin tiedätte mitä tarkoitan.
Ellen Burstyn oli muuten Oscar-ehdokkaana Unelmien Sielunmessu-roolistaan. Järkytys oli melkoinen kun parhaan näyttelijättären palkinnon nappasi .......Julia Roberts.... jostain Erin Bronkovticsh-roolista !
Tätä ei ole aika raiskannut. Maailman kaunein aina vaan, kaikessa rumuudessaan. 11/10.
Katsoin tämän muutama viikko sitten Netflixistä. Annoin imdbeen 10/10. Erityisesti leikkaus ja musiikki tekivät minuun suuren vaikutuksen. Darren Aronofsky käytti vastaavaa leikkaustapaa ja ääniefektejä myös debyyttielokuvassaan Pi (1998). Myös musiikki on ollut hänen elokuvissa Clint Mansellin säveltämää. Mulla ei ollut aiemmin hajuakaan, että monissa yhteyksissä kuultu Lux Aeterna https://www.youtube.com/watch?v=SLJllk-0o6c on hänen tuotantoa. Varsinkin tässä elokuvassa se iskee tajuntaan aivan uskomattomalla teholla.