tai muitakaan Nikon merkkisiä tuotteita. Merkki sinällään on huipputuote ja tuotteet tehtaalta lähtiessään varmuudella moiteettomia. Mutta sitten se heikko lenkki. Se on Suomessa ja sen nimi on JAS tekniikka joka on Nikonin huoltoliike.
Ostin Rajala Pro Shopista Nikon S710 merkkisen 14,5 Mpix digikameran. Kamera toimi moitteettomasti vuoden verran ja kuvasi huipputeräviä kuvia. Eräänä päivänä huomasin kameran etsimessä kaksi pientä tummaa täplää ja ajattelin niiden olevan ehkä jotain pölytäpliä. Vein kameran Rajala Pro Shopiin ja myyjä sanoi, että hän laittaa kameran huoltoon tutkittavaksi. Toimenpide kesti monta viikkoa ja lopulta sain ilmoituksen, että kamera olisi nyt noudettavissa. Kuulin, että kameraan oli vaihdettu objektiivi tuotevastuulain perusteella. Tässä vaiheessa "tukkani nousi pystyyn." Hain kameran ja menin kotiin jossa kokeilin kameraa. Kauhistuin sitä kuvan laatua, mitä kamera tuotti. Kamera kuvasi pehmeitä, väärin tarkentuneita, rakeisia ja jotenkin kellertäviä kuvia. Emme tyttäreni kanssa saaneet myöskään hymyautomatiikkaa toimimaan vaikka aiemmin kamera otti kuvan kun hiemankin hymyili. Objektiivi piti myös rahisevaa ääntä tarkentuessaan ja tällaista ääntä ei aiemmin ollut kuulunut. Vein kameran takaisin Rajala Pro Shopiin josta se lähti jälleen JAS tekniikkaan korjattavaksi. 05,10,10 Rajala Pro Shopista soitettiin ja ilmoitettiin, että kamera olisi noudettavissa. Hain kameran ja kokeilin sitä Itäkeskuksen parkkipaikalla ja totesin saman asian. Kamera ei enää ole entisensä. Joskin hieman parempi kuin aiemmalla kerralla. Se ei kuvaa teräviä kuvia kuten ennen. Asia oli erittäin helppo selvittää pelkällä silmällä ja varsinkin ottamalla samasta kohteesta kuvia kahdella eri kameralla, samoilla asetuksilla. Näistä vertailukuvista kävi ilmi, että kamera ei tee lähestulkoonkaan kunnollista jälkeä. Väitän, että 2 Mpix kamerakännykällä saa parempia kuvia.
Nyt olen siis menettänyt hyvän kameran huollon ammattitaidottomuuden vuoksi. Olen aina ollut vannoutunut Nikonin käyttäjä, aina varhaisista filmikameroista asti, mutta en enää uskalla ostaa mitään Nikon merkkistä tuotetta pelkästään siksi, että huoltoliikkeenä toimii Jas tekniikka. En enää jaksa käynnistää uutta huoltorumbaa vaan luovun koko kamerasta, tosin surullisin mielin.
Kaikkein eniten ihmettelen sitä, että huolto yleensä viitsii alkaa tekemään parin sadan kameraan noin mittavaa remonttia joka kuitenkin menee pieleen. Jas tekniikka varjelee kilpeään tahrautumiselta ja inttää viimeiseen asti, että kamera on kunnossa vaikka todellisuudessa sillä ei enää tee mitään. Harkitkaa tarkkaan minkä merkkisen kameran ostatte. Cannonit ja Nikonit menevät Jas tekniikkaan huollettavaksi. Ainakin pääkaupunkiseudulla. Nykyään olen tyytyväinen Panasonicin käyttäjä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oma Nikonin D80 järkkäri kävi JAS Tekniikassa huollossa. Huolto kesti kaksi viikkoa eikä mitään pahaa sanottavaa. Ilmeisesti vaan kunnon tuotteissa on kunnon huolto ja palvelu.
Onneksi sinusta ei tullut lakimiestä.
Minäkin ostin kerran osuuskaupasta pussilisen perunoita eikä perunoiden joukossa ollut yhtään mätää perunaa, joten kyllä osuuskaupasta saa tuoreita perunoita.
Meni pointti ohi niin että hulahti.
Eli voisiko syynä olla se, että tonnin järkkäri huolletaan perusteellisemmin kuin kahden sadan pokkari johtuen sen hinnasta?
Itsekin luin karmivia keskusteluja JAS Tekniikan huolloista, muttei loppupeleissä ollut mitään valitettavaa. Kaikki toimi kuin rasvattu ja kamera tuli kuntoon. Harmi, että sulla on käynyt toisin. Oman kokemukseni mukaan uskallan ostaa Nikonia edelleenkin.