Yleislakko

Näytetään me köyhät, ja alipalkatut, sekä muutenkin Lapualaiset mistä me oomma tehty. Ei kumarrella päättäjiä, eikä kansanedustajia, jotka nostavat palkkioitaan enemmän kun jokun eläkeläinen tai huonopalkkainen saa kuukaudessa. Lapuallakin on vaan tosiasia, että nuo päättäjät maksavat itselleen aika mukavia palkkioita. Pitäis varmaan jo alkaa nousta barrikadeile,että saataisiin päättäjien palkkiot laskuun.
Jos jokin entinen päättäjä, kuten KV näkisi nykyisen aikakauden päätöksiä, hän ei katsoisi muutakuin EL:taa suopein silmin, sitäkin vain joissain asioissa. Kaupunki pitää kehittyä mutta ei väärin keinoin.
2171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voin kuule suoraa sanoa että tuolaane lakko on tuhoon tuomittu jo syntyessään.

ajatus on tosin hyvä ja oikeasta asiasta mutta onnistuu vain suuressa mittakaavassa
vasta sitten kun saadaan suorapuheinen , reilu ja rehti , oikeudenmukainen kaikkia
ihmisryhmiä kunniottava oikeuden puolestapuhuja esiintymään

ja omistautumaan tälle asialle ja joka nauttii tavallisen kansalaisen luottamusta.

tälläisen oikeuttasaavan , ison ja näyttävän lakon millä on vaikutusta niin siihen
pitää tehdä vähän enemmän töitä kuin se että laittaa suomi 24 palstalle
ilmoituksen viikkoa - kahta ennen.

pitää olla lehdissä ilmoituksia , radiouutiset , netti-ilmoitukset jopa tv mainontaa
ja ajankohtaista keskustelua joissakin tv -ohjelmissa valtakunnalisesti yms yms

tälläisten lakkojen taakse pitää saada työntekijöiden ammattiliittoja , yhdistyksiä
ja muita isoja vaikuttajia niin sitten voi onnistua lakko jolla voi olla
jotain merkitystä ajettavan asian eteen

Äänestä

Katselen Helsingin keskustan kerrostaloasunnostani kohti mielenosoittajajoukkoa. Näky on uskomaton! Eduskuntatalon luokse on kertynyt jo arviolta 200 000 raivostunutta ihmistä, ja lisää virtaa paikalle koko ajan. Autoliikenne kaduilla on pysähtynyt, sillä ihmismassat kulkevat teiden yli kohti suurmielenosoituksen kokoontumispaikkaa.

Tuhansilla mielenosoittajilla on mukanaan soihtuja, polttopulloja, pesäpallomailoja, moottorisahoja, leipäveitsiä ja tuliaseita! Raivokkaana vellova joukko hajoittaa kauppojen ikkunoita ja ryöstelee kaupat tyhjiksi. Tyhjennetyt kaupat sytytetään palamaan. Pysäköityjen autojen ikkunoista heitellään sisään polttopulloja, ja koko kaupungin keskusta on liekkimerenä. Paloautot yrittävät saapua paikalle, mutta palomiehiä tulitetaan kivääreillä ja pistooleilla.

Armeijan joukko-osastoja on ryhmittynyt eduskuntatalon eteen, ja mukana on myös runsaasti panssarivaunuja. Eduskuntatalon katolta nousee ilmaan useita helikoptereita – kansanedustajat lennätetään turvaan. Tasavallan presidentti on poistunut kaupungista jo aiemmin, ja hallituksen päämaja on siirretty Mikkeliin, jossa järjestetään pian hätäkokous. Koko maahan on julistettu sotatila, ja hallitus on väläyttänyt mahdollisuutta pyytää Venäjän armeijaa apuun.

Ihmismassa on jo lähellä eduskuntataloa, ja väkijoukosta tulitetaan nyt kohti armeijan sotilaita. Sotilaat vastaavat kyynelkaasulla sekä avaamalla tulen väkijoukkoon! Sarjatulta, maahan kaatuvia mielenosoittajia... Verta kaduilla, hahmot kyynelkaasussa... Pelkistettyä todellisuutta!

Hyvä Jumala! Nyt panssarivaunut alkavat huokua tulta ja kuolemaa! Sirpalekranaatteja sataa mielenosoittajien joukkoon, lukemattomia tuskanhuutoja kaikkialla, maahan kaatuvia verisiä mielenosoittajia, ja sotilaitakin kaatuu siellä täällä! Monet pitelevät kuolinkouristuksissaan vatsaansa yrittäen epätoivoisesti estää suoliaan valumasta ulos. Tämä... tämä on kaiken loppu! Suomen loppu sellaisena kuin me sen tunnemme...

LUE LISÄÄ HELSINGIN KAOOTTISESTA TILANTEESTA ILTASANOMISTA:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2264479

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VK:lapua kirjoitti:

Näytetään me köyhät, ja alipalkatut, sekä muutenkin Lapualaiset mistä me oomma tehty. Ei kumarrella päättäjiä, eikä kansanedustajia, jotka nostavat palkkioitaan enemmän kun jokun eläkeläinen tai huonopalkkainen saa kuukaudessa. Lapuallakin on vaan tosiasia, että nuo päättäjät maksavat itselleen aika mukavia palkkioita. Pitäis varmaan jo alkaa nousta barrikadeile,että saataisiin päättäjien palkkiot laskuun.
Jos jokin entinen päättäjä, kuten KV näkisi nykyisen aikakauden päätöksiä, hän ei katsoisi muutakuin EL:taa suopein silmin, sitäkin vain joissain asioissa. Kaupunki pitää kehittyä mutta ei väärin keinoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu