Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Ikka Kanerva tänään Turkulaisessa jätevesiasetuksesta – toinen kappale hänen kirjoituksestaan:
”Haluamme jokainen luonnollisesti huolehtia siitä, että vesistömme olisivat puhtaita. Asia ei ole itsestäänselvyys. Raikkaiden pohjavesien, kirkkaan järviveden ja sinisenä liplattavan meriveden eteen on tehtävä kovasti työtä.”
Ja taas poliitikko todella iskee! Teot ovat aivan toista kuin puheet!
Ilkka Kanerva oli silloinkin kansanedustajana kun jätevesiasetus säädettiin.
Ilkka Kanerva oli silloinkin (13.12.1999) Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja kokouksessa päättämässä, kun typerästä tekopohjavesihankkeesta Turku päätti.
Ilkka Kanerva kehtaakin kirjoittaa puhtaista pohjavesistä, jotka Turun Seudun Vesi Oy:n typerä hanke pilaa imeyttämällä Kokemäenjoenjoen viemärivettä Virttaankankaan puhtaaseen maaperään.
Vaalit lähestyvät – kansa unohtaa päättäjien mokat ja äänestää samoja naamoja yhä uudestaan. Mikään ei tule muuttumaan paremmaksi Turussa eikä koko tässä maassa, jos ei vallassa olevia miehiä vaihdeta!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Aina tärkeitä päätöksiä tehtäessä, mutta muutoin aika velikulta vielä vanhoilla päivillään. Voisit jo pikkuhiljaa lopettaa ton paskan jauhamisen näillä palstoilla. Pian turkulaisetkin saavat kunnon talousvettä.
Miksi ihmeessä keskusrikospoliisi tutkii Kanervan tekemisiä?
Ei kai Huittisten Takkulassa jauheta paskaa, sillä sitä on aivan riittävästi Kokemäenjoen vedessä tamperelaisten jäljiltä.
Turkulaiset saavat aitoa ohjavettä jonkin aikaa kunnes Kokemäenjoen vesi alkaa tehdä tehtävänsä Virttaankankaassa, jolloin kaikkien pohjavesi on pilalla!
Taas on tulossa pukki kaalimaata vartioimaan!
Oravainen vanhana TSV:n luottomiehenä pääsee mittaamaan Kokemäenjoen myrkkyjä!
1) Jo ennen vesiprojektin mahtavaa alkua olisi pitänyt kartoittaan myös Kokemäenjoen VEDEN myrkkypitoisuudet, mutta niihin ei uskallettu koskea, mikä on luonnollista. Koko laitos olisi pitänyt suunnitella tältä pohjalta!
2) Koska alun perin ei uskallettu analysoida veden myrkkypitoisuuksia, ei niitä ole vieläkään uskallettu analysoida, vaan Valtonen on julkisesti tiedonantajalehdessään Turun Sanomissa julkisesti ilmoittanut, että metyylielohopeaa eri ole olemassakaan.
3) Asiantuntijat ovat asiasta todella eri mieltä, esim. tri Tarja Toimela väitöstutkimuksessaan sanoo metyylielohopean olevan elohopean luonnollinen olomuoto vesistöissä
4) V 2008 Suomen Ympäristökeskuksen johtava elohopeatutkija tohtori Verta taas Turun Sanomissa ei ollut enää lainkaan varma, että metyylielohopeaa joessa ei ole! Mutta sanoi, että ei kannata tutkiakaan???Miksi?
5) Limnologi Oravainen taas ilmoitti, että hänen viisarinsa ei ole värähtänyt elohopeasta ja eikä varmaan tule värähtämäänkään nytkään, kun pääsee TSV:n jätevesiä tutkimaan. Oravainen on ennenkin TSV:n jäteveriä tutkinut, eikä ole havainnut paljoakaan,
6) Verta kertoi Turun sanomissa, että analysointi on niin kallista, että metyylielohoperaa ei kannata tutkia. Mutta, jos haluttaisiin pelata varman päälle, voisihan sen tutkiakin.
7) Eikö meidän juomavettä kannata tutkiakaan! Miten kallista se sitten on?
8) Eräs tunnettu elohopeantutkija kertoi minulle henkilökohtaisesti, että metyylielohopean tutkiminen ei ole kalliimpaa, kuin normaalin vesianalyysin teko.
9) Tämä sama henkilö on tutkinut joen elohopeat itse ja luottamuksellisest ilmoitti minulle, että elohopeapitoisuus joessa ei ainakaan ole laskenut!
10) Samaa mieltä on TSV, joka on mitannut pintasedimentin pitoisuudeksi joessa 100 mg/kg
11) Saksalainen ENVIRON on tutkimuksissaan saanut joen elohopeapitoisuudeksi 95 mg/kg.
12) Minamatassa , Japanissa kaikki sedimentti pitoisuudeltaan 5-7 mg/kg määrättiin ruoppaamaan ja sijoittamaan ruostumattomaan terässäiliöön mereen ja betonimuotti ympärille.
13) Kokemäenjokea ei LOSYK suositellut ruoppaamaan, koska joki sisältää niin paljon metyylielohopeaa. Koska sille ei voi saada ympäristölupaakaan myrkytysvaaran vuoksi!
14) Kokemäenjoen kaloissa on niin paljon metyylielohopeaa, että niitä ei saa syödä!
OLISIKO NYT VIIMEINEN TILAISUUN ANALYSOIDA JOEN METYYLISLOHOPEAN MÄÄRÄ, kun ei vielä myrkytyksiä ole sattunut! TURUN VESI OY on vastuussa myrkytyksista. Kestääkö Valtosen rahkeet tätä?
ME LOIMAALLA JO JUOMME KOKEMÄRNJORN VETTÄ!
Olermmeko me koekaniineja TSV:n vastuuntunnottomassa ihmisten myrkytyskokeilussa!