Jyrki Katainen ei ole ollut koko valtiovarainministerinä ollessaan kiinnostunutharmaan talouden menetetyistä verotuloista. Jyrki Katainen ja Anni Sinnemäki eivät ole tehneet asialle sen enempää mitään, kuin se kauan odotettu käänteinen arvonlisävero. Tokkopa tuokaan tuonee mitään tähän asiaan, koska elinkeinoelämälle ja porvariajatusmaailman omaaville halpatyövoima pimeine kuvioineen on kuvioihin. Porvariajatusmaailman omaava nauttii köyhän ja vähäosaisen ihmisen riistosta orjatyövoimasta kaleeriorjineen ja naisen ruumiin hyväksikäyttöineen bisnesmielessä.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen esittää harmaan talouden torjuntaan toimenpiteitä, joilla verotuloja voitaisiin kasvattaa 150 miljoonalla eurolla. Urpilaisen ehdottamat toimenpiteet ovat osa SDP:n ensi viikolla esitettävää vaihtoehtobudjettia. – 150 miljoonalla veroeurolla olisi mahdollista tehdä merkittäviä lisäsatsauksia mm. terveyden- ja vanhustenhoidon parantamiseen.
Jutta Urpilaisen mielestä harmaata taloutta vastaan voidaan taistella vain niillä resursseilla, mitä yhteiskunta siihen osoittaa ja näitä resursseja on käytettävä mahdollisimman tehokkaasti. Harmaan talouden torjunnassa työskenteleville viranomaisille on annettava parhaat mahdolliset valmiudet ja ammattitaito tehtäväänsä. Panostukset kyllä maksavat itsensä nopeasti takaisin kasvavina verotuloina, yritysten reiluna kilpailuasetelmana ja yhteiskunnan kohonneena moraalina.
Urpilaisen mukaan harmaan talouden torjunta on talousrikosohjelmista ja lainsäädännön parannuksista huolimatta yhä suurissa ongelmissa. – Tämä johtuu viranomaisten vähäisistä resursseista, toiminnan kansainvälistymisestä ja osin heikosta lainsäädännöstä.
Esimerkiksi rakennusalalla käännetyn arvonlisäverojärjestelmän lisäksi tarvitaan muita toimenpiteitä. Verohallinnon pitäisi voida puuttua nykyistä nopeammin rakennustyömaiden pimeään urakointiin ja palkanmaksuun. Sekä alan työntekijä- että työnantajajärjestöt ovat kiinnittäneet samaan ongelmaan huomiota. Rakennusalan järjestäytyneitä työnantajia pitäisikin siksi velvoittaa antamaan verohallinnolle neljännesvuosittain kaikki urakoitsijatiedot ja niitä täydentävät palkansaajatiedot. Näitä päätöksiä pitää tehdä nyt, eikä siirtää niitä enää eteenpäin.
Ulkomaisten pankkien ja muiden rahoituslaitosten etävälitystä SDP haluaisi valvoa edellyttämällä näiltä vuosi-ilmoituksia suomalaisista kaupankävijöistä etävälittäjille. – Eri selvitysten perusteella on arvioitu, että esimerkiksi vuonna 2008 verotuksen ulottumattomiin jäi yli 400 miljoonaa euroa etävälittäjien kautta syntyneitä luovutusvoittoja. Ruotsissa etävälittäjien toimintaa sääntelee vuosi-ilmoitus ruotsalaisista kaupankävijöistä. Sama säännös olisi otettava käyttöön myös Suomessa.
Ylikansallista veronkiertoa vastaan SDP perustaisi kansainvälisen sijoitustoiminnan verovalvontaan erikoistuneen yksikön verohallintoon. Verohallinnon toimintaedellytyksiä parantamalla rajoitettaisiin mahdollisuuksia verorikosten suunnitteluun ja rahanpesuun.
Suomen harmaan talouden kokonaismääräksi on eri verotarkastustulosten perusteella arvioitu 10–14 miljardia euroa. Laskennallisesti tämä vastaa noin 5,5–7,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Harmaan talouden aiheuttamat kokonaisveromenetykset valtiolle ovat vähintään 4–5 miljardin euron luokkaan.
Jutta Urpilainen on huomauttanut, että valtiovarainministeripuolue kokoomus on kuluneen vaalikauden aikana miehittänyt tehokkaasti poliisihallinnon omilla henkilöillään. – Kokoomus on nyt kolme vuotta istunut harmaan talouden torjunnan päällä, ja tilanne on mennyt vain huonompaan suuntaan. Eduskunnan budjettikäsittelyssä kokoomuksella olisi tilaisuus osoittaa, että sillä on aitoa halua tehdä konkreettisia päätöksiä.
Vihreiden ministereistä ei ole harmaan talouden kitkijöiksi, eivät yksikään taida ymmärtää oikean raskaan työelämän päälle yhtään mitään. Tuntuu oikein huvittavalta, kun tämä Anni Sinnemäki puhuu Oliluodon harmaista ongelmista, vähän on pihalla asioista, kuin lumiukko.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Veroparatiisiyhtiöt , Matti vanhanen sanoi TV:ssä n.vuosi sitten ,että paljon rahaa menee ohi valtion kassan.Ajankohtaisohjelma missä oli puhe porsaanreikien tukkimisesta , yhteisistä verovaroista .
Pääomatuloilla keinottelu ,paljon myös rahaa yhteisestä veropussista suoraan käteisen kavereille .
Asiantuntiat perustelee että satsaus näiden ongelmien poistamiseksi toisi rahat takaisin moninkertaisesti ,mutta mitä tekee päättäjät joiden vastuulla se olisi ,? EI MITÄÄN .
AINOA SELITYS ASIALLE ON : OMAT JA KAVERIN EDUT UHATTUINA !
H Ä V E T K Ä Ä !
Tuskin tiedätte edes mitä se tarkoittaa !
avata koiviston konklaavi
ja tappaa syylliset perheineen...
myös lapset
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9384284
Kyllähän kepulaiset olivat eilen heti äänessä antamassa puhun totta niin kuin osaan vastauksia tähän Jutta Urpilaisen ulostuloon. Kepulaiset poliitikot selittelivät, että tehty on ja paljon harmaiden työmarkkinoiden selättämisessä. Harmaista työmarkkinoista on puhuttu koko tämän porvarihallituksen ajan ja edellisten hallituksienkin ajan, mutta täytyy olla todellinen syy, että asioiden parantamiseksi oikeasti ei tehdä mitään. Halpa- ja orjatyövoima on työnantajille ja yrityksille suunnattu suuri etu ja eihän tietenkään tällainen porvarihalllitus, joka korostaa jokaisessa mutkassa yrittäjyyttä ja yrittäjyyden maksuvapautuksia KELA-maksu poistoineen asialle korvansalotkauta. PUHUA KYLLÄ OSATAAN TOTTA NIIN KUIN OSATAAN TYHMÄÄ KANSAA HUIJATAKSEEN!
Tämä KELA-maksun poistokin piti tämän porvarihallituksen ja tietysti vihreiden suostumuksella maksattaa pääkaupunkiseudulla asuvien lompakosta pistämällä saasteetomalle maalämmölle moninkertainen vero päälle. Ovathan tämän KELA-maksun poiston maksajia myös Turussa ja suurissa kaupungeissa asuvat, jotka ovat riippuvaisia saastettomasta maalämmöstä. Näyttää siltä, että vihreät poliitikot - vallankin naiset, myyvät vaikka persettään, että saavat istua yhdessä porvarihallituksen kanssa.