Pyydän kaikilta Anteeksi sitä

Sydän Vasemmalla=)

Että provosoiduin palstalla pahuutta ja pimeyttä ylläpitävästä sairaasta henkilöstä, joka tahtoo pilata meiltä kaikilta sitä yhteistä hyvää, joka meillä on ja jota me haluamme lisätä mm.keskustelemalla asioista asiallisesti ja rakentavassa hengessä.

Tulin sanoneeksi asioita, joita en tarkoita ja joiden takia itkin kyyneleitä.

Pyydän siis anteeksi ja täst edes keskityn täysillä vain ja ainoastaan myönteiseen energiaan, jota osaan, pystyn ja haluan levittää niin täällä, kuin missä tahansa muuaalla missä ikinä kuljenkin. Rakkaus on mahtavin voima mitä on olemassa, myönteisillä sanoilla on hoitava, parantava ja elämää onnellistuttava teho.

Pahuuden ongelma on siinä, että se aliarvioi aina itseään ja muita ihmisiä. Sillä ei ole mitään hyvää sanottavaa mistään, eikä kenestäkään. Konemaisesti se suoltaa pelkkää tuhoa kaikkialla, kunnes lopulta tuhoaa itse itsensä.

Sanoudun nyt lopullisesti irti siitä tunteesta, että olisin missään tekemisissä sen kanssa. Jatkan yhdessä rakkaitten ystävieni kanssa maailman parantamista, sillä parantamista se todella tarvitsee, eikä yhtään hetkeä kannata hukata pimeyteen. Valo voittaa aina.

20

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunnanvaltuuttama

      Sanoit että jatkat maailman parantamista. Kuinka teet sen käytännössä? Käymällä äänestämässä joka neljäs vuosi? Herääppä pahvi toimimaan, vaikka kirjoittamalla tänne parannusehdoituksia asioille! Ja ihan oikeita ehdotuksia, ei mitään "rakkaus voittaa" juttuja

    • Kaikki pois

      Olet oikeilla jäljillä. Lahjoita oitis omaisuutesi suomi-somalia seuralle, ja ala rengiksi tai piiaksi suomenrååtsalaisille.
      Vain siten voit pelastaa sielusi helvetin kiirastulelta!

      • Sanoilla vaikutetaan

        Se parantava, myönteinen energia jota käytän ja haluan edustaa, vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin. Se on erittäin konkreettisista ja ilmenee juuri myönteisyyden kautta.

        Sanat ovat yksi energian ilmenemismuoto, on todella tärkeää käytänkö sanoja rakentavassa hengessä, vai tuhovoimana, valitsen ensimmäisen.

      • .
        Sanoilla vaikutetaan kirjoitti:

        Niin siis sinä vaikutat sanoilla ja muiden rahoilla.

      • Opettele
        Sanoilla vaikutetaan kirjoitti:

        Se parantava, myönteinen energia jota käytän ja haluan edustaa, vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin. Se on erittäin konkreettisista ja ilmenee juuri myönteisyyden kautta.

        Sanat ovat yksi energian ilmenemismuoto, on todella tärkeää käytänkö sanoja rakentavassa hengessä, vai tuhovoimana, valitsen ensimmäisen.

        Tutustu siihen, vaikka vähän kerrallaan, ota ystäväsi syliisi, tunnet kuinka tärkeää rakkaus on.

      • Hyvinvointi kaikille
        Opettele kirjoitti:

        Tutustu siihen, vaikka vähän kerrallaan, ota ystäväsi syliisi, tunnet kuinka tärkeää rakkaus on.

        Niin kauan, kunnes se jaetaan kaikille, kuten kuuluukin.

      • Keskittykää hyvyytee
        Hyvinvointi kaikille kirjoitti:

        Niin kauan, kunnes se jaetaan kaikille, kuten kuuluukin.

        En enää tuhlaa aikaani negatiiviin kysymyksiin vastaamalla, vaan ohitan ne. Niillä ei ole mitään vaikutusta, kun hyvä energia leviää kaikkialle.

        On turha vastata ihmiselle, joka ei edes yritä käsittää, tai hänen aivo- ja sydänkapasiteettinsa ei riitä myönteisen energian käsittämiseen konkreettiseksi asiaksi.

      • Meitä on paljon
        Keskittykää hyvyytee kirjoitti:

        En enää tuhlaa aikaani negatiiviin kysymyksiin vastaamalla, vaan ohitan ne. Niillä ei ole mitään vaikutusta, kun hyvä energia leviää kaikkialle.

        On turha vastata ihmiselle, joka ei edes yritä käsittää, tai hänen aivo- ja sydänkapasiteettinsa ei riitä myönteisen energian käsittämiseen konkreettiseksi asiaksi.

        Kuten palstan tuhoajan tarkoitus olikin, mutta se menee ohitse, se ei todellisuudessa pysty ikinä koskettamaan minua millään tavalla.

      • .
        Meitä on paljon kirjoitti:

        Kuten palstan tuhoajan tarkoitus olikin, mutta se menee ohitse, se ei todellisuudessa pysty ikinä koskettamaan minua millään tavalla.

        Taidat olla hieman vinksahtanut.

      • Lääkärin pakeille
        . kirjoitti:

        Taidat olla hieman vinksahtanut.

        Ihminen , joka on juuttunut hoitamattomiin mielenterveysongelmiin ja terrorisoi niillä muita ihmisiä. Älä ole niin katkera ja onneton, sitä hoitoa on saatavilla, kun vain rohkaiset itsesi ja menet lääkäriin. Kaikki psykiatrien asiakkaat ovat ihmisiä.

      • Työkaluja
        Lääkärin pakeille kirjoitti:

        Ihminen , joka on juuttunut hoitamattomiin mielenterveysongelmiin ja terrorisoi niillä muita ihmisiä. Älä ole niin katkera ja onneton, sitä hoitoa on saatavilla, kun vain rohkaiset itsesi ja menet lääkäriin. Kaikki psykiatrien asiakkaat ovat ihmisiä.

        Oman psyykkisen rakenteen kartoittaminen myös ns. ammattiauttajien kanssa kuuluu nykyihmisen hyvinvoinnin rakentamisen kokonaisuuteen, kuten hampaiden hoito, tai hieronta.

      • Trumppatrumppa
        Työkaluja kirjoitti:

        Oman psyykkisen rakenteen kartoittaminen myös ns. ammattiauttajien kanssa kuuluu nykyihmisen hyvinvoinnin rakentamisen kokonaisuuteen, kuten hampaiden hoito, tai hieronta.

        Kyllä, jos ei ole käynyt hampaiden hieronnassa, ei tiedä mielenterveydellisistä auttajista mitään.

    • Niiiinpä

      Hyvä ettet halua enää kaveerata saatanan kanssa. Sehän kiertää kuin huutava jalopeura.... Kaikki pahat sanat, ja teot ovat sitä itseään.

      Parasta lääkettä on kun kiittää ja ylistää.

      • Voe voe vua

        Hahahahahaha.On teillä jutut.

    • Theology & Civilizat

      Ei se pahuuskaan nyt niin pahaa ole, jos ei ota liian vakavasti. Meinaan, että eihän semmoista pahuutta itsessään ole olemassakaan. Se ei ole mikään aineen ominaisuus kuten fysiikassa, eikä myöskään psyyken ominaisuus psykologiassa. Hyvältä kuulostava teko voi olla tietyssä tilanteessa paha teko, eikä hyvä. Ei ole mitään sellaista ainetta kuin pahuus, jota tihkuisi jostain hylätyistä pahvilaatikoista kaatopaikalla. Normaali ihminen ymmärtää elää ja toimia parhain päin, omaksi hyväkseen ja myös muiden.

    • tehtäväsi;

      Anna lääkäreiden parantaa sinut!! (jos se enää on mahdollista)

      "Jatkan yhdessä rakkaitten ystävieni kanssa maailman parantamista,.."

      Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! .. Buuaahh !! ..

      • !

      • .. ..
        Marius-66 kirjoitti:

        !

        tai oikeasti ei kiinnosta.

    • ei sairaudentuntua

      Hullujenhuoneiden seinät ovat valkoisia. Voisi luulla, että se on rauhoittava väri, mutta ei, tässä, mitä mi hullu siitä ajattelee: "Valkoista... Heh.. Heh!! Valkoista, sehän on... Enkelten väri, kyllä... Hähähäää... Ja, ja, ja.. Maidon väri ja HAHAHAHAH! Se on aivan oksettava väri... Grr... En kyllä näytä sitä noille. Aah, kylmää hikeä kohoaa pintaan! Vihaan valkoistAAAAAH! AA! Päästäkää mut pois!!!"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      66
      6391
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      71
      5818
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      134
      5045
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      62
      4035
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3895
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      38
      3309
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      71
      3093
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      64
      2957
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      79
      2725
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      49
      2027
    Aihe