http://www.iltalehti.fi/viihde/2010100912491052_vi.shtml
Ylen toimittaja Inka Henelius menetti hermonsa jouduttuaan tekemisiin siviilipoliisin kanssa, kertoo Ilta-Sanomat.
Inka Heneliuksen mielestä sakot olivat perusteettomat. (PASI LIESIMAA)
Ylen urheilutoimittaja Inka Henelius on riitauttanut siviiliautolla liikkuneilta poliiseilta keväällä saamansa sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Asia käsitellään Espoon käräjäoikeudessa 21. joulukuuta.
Henelius kertoo Ilta-Sanomille pitävänsä sakkoja perusteettomina ja myöntää suuttumuksissaan näyttäneensä keskisormea sakot kirjoittaneelle poliisille.
- Hän kirjoitti siihen pitkän listan. Olisin muka ajanut liian lähellä ja käyttänyt pitkiä ajovaloja. Oletko kuullut ennen, että ketään olisi sakotettu sellaisesta?
Urheilutoimittajan mukaan kyseessä on väärinkäsitys. Toinen auto oli kiilannut hänen eteensä moottoritiellä, minkä vuoksi hän oli joutunut jarruttamaan ja väläyttänyt pitkiä valoja.
Henelius kertoo kuitenkin katuvansa keskisormen näyttämistä.
Heneliusta odottavasta käräjäoikeuskäsittelystä uutisoi ensimmäisen

Vastaukset 11
Vanhimmat
Yleläinen vasemmisto anarkisti vastustamassa virkavaltaa. Ei yllätä.
Eikä suinkaan mitään Jumalia kuten keskiverto suomalainen tuntuu ajattelevan.
http://yle-urheilu.blogspot.com
kertakaikkiaan ..
Löytyi myös lisää kuvia http://2.bp.blogspot.com/_DB-kW4trBjw/TIJY0jZbHHI/AAAAAAAAAEw/vVqeLnBNm-o/s1600/sverigeradio.jpg
Voisin melkein antaakin. No en nyt sentän
hyi kakkaa hyi.
ikenet. http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/mm_jaakiekko_2010/neitikiekkoa/2010/05/kuka_saa_ja_kenelle_annetaan_1685386.html
Suu on ku valkohailla. http://tigertailfoods.com/wp/wp-content/uploads/2010/06/great-white-shark-smile.jpg
Asiat voi olla juuri kuin Ihana Inka sanoi. Poliisit ovat joskus täysiä kusipäitä. Jos tavallinen pulliainen joutuu rikoksen kohteeksi, ja ilmoittaa poliiseille, niin nehän ei tee mitään koska valtio ei saa tästä rahaa. Mutta auta armias, jos vähänkään on saumaa sakottaa, niin jo heti kehitellään juuri tuollaisia juttuja, minkä kohteeksi toimittajakin on joutunut. Samoja kokemuksia on muillakin. Keskaria olisn näyttänyt itsekin, enkä kyllä katuisi.
Poliisi on oikeassa silloin jos käräyttää ylinopeudesta tai liikenteen häiriköimisestä.
Ihme on jos ei pönttö blondi saa vielä tuomiota viranomaisen halventamisesta. Keskisormen näyttäminen viranomaiselle on nimittäin sitä.
samoja palloja
http://www.youtube.com/watch?v=i9Fdikw-axU
Että nämä Ylen duunarit sekoilevat eniten työtehtävissään. Johtuuko se siitä että Yle on iso laitos joka ei pysty testaamaan työntekijöitä niitä rekrytoidessa. Ylen teemassakin on niin paljon sellaisia duunariharjoittelijoita joilta puuttuu aivan täydellisesti yleissivistys. Eivät tiedä edes että kananmunia voi viipaloida sellaisella erillisellä viipalointilaitteella.