Onko ulkoministeri Stubb liian suuri mies näin pienen kansan ulkoministeriksi? Hänellä tuntuu itselläänkin olevan vaikeuksia ymmärtää, että hän ei ole EU:n, Euroopan eikä Euraasian ulkoministeri, vaan pienen ja syrjäisen Suomen.
Kun Suomeen tulee etelä-Euroopasta laumoittain kerjäläisiä kiusaamaan suomalaisia, suomalaisen ministerin pitäisi ajatella miten suomalaisten etua ajetaan. Hänen ei pitäisi ruveta esittämään maailmojasyleileviä ajatuksia köyhyyden filosofiasta. Eikä tarjoamaan vihervasemmiston patenttiratkaisua, jonka mukaan kaikki on ratkaistavissa sillä, että Suomi antaa lisää rahaa jonnekin jollekulle.
Tarvitaan yksinkertainen kielto ajankohtaiseksi käyneeseen riesaan.
Liian suuri mies Suomelle?
2
109
Vastaukset
- Varma tuotto
Rahastolla.Tehdään köyhyydestä tuote,tuotteistetaan se.
Perustetaan rahasto.Siihen voi sijoittaa.Markkinoidaan,
ideoidaan,syväjohdetaan.Kun Suomessa tapahtuu järjestyshäiriöitä, esimerkiksi häiritsevää ja aggressiivista kerjäämistä, kyse on maan sisäisestä asiasta. Sellainen on kiellettävä. Mallia laille voidaan hakea esimerkiksi parlamentarismin kotimaan pääkaupungin Lontoon säädöksistä.
Maailman ja Romanian köyhyys eivät ole Suomen sisäisiä asioita. Ne ovat ohutta yläpilveä, josta Suomen edustajat voivat puhua yleisellä tasolla esimerkiksi YK:ssa. Kunhan pidetään huoli siitä, että Suomi ei sitoudu mihinkään mikä aiheuttaa kustannuksia tai kiusaa suomalaisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335695- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574
