Iranilainen kristitty surmattu hänen uskonsa takia, useita pidät

Iranilainen nuori kristitty on kuollut saamiinsa vammoihin sukulaisen pahoinpideltyä hänet. Elam Ministries kertoo pahoinpitelyn johtuneen siitä, että surmattu mies oli kristitty ja sukulainen ei hyväksynyt tätä. Suremaan jäävät vaimo ja kaksi lasta.

Useita kristittyjä on pidätettynä uskonsa vuoksi Iranissa. Farsi Christian News Networkin mukaan kolme heinäkuussa pidätetyistä viidestätoista kristitystä pidetään yhä vangittuna Mashhadissa. Heitä painostetaan kieltämään uskonsa, mutta he kieltäytyvät tekemästä niin.

Myös Ahvazin pastori on edelleen pidätettynä. Hänet pidätettiin 24. heinäkuuta hänen kotiinsa tehdyn ratsian yhteydessä. Samaan aikaan myös hänen vaimonsa ja tyttärensä olivat lyhyen aikaa vangittuina. Lisäksi Iranin valtion television syyskuun alussa antaman raportin mukaan Hamedanissa on pidätetty yhdeksän kristittyä kristillisen toiminnan takia.

http://ihmisoikeus.blogspot.com/2010/10/iranilainen-kristitty-surmattu-hanen.html
4612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eikö teistä kukaan kommentoi- hänestä joka uskonsa vuoksi tapettiin tuli Marttyyri. Ei se silti perhettä ruoki. miksi ihmiset eivät voi hyväksyä niitä jotka ovat massasta erotuvia. Oli sitten kyseessä uskonto, vamma, ym.
Maagikko

Äänestä

tappamassa toisiaan. Olipa yllättävää.

Äänestä

Iran on palannut vanhoihin traditioihinsa! Julkiset teloitukset on siellä nykypäivää, vaikkakin vain murto-osa saa huomiota maailman tiedotteissa.
Iran on Islamilainen ja hyvin raaka valtio kansalaisiaan kohtaan. Jos esim. eurooppalaisissa TV lähetyksissä näytettäisiin Iranin raakuus, ne kaikki julkiset teloitukset ja hirttämiset joissa kansa kokoontuu katsomaan tapahtuumaa, näkisimme niitä jopa viikottaisina lähetyksinä'. Niin tavanomaisia ne ovat! Luulen maailman vihdoin ymmärtävän ja ainakin me länsimaalaiset antaisimme tukemme kaikille niille Demokraattisille valtioille jotka haluaisivat laitta lopun tuolle terrorismille ihmisyyttä vastaan.

Äänestä
  • sotaa, jossa saisit potkia vääräuskoista päähän kunnolla?

    Te uskovaiset sitten olette niin rakastavia että.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmisoikeus kirjoitti:

Iranilainen nuori kristitty on kuollut saamiinsa vammoihin sukulaisen pahoinpideltyä hänet. Elam Ministries kertoo pahoinpitelyn johtuneen siitä, että surmattu mies oli kristitty ja sukulainen ei hyväksynyt tätä. Suremaan jäävät vaimo ja kaksi lasta.

Useita kristittyjä on pidätettynä uskonsa vuoksi Iranissa. Farsi Christian News Networkin mukaan kolme heinäkuussa pidätetyistä viidestätoista kristitystä pidetään yhä vangittuna Mashhadissa. Heitä painostetaan kieltämään uskonsa, mutta he kieltäytyvät tekemästä niin.

Myös Ahvazin pastori on edelleen pidätettynä. Hänet pidätettiin 24. heinäkuuta hänen kotiinsa tehdyn ratsian yhteydessä. Samaan aikaan myös hänen vaimonsa ja tyttärensä olivat lyhyen aikaa vangittuina. Lisäksi Iranin valtion television syyskuun alussa antaman raportin mukaan Hamedanissa on pidätetty yhdeksän kristittyä kristillisen toiminnan takia.

http://ihmisoikeus.blogspot.com/2010/10/iranilainen-kristitty-surmattu-hanen.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu