Suomenkielinen katselee Suomen ruotsinkielisten arvoja ja asenteita avoimin silmin ja hämmentyneenä.
Me tiedämme, että taloudellinen valta kasaantuu tässä maailmassa. Me tiedämme, että menneisyyden yläluokka oli ruotsinkielistä ja heidän onnistui saada lähes kaikki 1800-luvulle mennessä maassa muodostunut omaisuus haltuunsa ja perinnöksi jälkeläisilleen ja pesämuniksi säätiöilleen. Nyt kävi näin.
Tietynlainen nöyryys ja kiitollisuus suomenkielistä rahvasta kohtaan olisi näin suomenkielisen näkökulmasta paikallaan. Maamme resurssit siirrettiin ruotsinkieliselle yläluokalle. Suomenkielinen rahvas raadannallaan todellisuudessa mahdollisti noiden omaisuuksien kokoamisen. Rahvas jäi itse osattomaksi ja jätti lapsilleen perinnöksi rahan sijaan kansanrunoutta, insinööritieteiksi kehkeytyneitä sepäntaitoja sekä kyvyn tulla toimeen niukoilla eväillä.
Nöyryyden sijaan näiden säätiöiden ja pakkoruotsin turvin ilkutaan suomenkielisiä - haukutaan kateellisiksi ja uhitellaan, että mitenkä Suomen käy, kun ruotsinkieliset ottavat omaisuutensa ja kyvykkyytensä ja häipyvät tästä kurjasta balttimaasta.
Koko suomenruotsalainen retoriikka perustuu suomenkielisyyden halveksunnalle. Jollei perustuisi, suomenruotsalaiset olisivat jo suostuneet ymmärtämään, että ruotsinkielisyys on vähemmistökielisyyttä ja puhe kahdesta tasaveroisesta kansanosasta, joista toinen vain on koulutetumpi, varakkaampi ja iloisempi, on käsittämätöntä arroganssia.
Sanotaan, etteivät suomenkieliset tarvitse omaa historiaa, sillä Ruotsin ja ruotsinkielisten historia on suomenkielisten todellista historiaa. Mutta jos ruotsinkielisten historia olisi suomenkielisten historiaa, niin myös ruotsinkielisten kokoamat omaisuudet olisivat koko suomalaista kulttuuria vaalivien säätiöiden omaisuutta. Jos ja kun eivät ole, niin historia, jossa ne rahat on koottu, ei ole suomalaisten historiaa vaan siirtomaahistoriaa ja säätiöt siirtomaahengen perillisiä ja perinteen jatkajia.
Me tiedämme, että taloudellinen valta kasaantuu tässä maailmassa. Me tiedämme, että menneisyyden yläluokka oli ruotsinkielistä ja heidän onnistui saada lähes kaikki 1800-luvulle mennessä maassa muodostunut omaisuus haltuunsa ja perinnöksi jälkeläisilleen ja pesämuniksi säätiöilleen. Nyt kävi näin.
Tietynlainen nöyryys ja kiitollisuus suomenkielistä rahvasta kohtaan olisi näin suomenkielisen näkökulmasta paikallaan. Maamme resurssit siirrettiin ruotsinkieliselle yläluokalle. Suomenkielinen rahvas raadannallaan todellisuudessa mahdollisti noiden omaisuuksien kokoamisen. Rahvas jäi itse osattomaksi ja jätti lapsilleen perinnöksi rahan sijaan kansanrunoutta, insinööritieteiksi kehkeytyneitä sepäntaitoja sekä kyvyn tulla toimeen niukoilla eväillä.
Nöyryyden sijaan näiden säätiöiden ja pakkoruotsin turvin ilkutaan suomenkielisiä - haukutaan kateellisiksi ja uhitellaan, että mitenkä Suomen käy, kun ruotsinkieliset ottavat omaisuutensa ja kyvykkyytensä ja häipyvät tästä kurjasta balttimaasta.
Koko suomenruotsalainen retoriikka perustuu suomenkielisyyden halveksunnalle. Jollei perustuisi, suomenruotsalaiset olisivat jo suostuneet ymmärtämään, että ruotsinkielisyys on vähemmistökielisyyttä ja puhe kahdesta tasaveroisesta kansanosasta, joista toinen vain on koulutetumpi, varakkaampi ja iloisempi, on käsittämätöntä arroganssia.
Sanotaan, etteivät suomenkieliset tarvitse omaa historiaa, sillä Ruotsin ja ruotsinkielisten historia on suomenkielisten todellista historiaa. Mutta jos ruotsinkielisten historia olisi suomenkielisten historiaa, niin myös ruotsinkielisten kokoamat omaisuudet olisivat koko suomalaista kulttuuria vaalivien säätiöiden omaisuutta. Jos ja kun eivät ole, niin historia, jossa ne rahat on koottu, ei ole suomalaisten historiaa vaan siirtomaahistoriaa ja säätiöt siirtomaahengen perillisiä ja perinteen jatkajia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ruotsinkieliset eivät ole lainkaan tietoisia "arroganssistaan", sillä he kokevat olevansa hyvin hienotunteisia suomenkielistä nykyrahvasta kohtaan.
Kyse on siis täydellisestä "unohduksesta". Säätiöiden rikkaus selittyy sillä, että niihin säilöttiin ruotsinkielisten "itse hankittu", oikeutettu etumatka, josta suomenkielisten tulisi olla kiitollisia, sillä se veti suomenkielisiäkin kehityksessä eteenpäin.
Tätä mitalin toista puolta vain ani harvat uskaltavat katsoa rehellisesti.
mikä taas kerran nähtiin.
Kerropa sinä "tuttu juttu", miksi "yhteisen" historiamme hedelmät on säilötty ruotsinkielisten säätiöiden tileille?
niin?
kunhan se ei ole rikollista.
poliitikoille on saatava julkisiksi , ja niin korruptoijat kuin korruptoitavatkin saatava oikeuden tuomittaviksi . Vain jäävuoren huippu on näkyvissä : Aloitettakoon vaikka Paavo Lipposesta.
Suomen historiassa kieliryhmien välille muodostui epäreilu varallisuuden jakautuminen, joka on jatkunut tähän päivään ja mahdollistanut pienen kieliryhmän huippurikkaat säätiöt. Tämän tunnustaminen on realismia, ei minkäänlaista kateutta. Tämän kieltäminen taas on arroganssia. Tuollaiset nimitykset kuin "kartanokateus" paljastavat, miten vaikea asia suomenruotsalaisille on. He yrittävät keksiä sanoja, jotka hämärtäisivät realismin ja siirtäisivät syyllisyyden riistettyjen jälkeläisille.
Onko kansalta ryöstetty raha omaa?
Minkä moraalin mukaan niin on?
Itse puhun viittä kieltä ruotsi mukaan lukien. Olen myös asunut ulkomailla ( en tosin Ruotsissa)
En omista kartanoa, mutta n. puolen miljoonan arvoiset kiinteistöt kuitenkin.
Minun ei tarvitse olla siis kateellinen ruotsinkielisille.
Mutta koen Thorsin kaltaisten ihmisten siirtomaaherruusasenteen ja ylenkatsomisen loukkaavaksi.
Noinhan se menee.