Kuusinen

N-liitossa puhdisettiin noin 35 miljooonaa ihmistä kolmekymmentäluvulla, pääasiassa ne kuljetettiin Siperiaan, yleensä puhdistuksista on syytetty Stalinia, mutta yhtä syyllinen oli myös Kuusinen.

Kuusinen alunperin suunnitteli hankkeen, esitteli sen bolytbyroossa ja oli koko puhdistusoperaation ajan bolytbyroossa se henkilö joka oli siitä vastuussa ja pääorgansisaattori hankeessa, eihän Saksassakaan Himleriä ole pidetty natsien hirmuteoista vapautettu.

Kuusinen aloitti puhdistukset Suomalaisista Karjalassa ja sieltä se sitten levitettiin koko valtakuntaan, bolytbyron kaikki henkilöt joutuivat jossakin vaiheessa tämän puhdistuksen kohteeksi itse, ainoa joka jäi jäljelle alkuperäisestä polytbyroosta oli Kuusinen itse ja Stalin, puhdistukset päättyivät kun Stalin kuoli, eli Kuusinen oli ainoa joka jäi jäljelle, tämä on se syy miksi Venäläiset itse pitävät Stalinin murhan takana Kuusista, mikäli se sitten murhattiin.
19258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tais ihan Zhadnovi vastata puhdistuksista Karjalassa ja Leningrad alueella.

Äänestä
  • Kuusisen suunnitelma ja Kuusinen aloitti homman Suomalaisista Karjalassa, Karjalasta se sitten levitettiin koko valtakuntaan.

    Äänestä

  • oli pääsyyllinen kirjoitti:

    Kuusisen suunnitelma ja Kuusinen aloitti homman Suomalaisista Karjalassa, Karjalasta se sitten levitettiin koko valtakuntaan.

    Kyllä ne pääsyylliset löytyy ihan Kremlistä. Ei Leningradin tai Karjalan porukka mitään voinnut tehdä ilman Stalinin hyväksyntää. Se on sitä nekkujen propagandaa että puoluepomot ja paikallisjohtajat toimivat omapäisesti toveri Stalinin siitä tietämättä.

    Sama koski Hitleriä. Himmler ja Berija tekivät molemmat selvää niistä jotka eivät ehdoitta totelleet Fuhreriä ja generalissimusta.

    Kuusinen oli mitä uskollisin ja siksi Stalin hänet Terijoki hommaan valitsi vaikka aluksi pyysi Arvo Poika Tuomista.

    Äänestä

Jos nyt edes senverran tuota hölynpölyä oikaistaan että Kuusinen ei ollut koskaan politbyroon jäsen, ei 30-luvulla eikä myöhemminkään.

Äänestä
  • Zhadnov oli aina virolaisten ja suomalaisten kommunistien ylin pomo mutta mitään ei kukaan pystynyt tekemään ilman Stalinin hyväksyntää.

    Äänestä

  • mukaan Kuusisen nosti politpyrooseen Hrutshev Stalinin kauden jälkisinä aikoina. Täytynee tarkistaa asia, mutta vahvasti näin muistelen.

    Äänestä

  • minun muistikuvani kirjoitti:

    mukaan Kuusisen nosti politpyrooseen Hrutshev Stalinin kauden jälkisinä aikoina. Täytynee tarkistaa asia, mutta vahvasti näin muistelen.

    Stalinin ajan jälkeen Kuusinen nostettiin keskuskomiteaan, mutta ei politbyrooseen.

    Äänestä

  • komiteaan. kirjoitti:

    Stalinin ajan jälkeen Kuusinen nostettiin keskuskomiteaan, mutta ei politbyrooseen.

    1950-luvulla organisaatio muuttui jossain määrin ja Kuusinen nousi korkealle uusissa elimissä. Hän oli muun muassa keskuskomitean sihteeristössä ja sen presidiumissa, mikä tuli ajan myötä korvaamaan politbyroon. Politbyroossa Kuusinen ei siis koskaan ollut, vaikka muutoin korkealla toimikin. 1930-luvulla hänen keskeiset valtakunnantason hommansa olivat Kominternissa.

    Äänestä

  • edelliseen. kirjoitti:

    Nimi muuttui mutta mikän muu ei. Presidium korvasi politbyroon.

    Äänestä

  • Politburoo/presidium kirjoitti:

    Nimi muuttui mutta mikän muu ei. Presidium korvasi politbyroon.

    Ei ole sen kummempaa tarvetta pilkkuja nussiskella, tarkensin itse sitä mitä edellä sanoin. Ja oli nimitys mikä hyvänsä niin avauksen tarinoinnit on täyttä satua.

    Äänestä

  • Otto Ville Kuusinen kuului jo 1920-luvulta saakka Kremlin sisäpiiriin. Hän johti 30-luvun puolesta välistä
    koko Neuvostoliiton sortokoneistoa kommunistisen puolueen keskuskomiteassa saamansa aseman avulla.
    Hän oli yksi Stalinin lähimpiä ja tärkeimpiä apulaisia ja yksi keskeisimmistä, jos ei jopa keskeisin,
    suuren terrorin toteuttaneista byrkokraateista. Sellaisena Kuusinen on historian ylivoimaisesti vaarallisin
    ja tuhovoimaisin suomalainen.

    Käsitys siitä ettei Kuusinen voinut mitään, on Stalinin kuoleman jälkeen luotu puhdistusmyytti.
    Samaa hoki Nikita Hrustshev, joka murhautti 30-luvulla noin 3 miljoonaa ukrainalaista.
    Kansainvälisen lain mukaan vetoaminen pakkoon tai siihen, että noudatti vain käskyjä,
    ei vapauta syyllisiä vastuusta kansanmurhissa tai sodissa (kts. Nürnbergin oikeudenkäynti natseja vastaan).

    Kuusinen ei ollut myöskään mikään passiivinen sätkynukke, vaan aktiivinen Neuvostoliiton terrorikoneiston
    luoja ja operoija. Kuusinen oli myös vastuussa ulkomailla toteutetuista terroriteoista ja attentaateista.
    Hän vaati useaan otteeseen salaisen terrorisodan aloittamista Suomea vastaan ja yritti käynnistää
    sellaista moneen otteeseen. Terijoen hallitus oli Kuusiselle mahdollisuus nousta valtaan Suomessa
    (lähde: mm. V.Suvorov et al).

    Näkemys Kuusisesta Stalinin vankina ja passivisena uhrina on yhtä naurettava kuin
    Adolf Eichmanin selitys teoilleen: noudatin vain käskyjä.

    Kuusinen johti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean hallinnollisten elinten virastoa,
    joka hallinnoi kaikki Neuvostoliiton vakoilu, tiedustelu ja terrorijärjestöjä, sekä kaikkia Neuvostoliiton oikeuslaitoksia,
    vankiloita ja leirejä.

    Tässä tehtävässään Kuusinen ei suinkaan kirjoitellut puheita, vaan oli olennainen mahtimies
    Stalinin terrorikoneistossa, yksi sen päätoteuttajista ja toimijoista.

    Kuusinen oli myös Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri
    ja politbyroon jäsen. Tässä asemassa hän oli yksi Neuvostoliiton kiistattomista
    johtajista kuolemaansa saakka. Sotilastiedustelu GRU:n päämajan lähistölle nimettiin
    Otto Ville Kuusisen katu. Kuusinen haudattiin myös Kremlin muuriin muiden neuvostojohtajien seuraan.
    Ei siis mikään turha mies tämä Otto Ville ja ansaitsisi kyllä oman tarinansa filmatisoinnin.

    Äänestä

  • akupaasi kirjoitti:

    Otto Ville Kuusinen kuului jo 1920-luvulta saakka Kremlin sisäpiiriin. Hän johti 30-luvun puolesta välistä

    Otto ja Nikita olivat kumpikin pikkupoikia. Stalin päätti lähes kaikesta. Joskus kysäisi pojilta että olisiko ehdotuksia ketäs tapettaisiin seuraavana. Pojat tietysti poistivat kilpailijoitaan tällä tavalla aivan kuten Göring ja Himmler tekivät Saksassa SA-johtajille.

    Äänestä

  • Theodor Eicke kirjoitti:

    Höpöhöpö, ei Stalin käsitellyt mitään, se oli johtaja joka antoi suuret linjat, kuten johtajat aina tekevät, ei niitä kiinnosta yksityiskohdat ja jos joku sellaisia alkaa esittämään, niin se itse erotetaan välittömästi epäpätevänä.

    Yksityiskohtia esitämällä teet päätöksentekijän vastuulliseksi rikosoikeudellisesa mielessä ja sellaista ne inhoaa kaikista eniten, eikä sentakia suvaitse alaisia jotka tämmösen tempun niille tekevät.

    Tämän lisäksi tämmösestä toiminnasta tulee niille liikaa vaivaa ja työtä, kun pitää perehtyä tyhjänpäiväisiin asioihin, jotka voi ihan hyvin hoitaa joku toinenkin ...

    Äänestä

  • akupaasi kirjoitti:

    Otto Ville Kuusinen kuului jo 1920-luvulta saakka Kremlin sisäpiiriin. Hän johti 30-luvun puolesta välistä
    koko Neuvostoliiton sortokoneistoa kommunistisen puolueen keskuskomiteassa saamansa aseman avulla.
    Hän oli yksi Stalinin lähimpiä ja tärkeimpiä apulaisia ja yksi keskeisimmistä, jos ei jopa keskeisin,
    suuren terrorin toteuttaneista byrkokraateista. Sellaisena Kuusinen on historian ylivoimaisesti vaarallisin
    ja tuhovoimaisin suomalainen.

    Käsitys siitä ettei Kuusinen voinut mitään, on Stalinin kuoleman jälkeen luotu puhdistusmyytti.
    Samaa hoki Nikita Hrustshev, joka murhautti 30-luvulla noin 3 miljoonaa ukrainalaista.
    Kansainvälisen lain mukaan vetoaminen pakkoon tai siihen, että noudatti vain käskyjä,
    ei vapauta syyllisiä vastuusta kansanmurhissa tai sodissa (kts. Nürnbergin oikeudenkäynti natseja vastaan).

    Kuusinen ei ollut myöskään mikään passiivinen sätkynukke, vaan aktiivinen Neuvostoliiton terrorikoneiston
    luoja ja operoija. Kuusinen oli myös vastuussa ulkomailla toteutetuista terroriteoista ja attentaateista.
    Hän vaati useaan otteeseen salaisen terrorisodan aloittamista Suomea vastaan ja yritti käynnistää
    sellaista moneen otteeseen. Terijoen hallitus oli Kuusiselle mahdollisuus nousta valtaan Suomessa
    (lähde: mm. V.Suvorov et al).

    Näkemys Kuusisesta Stalinin vankina ja passivisena uhrina on yhtä naurettava kuin
    Adolf Eichmanin selitys teoilleen: noudatin vain käskyjä.

    Kuusinen johti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean hallinnollisten elinten virastoa,
    joka hallinnoi kaikki Neuvostoliiton vakoilu, tiedustelu ja terrorijärjestöjä, sekä kaikkia Neuvostoliiton oikeuslaitoksia,
    vankiloita ja leirejä.

    Tässä tehtävässään Kuusinen ei suinkaan kirjoitellut puheita, vaan oli olennainen mahtimies
    Stalinin terrorikoneistossa, yksi sen päätoteuttajista ja toimijoista.

    Kuusinen oli myös Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri
    ja politbyroon jäsen. Tässä asemassa hän oli yksi Neuvostoliiton kiistattomista
    johtajista kuolemaansa saakka. Sotilastiedustelu GRU:n päämajan lähistölle nimettiin
    Otto Ville Kuusisen katu. Kuusinen haudattiin myös Kremlin muuriin muiden neuvostojohtajien seuraan.
    Ei siis mikään turha mies tämä Otto Ville ja ansaitsisi kyllä oman tarinansa filmatisoinnin.

    "Hän oli yksi Stalinin lähimpiä ja tärkeimpiä apulaisia ja yksi keskeisimmistä, jos ei jopa keskeisin,
    suuren terrorin toteuttaneista byrkokraateista."

    On se vaan kumma että aihetta oikeasti tutkineet eivät ole kuulleetkaan moisesta, esim. Conquestin kirjassa Great Terror Kuusinen mainitaan kokonaista kaksi kertaa.

    Äänestä

  • oli pääsyyllinen kirjoitti:

    Höpöhöpö, ei Stalin käsitellyt mitään, se oli johtaja joka antoi suuret linjat, kuten johtajat aina tekevät, ei niitä kiinnosta yksityiskohdat ja jos joku sellaisia alkaa esittämään, niin se itse erotetaan välittömästi epäpätevänä.

    Yksityiskohtia esitämällä teet päätöksentekijän vastuulliseksi rikosoikeudellisesa mielessä ja sellaista ne inhoaa kaikista eniten, eikä sentakia suvaitse alaisia jotka tämmösen tempun niille tekevät.

    Tämän lisäksi tämmösestä toiminnasta tulee niille liikaa vaivaa ja työtä, kun pitää perehtyä tyhjänpäiväisiin asioihin, jotka voi ihan hyvin hoitaa joku toinenkin ...

    "Yksityiskohtia esitämällä teet päätöksentekijän vastuulliseksi rikosoikeudellisesa mielessä ja sellaista ne inhoaa kaikista eniten, eikä sentakia suvaitse alaisia jotka tämmösen tempun niille tekevät."

    Stalinin tekniikka oli oman vastuun kiertämisen sijaan laittaa muutkin osallisiksi. Siksi esimerkiksi politbyroo allekirjoitti Jezhovin esityksestä kymmenien tuhansien kuolemantuomiot Stalinin kanssa.

    Ai että Stalin antoi Berijan ja kumppaneiden toimia vapaasti päättämättä teloituksista? Mitäköhän nekkupropagandaa olet lukennut. Kuusisella, Nikita, Berijalla ja kenelläkään muulla ei ollut lopullista valtaa teloituksissa. Kaikki piti Stalinin ensin hyväksyä.

    Ei tainnut ihan suuret puhdistukset olla vainoharhaiselle Stalinille "tyhjänpäiväisiä asioita".

    Äänestä

  • tyyli. kirjoitti:

    Mutta Hitlerkinhän pisti muut osalliseksi. Stalin ja Hitler sitoivat molemmat lähipiirinsä tiukasti murhiin. Hitler tosin oli sen verran viisas ettei mitään käskyä koskaan antanut kirjallisesti juutalaisten hävittämisestä eikä edes puheissaan vihajannut kunnolla siihen suuntaan että niitä tuhottiin järjestelmällisesti leireissä.

    Äänestä

  • NKVD-SS mies kirjoitti:

    Niin siinä todellakin Stalin ja Hitler selkeästi erosivat toisistaan, ja noin ylipäätään Hitler sotkeutui asioihin sotilastoimia lukuunottamatta melkoisen vähän. Hitler oletettavasti oppi jotain siitä kun tuli allekirjoittaneeksi eutanasia-määräyksen, homma jouduttiin keskeyttämään kansalaisten protestoinnin vuoksi. Stalinilla oli vähemmän huolenaihetta myös yleisen mielipiteen suhteen eikä hän katsonut tarvetta huolehtia oman vastuunsa ja maineensa takia.

    Äänestä

  • Hermann Benz kirjoitti:

    Ai että Stalin antoi Berijan ja kumppaneiden toimia vapaasti päättämättä teloituksista? Mitäköhän nekkupropagandaa olet lukennut. Kuusisella, Nikita, Berijalla ja kenelläkään muulla ei ollut lopullista valtaa teloituksissa. Kaikki piti Stalinin ensin hyväksyä.

    Ei tainnut ihan suuret puhdistukset olla vainoharhaiselle Stalinille "tyhjänpäiväisiä asioita".

    Eihän se ole mitenkään mahdollista, että Stalin olisi itse päättänyt jokaisen 35 miljoonan ihmisen kuljetuksesta, se vaan ei teknisesti onnistu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oli pääsyyllinen kirjoitti:

N-liitossa puhdisettiin noin 35 miljooonaa ihmistä kolmekymmentäluvulla, pääasiassa ne kuljetettiin Siperiaan, yleensä puhdistuksista on syytetty Stalinia, mutta yhtä syyllinen oli myös Kuusinen.

Kuusinen alunperin suunnitteli hankkeen, esitteli sen bolytbyroossa ja oli koko puhdistusoperaation ajan bolytbyroossa se henkilö joka oli siitä vastuussa ja pääorgansisaattori hankeessa, eihän Saksassakaan Himleriä ole pidetty natsien hirmuteoista vapautettu.

Kuusinen aloitti puhdistukset Suomalaisista Karjalassa ja sieltä se sitten levitettiin koko valtakuntaan, bolytbyron kaikki henkilöt joutuivat jossakin vaiheessa tämän puhdistuksen kohteeksi itse, ainoa joka jäi jäljelle alkuperäisestä polytbyroosta oli Kuusinen itse ja Stalin, puhdistukset päättyivät kun Stalin kuoli, eli Kuusinen oli ainoa joka jäi jäljelle, tämä on se syy miksi Venäläiset itse pitävät Stalinin murhan takana Kuusista, mikäli se sitten murhattiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu