Olen jättänyt kaupungin melun ja työn kiireet, ja saapunut vanhalle mökilleni Hämeen sydämeen. Olen säästänyt pari päivää kesälomasta tähän kauniiseen, kuulaaseen syksyyn.
Lähes sata vuotta sitten rakennettu hirsitalo otti minut ja kissani vastaan niin tuttuna ja turvallisena. Ympärillä on vain kilometritolkulla vakaana humisevaa havumetsää, suomalaista sielunmaisemaa. Vain muutama maalaistalo on lähistöllä siellä täällä.
Kissani, tuo uskollinen, nauttii aina mökkireissuista. Täällä sen ei tarvitse pysytellä sisätiloissa, kuten kaupunkiasunnossani. Se voi melskata vapain ja iloisin sydämin ulkona, temmeltäväin tuulten kasvattina, metsästää hiiriä ja lintuja ja seikkailla metsän aluskasvustossa.
Mökkini onkin keskellä metsää, ja järvi on aivan rannassa. Ihan lähellä ei ole sellaista ostoskeskusta, jonka kulmilla arabit kokoontuvat metelöimään, pikkutytöt pummaavat tupakkaa ja pultsarit kumoavat halpaa punaviiniä. Lähimpään ostoskeskukseen on matkaa 35 km, eikä sen liepeilläkään kokoonnu häirikköporukkoja.
Tämä talo oli sotaveteraani-isäni lapsuudenkoti, josta myöhemmin tuli kesämökkini. Täällä minä vietin lapsuuteni kesät. Ne kesät, jotka olivat aurinkoisia ja onnellisia. Silloin ei katseltu televisiosta "Teini-ikäisiä mutanttininjasankarikilpikonnia" eikä istuttu Playstationin äärellä. Pihalla poimittiin ahomansikkoja timotein varteen, käytiin uimassa järvessä ja luettiin sarjakuvia ja vanhoja viikkolehtiä.
Ullakkokamarin verhot liehuivat avoimen ikkunan ulkopuolella, ja ikkunan alla kukkivat valkoisena merenä omenapuut. Valoa antoi -ja antaa vieläkin- öljylamppu. Keittiön uuni lämmitettiin haloilla, kuten vielä nykyäänkin. No, nyttemmin olen hankkinut tänne sähköt ja sähkölämmittimet, vaikka aika vähänhän täällä sähköä tulee käytettyä.
Lapsuuteni kesälomilla ei mökille saavuttu henkilöautolla, kuten nyt teen, koska autot olivat kalliita ja harvinaisia. Bussi toi, usein vieläpä keltainen postibussi. Elämä oli selkeää ja yksinkertaista. Niinä kesinä tavattiin nostaa puuvajasta vanhat, natisevat naistenpyörät, joilla poljettiin hakemaaan vastalypsettyä maitoa ja tuoreita kananmunia lähistön maanviljelijän luota.
Oli siellä isävainaalla sellainenkin ylellisyys kuin Pappa-Tunturi, mopo, jolla hän yksinoikeudella ajeli. Äitini kokeili pari kertaa mopolla ajoa, mutta se ei sujunut. Voin vieläkin aistia Pappa-Tunturin pakoputkesta tulevan hajun, ja kuulla korvissani kaksitahtimoottorin puksutuksen.
Nyt olen lämmittänyt kertalämmitteisellä Aito-kiukaalla varustetun vanhan saunani, nauttinut vaatimattoman iltapalan (Atrian punaista lenkkiä kiukaalla käristettynä) ja juonut joitakin Karhu Korpisavu-oluita.
Pian laitan kannettavan tietokoneeni pois, istahdan vanhaan keinutuoliin katselemaan kamarin uunin tulta, laitan levysoittimesta soimaan vanhan, rahisevan vinyylilevyn Tapio Rautavaaran musiikkia ja silittelen sylissäni kehräävää kissaa. Kaunis iltahetki isänmaan ja suomalaisuuden ytimessä.
http://www.vuutv.biz/e81cd8d929:pY0KZkgs4Ag.html
Lähes sata vuotta sitten rakennettu hirsitalo otti minut ja kissani vastaan niin tuttuna ja turvallisena. Ympärillä on vain kilometritolkulla vakaana humisevaa havumetsää, suomalaista sielunmaisemaa. Vain muutama maalaistalo on lähistöllä siellä täällä.
Kissani, tuo uskollinen, nauttii aina mökkireissuista. Täällä sen ei tarvitse pysytellä sisätiloissa, kuten kaupunkiasunnossani. Se voi melskata vapain ja iloisin sydämin ulkona, temmeltäväin tuulten kasvattina, metsästää hiiriä ja lintuja ja seikkailla metsän aluskasvustossa.
Mökkini onkin keskellä metsää, ja järvi on aivan rannassa. Ihan lähellä ei ole sellaista ostoskeskusta, jonka kulmilla arabit kokoontuvat metelöimään, pikkutytöt pummaavat tupakkaa ja pultsarit kumoavat halpaa punaviiniä. Lähimpään ostoskeskukseen on matkaa 35 km, eikä sen liepeilläkään kokoonnu häirikköporukkoja.
Tämä talo oli sotaveteraani-isäni lapsuudenkoti, josta myöhemmin tuli kesämökkini. Täällä minä vietin lapsuuteni kesät. Ne kesät, jotka olivat aurinkoisia ja onnellisia. Silloin ei katseltu televisiosta "Teini-ikäisiä mutanttininjasankarikilpikonnia" eikä istuttu Playstationin äärellä. Pihalla poimittiin ahomansikkoja timotein varteen, käytiin uimassa järvessä ja luettiin sarjakuvia ja vanhoja viikkolehtiä.
Ullakkokamarin verhot liehuivat avoimen ikkunan ulkopuolella, ja ikkunan alla kukkivat valkoisena merenä omenapuut. Valoa antoi -ja antaa vieläkin- öljylamppu. Keittiön uuni lämmitettiin haloilla, kuten vielä nykyäänkin. No, nyttemmin olen hankkinut tänne sähköt ja sähkölämmittimet, vaikka aika vähänhän täällä sähköä tulee käytettyä.
Lapsuuteni kesälomilla ei mökille saavuttu henkilöautolla, kuten nyt teen, koska autot olivat kalliita ja harvinaisia. Bussi toi, usein vieläpä keltainen postibussi. Elämä oli selkeää ja yksinkertaista. Niinä kesinä tavattiin nostaa puuvajasta vanhat, natisevat naistenpyörät, joilla poljettiin hakemaaan vastalypsettyä maitoa ja tuoreita kananmunia lähistön maanviljelijän luota.
Oli siellä isävainaalla sellainenkin ylellisyys kuin Pappa-Tunturi, mopo, jolla hän yksinoikeudella ajeli. Äitini kokeili pari kertaa mopolla ajoa, mutta se ei sujunut. Voin vieläkin aistia Pappa-Tunturin pakoputkesta tulevan hajun, ja kuulla korvissani kaksitahtimoottorin puksutuksen.
Nyt olen lämmittänyt kertalämmitteisellä Aito-kiukaalla varustetun vanhan saunani, nauttinut vaatimattoman iltapalan (Atrian punaista lenkkiä kiukaalla käristettynä) ja juonut joitakin Karhu Korpisavu-oluita.
Pian laitan kannettavan tietokoneeni pois, istahdan vanhaan keinutuoliin katselemaan kamarin uunin tulta, laitan levysoittimesta soimaan vanhan, rahisevan vinyylilevyn Tapio Rautavaaran musiikkia ja silittelen sylissäni kehräävää kissaa. Kaunis iltahetki isänmaan ja suomalaisuuden ytimessä.
http://www.vuutv.biz/e81cd8d929:pY0KZkgs4Ag.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.