Mulle kanssa!

En paljon vaadi, mutta kun saisin edes saman kuin jotkut. Tai edes osan siitä. Asun suhteellisen kaukana keskuksista, eikä ole autoa. Automaatille en siis pääse. Laskut kuitenkin pitäisi päästä maksamaan automaatille. Ei ole varaa mihinkään ylellisyyksiin. Kaveri rakensi minulle vanhoista osista tietokoneen. Kännykällä en soittele, koska maksaa. Minulle toki saa soittaa. Usein menee pitkään ennenkuin kukaan muistaa. TV:tä katson salaa, kun ei ole varaa maksaa lupa maksua. Tosin en katso valtakunnallisia kanavia, joten en ymmrrä, miksi pitäisi edes maksaa?
Se mikä tässä jurppii on, että minulla on iso perhe. Aikoinaan kun sen perustin entiennyt että tilanteeni tulisi joskus näin huono olemaan. Kävin ennen töissä, ja elätin perheen aivan hyvin. Mutta minulla kun ei ole mitään, niin raivostuttaa katsella, kun tässä on muutamia nuoria, joko avo suhteessa tai yksinhuoltajia, ja he tuntuvat saavan kaiken.
Valtavat TV:t, tietokoneet, astianpeskoneet, pyykinpesukoneet, kuivauskoneet. Kalusteet näyttävät uusilta kuten astiatkin. Kaikki uutta. Autot on. Ja mitään ei tehdä. No eipä kai, kun kaiken saa.
Itse kun olen kuitenkin siihen asti yrittänyt, kunnes sairastuin, korpeaa tuollainen siipeily. Nyt minulla ei tosiaan ole varaa mihinkään.
Lienen katkera, mutta syystäkin, vai mitä?
27926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ai SINUA korpeaa? Ja MUUT elää siivellä? Sinähän saat jo koko elantosi itsellesi JA isolle perheellesi muilta. Sinulla ON asunto, sinulla ON ruokaa, sinulla ON tietokone.... vaikket siis tee edes työtä. Saat tasan samat tuet kuin nuo muutkin siipeilijät. Mietipä joskus niitä, jotka maksavat ITSE elämänsä ja vielä SINUNKIN elämäsi. Sinullako pitäisi olla sama elintaso?

Äänestä
  • ei laskut koskaan heti samalla sekunnilla maksettavai ole, vaan maksun voi hoidella ruokakaupassa käydessä, vaikka parin viikon välein. Ja onhan suoraveloitus ja maksupalvelu, eli lasku kuoreen ja postilootaan. Siitä ne meillä on vuosia menneet ja homma hoitunut ilman nettiä ja automaatteja. Enkä verkkopankkia vieläkään huoli! Enkä automaatista maksa vaan maksupalvelulla

    Äänestä

  • Kun nyt kuitenkin olen tässä käynyt työssä tosiaan monta vuotta ennenkuin sairastuin, ja kävisin vieläkin, mutta en enää pysty. Ison perheen vuokra on iso. Saan toki vuokratukea. Sähkölasku on maksettava. Mutta koska eläke on pieni, koska jäin siinä vaiheessa eläkkeelle, ettei sitä ollut ehtinyt kertyä juuri mitään, niin eläke on naurettavan pieni. Olen 16.vuotiaasta ollut työssä. Äitiyslomia en ole täysinä pitänyt, vaan mennyt töihin. Tämän pää punaisena painamisen vuoksi luultavasti sairastuinkin. Ja jos suurimpia syntejäni on se, että minulla on tietokone, jonka tosiaan ystävä minulle vanhoista osista rakensi, niin anteeksi kamalasti. Ja sillan allako pitäisi elää? Ruoka ei aina riitä, että ei se niin herkkua ole.
    Että hah hah sinulle vaan. SANONPA VAAN! (Opettele kirjoittamaan!)

    Äänestä

  • Miten paljon sinä kustannat toisen elämisen? Jos lukisit viestit tarkkaan ennenkuin lähdet kirjoittamaan noita kuolemattomia viisauksiasi. Aloittaja kirjoitti nimenomaan, että hän on ollut töissä. Työttömyys saattaa osua kenen tahansa kohdalle. Ennen sanottiin ihminen irti jos hän oli juoppo, kelvoton tai epärehellinen.
    Nykyään on säästötoimenpiteitä, rationalisointeja ja uudelleenorganisointeja jolloin väkeä lennätetään pihalle suurella kädellä ja siinä ulos lakaisussa ei paina ollenkaan se miten kunnollinen joku on ollut tai miten pitkä työura takana.
    Sä olet siihen herrain vipuun iloisesti astunut , että olet kotkottamassa päivät pääksytysten täällä köyhille miten ne elävät muka toisten siivellä.
    Kyllä jokainen haluaa saada mukavan ja kohtuullisen elintason tai edes tulla toimeen palkallansa, mutta kun ei töitä vaan yksinkertaisesti ole ei ainkaan sellaiselle jolle on jo ikää karttunut.
    Sitkeydellä onnistuin reippaasti keski-ikäisenä työllistymään ja kun asun taajmassa olen näyhnyt yksinhuoltajia ja yksinhuoltajia.
    Ainakin kunnallisissa asunnoissa oleva yh-äidit osaavat kyllä vaatia kaikki mahdoll. edut ja nyt on heilläkin suuri poru kun sosiaalihuolto on tiukentanut rahanyörejä.
    No tavara ei ole mulle tärkeä vaikka nyt tulenkin paremmin toimeen ja pitäis ihmisten vähentää kulutustaan vaikka eihän se toiseille kuulu mitä myllyjä muilla on kodeissaan ja miten ne on hankittu.
    Mutta loppukaneettina sulle sanompahan vain sanoisin, että harvoin tapaa noin pahansuopaista ihmistä.
    mitäs jos sanoutuisit irti työtäsi ja ryhtyisit köyhäksi kun on näemmä niin helppoa elää toisten kustannuksella.

    Äänestä

"Laskut kuitenkin pitäisi päästä maksamaan automaatille."

Onhan sinulla se tietokone ja pääset sillä maksamaan ne laskut ihan siellä kotona.

Äänestä
  • Mutta kun pistivät nettipankin kiinni. Minulla on katsos edunvalvoja, ja jotkut viisaat valvottavat osasivat käyttää hyväkseen edunvalvonta tiliä, ja tyhjensivät ne, joten kaikilta suljettiin nettipankit.

    Äänestä

  • old_profile_22005 kirjoitti:

    Mutta kun pistivät nettipankin kiinni. Minulla on katsos edunvalvoja, ja jotkut viisaat valvottavat osasivat käyttää hyväkseen edunvalvonta tiliä, ja tyhjensivät ne, joten kaikilta suljettiin nettipankit.

    Hetkinen; sinulla on edunvalvoja ja iso perhe. Oletan, että lapsesi ovat jo täysikäisiä? Olisi nimittäin hassu asetelma, jos lapsista olisi vastuussa henkilö, joka tarvitsee ulkopuolisen henkilön valvomaan etuaan.

    Kurjaa, että nettipankkisi meni kiinni. Asian saa kuitenkin korjattua pyytämällä heitä avaamaan sen uudestaan (mikäli ette vetäneet tiliä jotenkin miinukselle ja olette nyt pankille velkaa). Edunvalvojasi voi tarpeen tullen pyytää vastaavaa palvelua toisesta pankista, joista joku varmasti suostuu sen myöntämään.

    Mitä tulee siihen, että sinulla on vähemmän kuin joillakin toisilla, tasan eivät mene nallekarkit. Kuten itse kirjoitit, sairastuit todennäköisesti "painamalla töitä pää punaisena", ja sen asian kanssa on nyt vain elettävä. On silti hienoa, että sinulla on asunto, kone ja nettiyhteyskin. Elämä voisi olla kurjempaakin, paljon kurjempaa. Kysy vaikka keneltä kolmannen maailman lapselta.

    Äänestä

olevasi ainut ihminen jolla on joskus ollut asiat paremmin? Minulla on iso perhe, yksi lapsista asuu jo omillaan. Olen yksinhuoltaja enkä silti voi valittaa ettenkö pärjäisi. Asiat tärkeysjärjestykseen vain. Turhat lehdet pois, turhat ajot pois (omistan vanhan auton), humputtelut pois...Pärjään vaikka leipä ei olekkaan leveä. Minulla on varaa jopa uusiin silmälaseihin, olen asiani hoitanut niin hyvin että saan ne osamaksulla. Ilman sossun apua, olen menneisyydessä katkeroitunut sosiaalityöntekijöihin niin etten sieltä apua pyydä. Voimia tämä vaatii, vihtiä tutkia hintoja ja järjestää menonsa niin että samalla ajolla saa mahdollisimman paljon hoidettua. En ruikuta vaikka välillä tekisi tiukkaa, töitä etsin jatkuvasti. Nyt alan suunnitella opiskelua kun ei kouluttamattomana pääse töihin. Kehtaatkin valittaa

Äänestä
  • Kaikki lapseni eivät ole täysi-ikäisiä. Ja minulle ei tule ainuttakaan lehteä. Olen yksinhuoltaja. Minulla ei ole autoa. Ja koska olen sairas-eläkkeellä, en pääse enää töihin. Sosiaalitomesta en saa apua. Omillani tulen toimeen. En ostele meikkejä, en käy ulkona bailaamassa. Minulla ei ole autoa. Löysin metsästä jonkun sinne heittämän vanhan rämä pyörän, jonka kunnostin.
    Olen pahoillani, että aloitin koko revohkan. Pyydän todella anteeksi. Ei ollut tarkoitus ketään loukata. Teillä menee nähtävästi tosi huonosti kun noin suivaannuitte kirjoituksestani. Siis anteeksi vielä kerran.

    Äänestä

  • old_profile_22005 kirjoitti:

    Kaikki lapseni eivät ole täysi-ikäisiä. Ja minulle ei tule ainuttakaan lehteä. Olen yksinhuoltaja. Minulla ei ole autoa. Ja koska olen sairas-eläkkeellä, en pääse enää töihin. Sosiaalitomesta en saa apua. Omillani tulen toimeen. En ostele meikkejä, en käy ulkona bailaamassa. Minulla ei ole autoa. Löysin metsästä jonkun sinne heittämän vanhan rämä pyörän, jonka kunnostin.

    No miten se edunvalvoja oikein etujasi valvoo, mitä hän tekee jos "tulet omillasi toimeen", etkä saa "sosiaalitoimistosta mitään apua" ? Puheistasi päätellen, annas kun arvaan, ne "yksinhuollettavasikin" ovat jo kaikki vähintään teini-ikäisiä tai aikuisia. Jokin tässä yhtälössä mättää...

    Äänestä

  • dbdklsajgöagj kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9196268#comment-44926093

    on edunvalvoja????

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    huostaanotettujen lapsien kuluja maksa...

    Tyypillistä.

    Helena1 ei suostu näkemään asioita niinkuin ne oikeasti ovat, vaan esittää asiat täällä ikäänkuin olisi sairaseläkeläisen palkalla yksin vastuussa isosta lapsiperheestä. Kotona Helenalla on itseasiassa enää yksi koulua käyvä teini-ikäinen poika ja ainakin ollut koira. Perhekodeissa ja huostaanotossa olevat lapset ylläpidetään täysin niissä paikoissa, ja Helena1 saa määrärahaa kun lapset tulevat hänen luokseen kyläilemään.

    Tupankanpolttoa Helena1 ei tietenkään vahingossakaan muistanut mainita yhtenä rahareikänä.

    Äänestä

  • dbdklsajgöagj kirjoitti:

    No miten se edunvalvoja oikein etujasi valvoo, mitä hän tekee jos "tulet omillasi toimeen", etkä saa "sosiaalitoimistosta mitään apua" ? Puheistasi päätellen, annas kun arvaan, ne "yksinhuollettavasikin" ovat jo kaikki vähintään teini-ikäisiä tai aikuisia. Jokin tässä yhtälössä mättää...

    Ollessani kaksi (2) kuukautta tajuttomana määrättiin edunvalvoja. Itse en ymmärrettävästi pystynyt asioitani hoitamaan. Nyt en pääse edunvalvonnasta eroon. Eikä kaikki ole teinejä. Tosin on täysi-ikäisiäkin. Yksi työssä, eikä asu enää kotona, kaksi opiskelee. Nuorimmat koulussa. Miksi pitää aina yrittää kaivaa jotain mistä syyttää paskan puhujaksi? Ollaanko siellä niin pirun savolaisia?

    Äänestä

  • Syletyttää1 kirjoitti:

    Tyypillistä.

    Helena1 ei suostu näkemään asioita niinkuin ne oikeasti ovat, vaan esittää asiat täällä ikäänkuin olisi sairaseläkeläisen palkalla yksin vastuussa isosta lapsiperheestä. Kotona Helenalla on itseasiassa enää yksi koulua käyvä teini-ikäinen poika ja ainakin ollut koira. Perhekodeissa ja huostaanotossa olevat lapset ylläpidetään täysin niissä paikoissa, ja Helena1 saa määrärahaa kun lapset tulevat hänen luokseen kyläilemään.

    Tupankanpolttoa Helena1 ei tietenkään vahingossakaan muistanut mainita yhtenä rahareikänä.

    Sairas-eläkkeellä ei saa palkkaa, se on eläke, joka ei tosiaan ole ehtinyt kertyä kuten normaali eläkeläisillä. Eläkehän ei ala edes kertyä ensimmäisistä työ vuosista. Kun tuossa katsoin, niin saan eläkettä n.600€, ja meidän pitää sillä jotenkin elää. Edunvalvoja tosin jakaa rahat. Minulla menee myös lääkkeisiin vähintään 100€ kuussa.
    Mutta kaiken kaikkiaan, olen melkoisen positiivinen ihminen, enkä viitsi enempää välittää siitä, että siellä on noin paljon pikku-sieluisia ihmisiä. Hyvää syksyn jatkoa teille kaikille. Kiitos teille ymmärtäjille ja pitkät teille muille katkerille.

    lääkekatto samoin kuin kellä tahansa ja kun se on täynnä niin lääkkeet ovat sitten maksuttomia. Eli jos 100 euroa menee kuukaudessa, niin siinä kesä-heinäkuussa sitten on katto täynnä.

    Ethän sinä joudu sijoituksessa olevien lastesi menoja kustantamaan! Ja sijoituksesta olet kertonut biopalstalla aivan itse.

    Jos eläkkeesi on 600 euroa niin saat sitten asumistukea ainakin ja erotuksen KELA:lta.....eli elämiseen saat enemmän kuukaudessa kuin 600 euroa. Et millään maksa tuolla vuokraa, nettiä, sähköä ym.

    Ja mitä tulee eläkkeen kertymiseen.....ei se nyt ihan noin mene kuin tuolla kirjoittat.

    Ihan työni puolesta tietoa näistä asioista.

    Miksi et pääse edunvalvojasta eroon jos ja kun kerran pystyt itse asiasi hoitamaan?

    Joku tosiaan ei tässä yhtälössä oikein edelleenkään natsaa.

    Äänestä

Sulle kans! Kaikkea kivaa ihan ilmatteeks, ettei tule paha ja kateellinen mieli kun naapurin lapsiperheilläkin on pesukoneet ja rensselit.

".. joten en ymmrrä, miksi pitäisi edes maksaa? "

En minäkään. On varmasti paljon sellaisia asioita joita sinä et ymmärrä, ja sitten on sellaisiakin asioita joita en edes minä ymmärrä ..

Äänestä

Miksi ihmeessä ajatellaan, ettei me nuoret mitään tehdä? Mehän vasta tehdään yhtä sun toista! Päivät kuluvat opiskellessa, illat töissä, viikonloppuisin tehdään kotitehtäviä ja tämän kaaoksen keskellä pitää keretä jotain harrastaa edes pari kertaa viikossa, tavata tuttavia ja pitää koti edes kohtuullisen siistinä. Miksi ihmeessä työttömät, jotka eivät mitään tee saavat enemmän kuukaudessa kuin opiskelijat? Työttömänä sain peruspäivärahaa 410e/kk asumistukea 160e/kk = 570e/kk. Opiskelijana saan vaivaiset 440e/kk, mikä ei edes vuokraan riitä, joten pakko käydä töissä. Kannattavampaa on satsata opiskelijoihin kuin työttömiin, sillä hyvin koulutettu opiskelija on tulevaisuuden veronmaksaja. Minusta valtion tulisi kannustaa opiskelemaan, eikä istumaan kotona.

Miksi ihmeessä aloittajaa noin kauheasti kismittää toisten varallisuus? Mitä se sinulle kuuluu, millainen televisio, astiasto tai auto kenelläkin on? Jokaisella on oikeus omistaa tavaraa. Sain itse kokea iljettävän kateelliset katseet takaraivossani häideni jälkeen. Menin n. 6 kk sitten naimisiin. Saimme häälahjaksi uuden auton, tosi isokokoisen taulutelevision 3D-ominaisuudella, täysin uuden, kallliin astiaston ja ruokailuvälinesarjan. Lisäksi saimme rahaa, joilla ostimme uusia huonekaluja, eikä todellakaan mitään Ikean halpiskamaa. Kaikki vanhat huonekalut heitimme pois. Moni tuttu katsoi meitä vinoon, kun uusi automme ajoi pihalle. Moni opiskelukaveri oli selkeästikin katkera, kun näki kodimme uuden ilmeen. Koulukavereita ärsytti myös uudet vaatteemme. Kysymys kuuluu, miten ihmeessä omaisuuteni kenellekään kuuluu? Minä en sitä kenellekään tyrkytä, mutten aio myöskään kaikkia uusia tavaroita kätkeä kun joku kylään tulee.

Katkera saa olla, mutta vain omissa oloissaan. Ketään ei ihan oikeastikaan kiinnosta katkeruutesi.

Äänestä
  • Vaikka kyllähän se on helppo ymmärtää, että se on henkilökohtaisella tasolla todella paljon harmittava asia jos oma elämä ei tunnu menevän läheskään niin hyvin, kuin naapurin. Mutta kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti, turha siitä on katkeroitua. Tai tehdä omia olettamuksia. Jotkut saa asioita ilmaiseksi, mutta ne ovat kyllä vähemmistö. Ja mitä sitten vaikka saakin? Lopulta ne langat on kuitenkin omissa käsissä.

    Itsekin olen vielä aika nuori, ja teen ihan kohtuullista tiliä työstäni. Paljon tunteja, joten jotain sietää tullakin. Mutta helppoa se ei ole missään nimessä ollut. Välillä on hypätty aamuyöstä itku silmässä autoon työmatkaa ajamaan, kun ei meinaa voimat riittää kaiken univelan ja työtaakan kantamiseen, ja välillä taas sitä mennään silmät ristissä työmaalla, kun työpäivät venyy välillä yli 20-tuntisiksi. Mutta sotisin omia periaatteitani vastaan jos luovuttaisinkaan. Mielestäni töitä pitää painaa silloin kun niitä pystyy painamaan, ja jonkin aikaa aion vielä pystyä pitämään kunnollisen tahdin päällä. Parin vuoden päästä on jo riittävästi rahaa säästettynä, jotta voin hieman hellittää.
    Sen siitä saa kun ei ymmärtänyt kouluttautumisen merkitystä riittävän ajoissa. Pitää sitten paikata sitä työn määrällä. Vaikka se välillä tuntuukin aika tympeältä.

    On minullekin kaikenlaista tarjottu ilmaiseksi, mutta en ole huolinut. Aina olen omilla rahoillani asiani hankkinut ja kustantanut. Ja jos joku tulee kommentoimaan minulle jotain pappa betalar-tyylistä kommenttia nähdessään omistuksessani jotain hieman kalliimpaa, niin taatusti ripitän tätä tästä tosiasiasta. Omasta selkänahastani olen kaiken repinyt työllä joka nakertaa henkisen hyvinvoinnin ohella myös terveyttäni. Ja jos joku on siitä kateellinen, niin morjens.

    Äänestä

  • Turhaahan se kirjoitti:

    Vaikka kyllähän se on helppo ymmärtää, että se on henkilökohtaisella tasolla todella paljon harmittava asia jos oma elämä ei tunnu menevän läheskään niin hyvin, kuin naapurin. Mutta kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti, turha siitä on katkeroitua. Tai tehdä omia olettamuksia. Jotkut saa asioita ilmaiseksi, mutta ne ovat kyllä vähemmistö. Ja mitä sitten vaikka saakin? Lopulta ne langat on kuitenkin omissa käsissä.

    Itsekin olen vielä aika nuori, ja teen ihan kohtuullista tiliä työstäni. Paljon tunteja, joten jotain sietää tullakin. Mutta helppoa se ei ole missään nimessä ollut. Välillä on hypätty aamuyöstä itku silmässä autoon työmatkaa ajamaan, kun ei meinaa voimat riittää kaiken univelan ja työtaakan kantamiseen, ja välillä taas sitä mennään silmät ristissä työmaalla, kun työpäivät venyy välillä yli 20-tuntisiksi. Mutta sotisin omia periaatteitani vastaan jos luovuttaisinkaan. Mielestäni töitä pitää painaa silloin kun niitä pystyy painamaan, ja jonkin aikaa aion vielä pystyä pitämään kunnollisen tahdin päällä. Parin vuoden päästä on jo riittävästi rahaa säästettynä, jotta voin hieman hellittää.
    Sen siitä saa kun ei ymmärtänyt kouluttautumisen merkitystä riittävän ajoissa. Pitää sitten paikata sitä työn määrällä. Vaikka se välillä tuntuukin aika tympeältä.

    On minullekin kaikenlaista tarjottu ilmaiseksi, mutta en ole huolinut. Aina olen omilla rahoillani asiani hankkinut ja kustantanut. Ja jos joku tulee kommentoimaan minulle jotain pappa betalar-tyylistä kommenttia nähdessään omistuksessani jotain hieman kalliimpaa, niin taatusti ripitän tätä tästä tosiasiasta. Omasta selkänahastani olen kaiken repinyt työllä joka nakertaa henkisen hyvinvoinnin ohella myös terveyttäni. Ja jos joku on siitä kateellinen, niin morjens.

    Entä mitä kun menisitte opiskelemaaan? Kun saatte eläkettä, voitte opiskella, ja sen jälkeen pääsisitte vielä töihin. Minäkin ajattelen pyrkiä opiskelemaan ensi vuonna kun töitä nyt minulla ei ole, ja terveyskin on alkanut olla huono. Eläkettä en saa, en nyt saa rahaa mistään kun omalta puolisolta, mutta haluan asialle jotain tehdä!!!

    Äänestä

  • Authie kirjoitti:

    Mutta jos tämä Helena on kovinkin sairas, kun kerran on sen sairauden takia eläkkeellä. Ei ehkä pysty enää opiskelemaan eikä liioin töihin menemään. Ei se aina ole niin yksinkertaista muuttaa elämän asioita. Sairauksia on niin monenlaisia.

    Äänestä

  • toinen sairas kirjoitti:

    Mutta jos tämä Helena on kovinkin sairas, kun kerran on sen sairauden takia eläkkeellä. Ei ehkä pysty enää opiskelemaan eikä liioin töihin menemään. Ei se aina ole niin yksinkertaista muuttaa elämän asioita. Sairauksia on niin monenlaisia.

    Minkäs teet? Lienee kuitenkin aika epärealistista kuvitella että yhteiskunta kustantaisi taulutelkkarit, autot ja muut rensselit lohdutukseksi siitä ettet kykene niitä itse hankkimaan.

    Äänestä

  • 34 kirjoitti:

    Minkäs teet? Lienee kuitenkin aika epärealistista kuvitella että yhteiskunta kustantaisi taulutelkkarit, autot ja muut rensselit lohdutukseksi siitä ettet kykene niitä itse hankkimaan.

    Minusta sairaille ihmisille kuuluu kunnon eläke, ja työttömille kunnon työtömyysturvaa, että myös sairaseläkeläinen ja työtön pystyy säästämään ja hankkimaan autoa, taulu tv, ulkomaan matkoja, ja vaikka mökki.
    Ei pitäin olla niin iso ero palkan ja eläken-työttömyyskorvauksen välillä.
    Kun keskipalkka on noin 2000euroa, niin korvauksrt pitää olla noin 1200 euroa.
    Nykyään työttömillä ei ole varaa normaali elämiseen!!

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    laittanut viimeisimpäänkin viestiisi oman nickisi;))))
    Vai taulutöllöt sun muut
    Etkö tiedä miten eläke kertyy????

    Äänestä

päästä maksamaan laskut? Kun kerran edunvalvoja ne hoitaa!

Ja siitä suuresta perheestä kun kirjoitat, ethän sinä sijoituksessa olevia elätä, ethän?

"Voi Pirkkoa helena1Käyttäjän viestit13.7.2010 22:16
Minulta ainakin, lastenkin mielestä, lapset on otettu huostaan perusteetta. Minulla on 5 tervettä lasta. Kaksi aikuisia, joista toinen opiskelee, ja toinen on työ-elämässä. Keskimmäinen oli onnekseen avohuollonsijoituksella, ja sai itse päättää 14 täytettyään, mitä tekee, ja tuli oitis kotiin. Nuorimmat ovat yhä huostassa ja nuorin on hankkinut itselleen asianajajan, ja yrittää päästä kotiin. Lastensuojelu määräsi seuraavalle edunvalvojan joka ei auta lasta mitenkään kotiin. Inhottavasti, siis lapsen kertoman mukaan, halailee, silittelee ja paijailee.
En ole koskaan käyttänyt mitään aineita, enkä ole alkoholisti.
Sairastuttuani ja jouduttuani melko pitkäksi aikaa sairaalaan lastensuojelu haki takaisin lapsia muka hoitamaan entisen mieheni, joka oli pahasti alkoholisoitunut. Antoivat hänelle minun pankkikorttini, joten hän tyhjensi minun tilini. Isommat lapset sitten kun tämä sammui kävivät viemässä häneltä rahaa, että saivat ostettua ruokaa. Näin siis lastensojelu toimi.
Ja vasta kun minä lopulta pääsin sairaalasta päättivät viedä lapset. Eli mietippäs hieman Pirkko että mitä tulee ladeltua. Samanlaisia torveloita tänne sivuille aina välillä tulee, mutta siitä huolimatta te alatte ottaa päähän noine tärkeily ja järkeily ajatuksinenne. HÄPEÄ!!! "

Äänestä
  • Kyyneleet silmissä luin, ja huomasin, että joku oli sentään todella inhimillinen ja ymmärsi. Ja oli lukenut kertomuksiani, Satuja ne kun eivät ole. Ehkä välillä vähän sekavasti selittäen, mutta kuitenkin. Minulla vaan tuntuu painavan yksinäisyys päälle, ja silloin ahdistaa. Ja jos vielä huomaa, että rahat ei riitä, niin...
    Koska kotoani on huonot yhteydet mihinkään, minut pitää aina joko hakea perheen juhliin, tai jättää pois. Nyttemmin koska olen saanut kuulla siitä, ettei kukaan halua hakea, niin olen päättänyt jättäytyä pois. Ei tule heille paha mieli. Myös viime jouluna sain haukut siitä, että minua piti viedä, vaikka hoidin kuljetuksen itse. Joten en mene enää perheen joulua pilaamaan. Pidän lasteni kanssa oman joulun.
    Mutta kaiken syksyn pimeyden ja masennuksen keskellä ei auta kuin painaa eteenpäin. Sanoi mummo lumessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

helena1 kirjoitti:

En paljon vaadi, mutta kun saisin edes saman kuin jotkut. Tai edes osan siitä. Asun suhteellisen kaukana keskuksista, eikä ole autoa. Automaatille en siis pääse. Laskut kuitenkin pitäisi päästä maksamaan automaatille. Ei ole varaa mihinkään ylellisyyksiin. Kaveri rakensi minulle vanhoista osista tietokoneen. Kännykällä en soittele, koska maksaa. Minulle toki saa soittaa. Usein menee pitkään ennenkuin kukaan muistaa. TV:tä katson salaa, kun ei ole varaa maksaa lupa maksua. Tosin en katso valtakunnallisia kanavia, joten en ymmrrä, miksi pitäisi edes maksaa?
Se mikä tässä jurppii on, että minulla on iso perhe. Aikoinaan kun sen perustin entiennyt että tilanteeni tulisi joskus näin huono olemaan. Kävin ennen töissä, ja elätin perheen aivan hyvin. Mutta minulla kun ei ole mitään, niin raivostuttaa katsella, kun tässä on muutamia nuoria, joko avo suhteessa tai yksinhuoltajia, ja he tuntuvat saavan kaiken.
Valtavat TV:t, tietokoneet, astianpeskoneet, pyykinpesukoneet, kuivauskoneet. Kalusteet näyttävät uusilta kuten astiatkin. Kaikki uutta. Autot on. Ja mitään ei tehdä. No eipä kai, kun kaiken saa.
Itse kun olen kuitenkin siihen asti yrittänyt, kunnes sairastuin, korpeaa tuollainen siipeily. Nyt minulla ei tosiaan ole varaa mihinkään.
Lienen katkera, mutta syystäkin, vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu