Lähtökäsky

"Pimeys on maailman pimeys tällä hetkellä
Junassa ovat Herran omat joukot
Aseman valo on Herran kirkkaus
Lähtökäsky tulee Herralta"

Lainaus M. N:n profetiasta lokakuussa 2009.

Onko teitä muita odottamassa lähtökäskyä?
14441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eräät ovat nostaneet ankkurinsa jo tämän vuoden alusta ja köyden ylös vetäminen alkoi jo viime vuonna. Nyt vain odotetaan sopivaa tuulta ja tuulen suuntaa. Ja pikku hiljaa se tuuli alkaakin tuntua purjeissa. Laiva alkaa liikkua.

Lissabonin sopimuksen alaisen Euroopan Unionin alainen ja tätä ateistista, antikristillistä sopimusta täyttävä EU-Suomi on nyt osa saatanallista petovaltaa. Kenelläkään Jumalan ja Kristuksen todellisella palvelijalla ei ole mitään lupaa Jumalalta ja Kristukselta sitä palvella etenkään työllään.

Jotta hän voisi edes jatkaa elämäänsä saati sitten työntekoaan Suomenmaassa, hänen on löydettävä ja tunnustettava sellainen olotila, toisin sanoen yhteiskuntajärjestys ja hallinto, jonka alaisuudessa hän edelleen on yhteydessä - edes nimellisesti - Kristukseen ja Jumalaan. Mikä sellainen voisi olla. Etsikää ennen ensimmäistä EU-jäsenyyttä voimassa olleesta valtiopetoslainsäädännöstä.

Ja tästäkin huolimatta edessä hänellä on todennäköisesti lähtö osasta Suomea, sillä sen osan Jumala lienee jo antanut rangaistusleiriksi Hänen hylkääjilleen. Päätelkää mikä alue se voisi olla.

Te uskolliset Jumalan ja Kristuksen palvelijat, uskokaa jo, lähtö on nyt edessä toiseen asuinpaikkaan. Monen sydän varmaankin jo huutaa siitä. Uloslähtö on ehkä toisenlainen kuin moni kuvittelee, mutta silti se on edessä. Ja joku voi jopa valmistellakin toisille jo uutta asuinpaikkaa. Jumala tietää tilanteen.

Älkää katselko saatanan vallan alle joutunutta Suomea ikävöiden vaan suunnatkaa katseenne nyt eteenpäin ja vahvistakaa toisianne. Tulette tarvitsemaan kaiken mahdollisen sisäisen ja fyysisenkin voiman päästäksenne liikkeelle, sillä saatana ei halua helpolla päästää teitä pois eivätkä myöskään lihalliset mieltymyksenne.

Äänestä
  • Ihana kuulla!

    Lähdössä ollaan tässä itsekin, sekä henkisesti, hengellisesti että fyysisesti.
    Samaan joukkoon kuulutaan!

    Oma prosessimme on kestänyt jo vuosia,
    jännityksellä odotetaan, mitä Herralla on mielessä!

    Vahvistusta kaivataan. Kiitos, sain sitä sinulta!

    Entä muilta?

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Ihana kuulla!

    Ja kun etelätuuli alkoi puhaltaa, luulivat he pääsevänsä tarkoituksensa perille, nostivat ankkurin ja kulkivat likitse jne... ja mitenkä siinä kävi.

    Äänestä

  • Apt.27:13 kirjoitti:

    Ja kun etelätuuli alkoi puhaltaa, luulivat he pääsevänsä tarkoituksensa perille, nostivat ankkurin ja kulkivat likitse jne... ja mitenkä siinä kävi.

    Pakko nyt vastailla tähänkin..

    Kyse ei omalla kohdallani ole mistään pakoilusta mihinkään suuntaan, vaan Jumalan irrottamisesta nykyisestä asuinpaikastamme. Se on ollut pitkä prosessi, ja mielenkiintoista nähdä, minne Jumala vie. Se voi olla tässä lähellä tai sitten hyvin kaukana, aika näyttää.

    Mutta itselle tuo "lähtökäsky" puhuu enemmän hengellisestä valmistautumisesta, jota on tehty vuosia ja taas vuosia. Halusin siihen vahvistusta - joko näkyy, onko Herra näyttämässä vihreää valoa teillekin..?

    Joka ei ole tässä tilanteessa, ei tarvitse vastata.

    Jos ei täältä löydy niitä ihmisiä, ei sitten löydy.

    Halusin vain tasapainon vuoksi kertoa, että Jumalalta on tulossa muutakin kuin tuomioita...

    Jouko Pihon uni 17.5.2010

    Näin 17.5.2010 unta, jossa olin kokouksessa, jossa puhui helluntaisaarnaaja Uuno Palonen. Yhtäkkiä Palonen sanoi: "Seuraavaksi minulla on sanoma Jouko Piholle." Sitten Palonen, joka ei tietääkseni osaa ihmeemmin englantia, sanoi kaksi kertaa painokkaasti: "Flee, flee (pakene, pakene)!" Sen jälkeen Palonen sanoi toisen sanoman, mutta sitä minä en enää muista.

    Uskon, että lopunaikoina monille ihmisille, varsinkin uskoville, voi tulla tilanne, jolloin he joutuvat pakenemaan kodistaan, kotiseudultaan ja kenties kotimaastaan tai heidät karkotetaan muualle.

    Tällöin meidän on hyvä muistaa, että pakolaistilanteessakin me voimme luottaa Jumalan apuun ja huolenpitoon. Jeesus itse oli pakolainen, kun hän joutui pakenemaan vanhempiensa kanssa Herodeksen vihaa ja murhanhimoa Egyptiin. Vasta kun Herodes kuoli, Jeesus saattoi palata noin
    4-vuotiaana Marian ja Joosefin kanssa Nasaretiin.

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Pakko nyt vastailla tähänkin..

    Kyse ei omalla kohdallani ole mistään pakoilusta mihinkään suuntaan, vaan Jumalan irrottamisesta nykyisestä asuinpaikastamme. Se on ollut pitkä prosessi, ja mielenkiintoista nähdä, minne Jumala vie. Se voi olla tässä lähellä tai sitten hyvin kaukana, aika näyttää.

    Mutta itselle tuo "lähtökäsky" puhuu enemmän hengellisestä valmistautumisesta, jota on tehty vuosia ja taas vuosia. Halusin siihen vahvistusta - joko näkyy, onko Herra näyttämässä vihreää valoa teillekin..?

    Joka ei ole tässä tilanteessa, ei tarvitse vastata.

    Jos ei täältä löydy niitä ihmisiä, ei sitten löydy.

    Halusin vain tasapainon vuoksi kertoa, että Jumalalta on tulossa muutakin kuin tuomioita...

    jonka rakentaja on Jumala. Ilm. 11: kertoo sen rakennusvaiheet. Jae 12 se on valmiina ja temmataan
    ylös. jae 13 alkaa Jumalan viha, josta seurakunta on jo poissa.

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Pakko nyt vastailla tähänkin..

    Kyse ei omalla kohdallani ole mistään pakoilusta mihinkään suuntaan, vaan Jumalan irrottamisesta nykyisestä asuinpaikastamme. Se on ollut pitkä prosessi, ja mielenkiintoista nähdä, minne Jumala vie. Se voi olla tässä lähellä tai sitten hyvin kaukana, aika näyttää.

    Mutta itselle tuo "lähtökäsky" puhuu enemmän hengellisestä valmistautumisesta, jota on tehty vuosia ja taas vuosia. Halusin siihen vahvistusta - joko näkyy, onko Herra näyttämässä vihreää valoa teillekin..?

    Joka ei ole tässä tilanteessa, ei tarvitse vastata.

    Jos ei täältä löydy niitä ihmisiä, ei sitten löydy.

    Halusin vain tasapainon vuoksi kertoa, että Jumalalta on tulossa muutakin kuin tuomioita...

    valmistumista on

    Äänestä

  • kyllälöytyy kirjoitti:

    valmistumista on

    Kiitos sinulle!

    Siunausta!

    Äänestä

levittää tuo lähtökäskynne mahdollisimman laajasti hihhuleiden keskuuteen. Lupaan tulla satamaan vilkuttamaan kun lähdette. Mitä isommalla joukolla sen mukavampi... Kaikille.

On se niiiiiiin hirvittävää kun vainotaan, miten te jaksatte tällaista?

Äänestä
  • Jumalan vihan alkaessa.
    Ilm 11: 13

    Äänestä

  • Sainpahan Sinutkin tähän viestiketjuun!

    Tosiasia on, etten tiedä, puhuuko yksikään noista toisista sitä mitä minä...

    Herralla on armeija, se tulee voittamaan..!

    Jeesuksen uhri Golgatalla on riittävä, se ON jo voittanut Saatanan vallan!

    Iloitse, sillä osasi on hyvä, joka Hänelle kuulut!

    KOKO sydämestäsi kuulut!!!

    (Toivottavasti myös sinä, Huhhis!)

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Sainpahan Sinutkin tähän viestiketjuun!

    Tosiasia on, etten tiedä, puhuuko yksikään noista toisista sitä mitä minä...

    Herralla on armeija, se tulee voittamaan..!

    Jeesuksen uhri Golgatalla on riittävä, se ON jo voittanut Saatanan vallan!

    Iloitse, sillä osasi on hyvä, joka Hänelle kuulut!

    KOKO sydämestäsi kuulut!!!

    (Toivottavasti myös sinä, Huhhis!)

    Mistä ihmeen lähtemisestä oikein puhutte? Ja minkä takia? Eikö tuho ja sodat kohtaa raamatun mukaan koko maanpiiriä?

    Äänestä

  • haenko matkalaukun? kirjoitti:

    Mistä ihmeen lähtemisestä oikein puhutte? Ja minkä takia? Eikö tuho ja sodat kohtaa raamatun mukaan koko maanpiiriä?

    ASENTO LEPO ja TURPIHIN VETO

    Äänestä

Tätä olen odottamut vuodesta 1976 kesästä saakka ja vielä odotan, jaksan ja olen kammiossaani valmiina yljän kutsulle. Nouse sinä kaunokaiseni ja tule!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksin armosta kirjoitti:

"Pimeys on maailman pimeys tällä hetkellä
Junassa ovat Herran omat joukot
Aseman valo on Herran kirkkaus
Lähtökäsky tulee Herralta"

Lainaus M. N:n profetiasta lokakuussa 2009.

Onko teitä muita odottamassa lähtökäskyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu