Kohta alkaa tapahtumaan maahanmuuttopolitiikkaa tullaan todella kiristämään moni luopuu aiemmasta puolueestaan kun huomaa, ettei siitä ole ollut heille hyötyä vaan pelkästään haittaa, koska maahanmuuttajat vievät suomalaisilta kaiken myös terveydenhuolto mahdollisuudet mukaan lukien kohta täällä hoidetaan vaan maahanmuuttajia eikä suomalaisista välitetä enää yhtään. Suomalaisethan sitä palvelua tarvitsee eniten jotka tänne on syntynyt alun perin ja vitut terveysasemat notkuu pelkkiä somaleita suomalainen saa ajan jostain 10 km säteeltä' sillä aikaa lähiterveysasemat on jo täynnä somaleita. He ovat ryövänneet mahdollisuudet Suomalaisilta näin on. HERÄTKÄÄ JO KAIKKI!!! SUOMI KUULUU SUOMALAISILLE ENSISIJAISESTI JA MYÖS NE PALVELUTKIN TAI VIELÄ TÄÄLLÄ KÄY KÖPELÖSTI ja huomataan, että on tapahtunut suuri virhe, kun niitä on otettu Suomeen. Miksei he voi lähteä omaan maahansa, kun he ravaavat jo siellä veronmaksajien rahoilla ei siellä enää mitään sotaa ole kun sinne niin mielellään matkustavat infoomaan kuinka hyvä ja antelias maa tämä suomi on ilmankos niitä maahanmuuttajia aina vaan tulee tänne omat veri veljet kertoo suomi hyvä maa ilmainen mitään ei tarvitse tehdä hyvä sosiaali apu jne... sen takia niitä tänne tulee
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010101112494698_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010101112494698_uu.shtml
Vastaukset 7
Vanhimmat
aijon äänestää soinia tai halla-ahoa ei epäilystäkään ja uskon monen jo heränneen on maahanmuutto ollu aika vilkas puheen aihe viime vuosina ei se ole jättänyt ketään epätietoiseksi mitä täällä suomessa oikeen tapahtuu. Ja halutaanko me suomalaisille parasta vai maahanmuuttajille kumpi on tärkeempi oman maan kansalaiset vai muun maan veri ja rasistit raiskaajat pahan tekijät jotka tulee saastuttamaan meidän synnyin maan väkivallalla. Suomi on niin antelias kaikille muille paitsi oman maan kansalaisille
möläys, ei meikä-manne lainaile nointyperää lähdettä kuin ilta-lässytys.
Itse asiassa tuo teksti kuulosti ss:n kirjoittamaksi liian rankalta.
mukaan, jos hän haluaa kunniakkaan nimimerkin pitäköön, maa ja sana on vapaa.
äidinkielen ope sanoi että kirjoita mitä kirjoitat mutta tyyliä pitää olla, makuasiat on kokonaan eri juttu.
- et kuitenkaan ottanut vastaan tarjoustani lähteä sinne aurinkolomalle, kun olisin laittanut hyväs aimman matkakassaasi?
Miksi?
ainoastaan suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.
kiinnostaa vieläkin , oli sota tai ei.
minusta riippumattomista seikoista ei ainakaan toistaiseksi onnistu . pidetään mielessä.