Päivän uutisankka

tarkastaja tarkka

YLE ja patologinen paskanpuhuja Matti Rönkä valehteli taas tapansa mukaan. Mutta miksi. ja Ylen pääuutisissa. Nyt aiheena kupla että Samuli Edelmann- nimisellä miehellä on iso rooli Tom Cruisen elokuvassa. Kun olin yhteydessä rapakon taakse niin siellä kiistettiin asia ja lähetettiin dokumentiksi casting-lista. Voisitteko kertoa missä kohtaa Samuli Edelmann on tuossa elokuvassa näyttävässä pääroolissa?
Listan voitte katsoa myös täältä:

http://www.imdb.com/title/tt1229238/fullcredits#cast

19

792

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 27

      Rönkkö onkin tunnettu sanasekoilija. Ei ihme että sieltä tulee aina jotain epämääräistä.

      • satusedän tunnistaja

        Kärähtänyt ennenkin valehtelusta. Satusetä ei erota enää totuutta valheesta:

        Olemme viime päivinä nähneet Ylen ruudussa varsin väsyneen uutisankkurin. Hän on uutistenlukijana mainoksen makuun päässyt Matti Rönkä. Mies joka kärsii lisäksi avioerosta. Siis siitä että vaimo otti ja jätti, lähti. Suomalaisen miehen itsetunto ei kestä sitä että eukko ottaa ja lähtee. Matti puri hammasta ja itki krokotiilinkyyneleitä kun jäi yksin.

        http://mattironka.blogspot.com/

        Matti on tullut tunnetuksi yleisölle myös satuilustaan. Jaa että tuonnäköiseen koomikkoon sitten pitäisi luottaa?

        2005 Matti kertoi Yleisradiossa että Katso nimisen viikkolehden päätoimittaja on salakuljettaja ja rikollinen. Asia tarkistettiin oikeusasteista ja siellä väite osoittautui perättömäksi. Päätoimittaja todettiin syyttömäksi ja Röngän kertomiset ankoiksi. Minkä satusedän maailma Matissa menettää.

        Matti rakastaa kirjoittamista ja suoltaakin iltapuhteikseen kioskikirjallisroskaa. Sitä roskaa Matti markkinoi myös talousrikoskeskittymä A-lehtien Avussa. Se onkin luonnollista sillä Matin pikkuserkku Jukka Rönkä on kyseisen lehtitalon palkoilla. Jukka Rönkä tuomittiin toukokuussa 2010 Helsingin oikeudessa painokannetuomioon urheilulehteen raapustamiensa fraasien takia. Suvun musta lammas ja omena ei ole siis kauas puusta pudonnut. Katsopas tästä linkistä Matin serkun työnantaja ...

        Ja Matti on suvusta se kova poika markkinoimaan !!! Yksi kaunista kymmenen hyvää yksitoista tekaistua kirjoillaan. Ikävä kyllä Röngän kirjalliset hengentuotteet eivät kestä kirjallisuuden oikeitten asiantuntijoiden tarkastelua. Liiketaloudellisestikaan ei näytä meitin Matti täysillä valoilla ajavan kun ei ole tajunnut pistää hengentuotteitaan itse levitykseen vaan kustannuttaa ja painattaa raasunsa muilla. Ylen uutistenlukijan penkki on hyvä mainospaikka. Roskansa saa kaupaksi vaikka foliopaperissa. Minkä myyntimiehen Matissa maailma menettää. Uutistenlukijana Alepan kassanhoitajan lailla Matti saa ympärilleen myös kaikki nuoleskelijat ja amatöörit Katso tästä linkistä sitten Matin kaveri ...

        Tekstiä lainattu sen alkuperäiseltä julkaisijalta Wikigroup:lta.

      • siinäpä asiantuntija
        satusedän tunnistaja kirjoitti:

        " Ikävä kyllä Röngän kirjalliset hengentuotteet eivät kestä kirjallisuuden oikeitten asiantuntijoiden tarkastelua"

        Nehän ovat dekkareita, ei niiden ole tarkoituskaan olla suurta kirjallista taidetta.

        idiootti...

      • siinäpä se
        siinäpä asiantuntija kirjoitti:

        " Ikävä kyllä Röngän kirjalliset hengentuotteet eivät kestä kirjallisuuden oikeitten asiantuntijoiden tarkastelua"

        Nehän ovat dekkareita, ei niiden ole tarkoituskaan olla suurta kirjallista taidetta.

        idiootti...

        Ja Röngän uutistenluvutkin on osoittautuneet dekkarien kaltaisiksi epätodellisiksi valheiksi. Siksi aihetta messuun ei muuten. Jos tyyppi suoltaa mielikuvitustaan kirjojensa välityksellä sitä samaa ei saisi tehdä uutistenlukuvuorossa. Uutisten tarkoitus on pysyä totuudessa siitä huolimatta että uskottavuus Yleen onkin kariutunut viimeisten vuosien aikana.

    • 3+9

      Jenkkielokuvassa se on iso rooli:DDDDDDDDDDDDDDD

      • Rötti Pönkäle

        Nykyään voi ostaa sivu- ja pienrooleja mistä tahansa jenkkiläisestä elokuvasta. Normaali käytäntö amatööreille jotka ei todellakaan pääse pätemään muulla tavalla. Mutta tuo uutisointi joka on ristiriidassa todellisuuden kanssa? ymmärtää vielä että iltapäivälehdet julkaisevat valelottovoittajia mutta tuo tuollainen vie uskottavuuden koko mediaan.

      • sekava Yle
        Rötti Pönkäle kirjoitti:

        Nykyään voi ostaa sivu- ja pienrooleja mistä tahansa jenkkiläisestä elokuvasta. Normaali käytäntö amatööreille jotka ei todellakaan pääse pätemään muulla tavalla. Mutta tuo uutisointi joka on ristiriidassa todellisuuden kanssa? ymmärtää vielä että iltapäivälehdet julkaisevat valelottovoittajia mutta tuo tuollainen vie uskottavuuden koko mediaan.

        Edelmann,Veijonen ja Peter Franzen on saman B-sarjan miehiä. Franzenin varmasti uran huippuhetki oli kun pääsi näyttelemään kokonaiset kaksi sekuntia raatoa auton takapaksissa pienroolissa. Johan oli messu suuri kun Franzenin eukko pääsi näyttelemään joitain hassuja minuutteja mitäänsanomattomassa pienroolissa. Veijonen ei ole vielä kilauttanut mutta Edelmannipa näyttää senkin edestä. Lopputuloksena kissan hännän nostelua muutaman sekunnin ajan. Voi näytä ihmisiä jotka välttääkseen työvoimatoimiston tarjoamat sekatyömiehen hommat ovat keksineet jotain muuta ettei tule känsiä kouriin.

      • juupa juu
        sekava Yle kirjoitti:

        Se että Samuli Edelmann "pääsee Hollywoodiin", on vähän sama juttu kuin lukisi pienen paikkakunnan paikallislehdestä itsensä kylän parhaimmaksi patukaksi mieltäneen kylähullun yleisönosastonkirjoituksen "Kuinka viima saapuu vihtaalle". Samanlaisen hilpeyden ja myötähäpeän tällainen uutisointi saa aikaiseksi.

        Vähän sama kun suomalaiset kuvitteli, että Lordin jälkeen Suomi räjäyttää potin Euroviisuissa joka vuosi, mutta miten kävikään? isolla metelillä lehmänkellot kilisten saavutaan paikalle ja häntä koipien välissä häivytään vähin äänin.

      • juupa juu juu
        juupa juu kirjoitti:

        Edelman ei liity vaarallinen tehtävä neljään mitenkään muuten kuin elokuva-avustajan tehtävään verrattalla minityngällä. Ei sellaisella mennä Hollywoodiin eikä olla stara. Elokuva-avustajat ovat lähinnä ilmaistyöntekijöitä ja sellaisia on tuhansia. Eli mitä nämä urputukset "suuren elokuva suuresta pääroolista". Ja iltapäivälehdet värittävät Edelmannia "suomen paras huippunäyttelijä". Etelman e ole Suomen paras millään alalla.

      • hassua on niin
        juupa juu juu kirjoitti:

        Ystäväni oli avustamassa erästä elokuvaa sen valaistuksessa ja joi kahvit Syltyn kanssa. Harmitteli kun ulkomaisiin elokuviin pääsee avustajaksi kuka tahansa. Kun sellaisesta hommasta ei makseta kuin känsät käteen. Suuri stara nyt mun ystävä. Hollywood tähti?

      • 7+2
        hassua on niin kirjoitti:

        Ystäväni oli avustamassa erästä elokuvaa sen valaistuksessa ja joi kahvit Syltyn kanssa. Harmitteli kun ulkomaisiin elokuviin pääsee avustajaksi kuka tahansa. Kun sellaisesta hommasta ei makseta kuin känsät käteen. Suuri stara nyt mun ystävä. Hollywood tähti?

        Yle oli oikomassa ankkojaan jo heti tänään. "Samuli Edelmann vahvisti". Aika humorista sillä elokuvan julkaisija on vahvistanut muulle taholle että Eltermanni ei ole jutussa kuin mitätön elokuva-avustaja eikä kyse todellakaan ole mistään ison elokuvan huippuroolista. Sallikaa sääliä ja nauraa.

    • hehhee...

      niinpä varmaan joo. Uskotaan, uskotaan.

    • ylellä ainoastaan..
      • verkko puree

        Duo Rönkä Edelmann olisi onnistunut sumutuksessa kymmenen vuotta sitten. Nyt on verkon aikakausi ja sähköinen valtavirta netin kautta oikoo käsitteet nopeammin kuin painomuste on ehtinyt kuivua tai uutisankkuri ehtinyt sulkea mikkinsä.

      • ehhä ku mie kysyn

        Tehokkaasti on Eetelmanni managerinsa välityksellä sumunsa laskenut kaikille lehdille joten älä ota kehiin iltasanomia. Yle on olevinaan vielä jonkinlainen luotettava median ammattilainen mutta jos sekin horjahtaa menee luottamus jopa lottoarvontaan. Muuten onko tämä Edelmannin manageri se sama "tuottaja" Selin joka on kärsinyt vankilatuomionkin epärehellisyydestä. Asiasta oli hesarissa.

    • höhöhöhöhöhöhöhöhöh

      ei uutisten lukija vaikuta uutisten sisältöön. Jos uutinen on roskaa ei se ole uutisen lukijan vika. Luuletko että hän kasaa/päättää uutisissa luettavat uutiset itse??? Heh!

      • Reino vuan

        Jaa että tämän näkönen Taaviko sitten Ihan Hollovootissa ja suuressa elokuvassa suuren elokuvan pääroolissa niinku se Rönkänen uskotteli. No kah oli mitattava kuume ja kuumemittari näytti että ei oo kuumetta. Ennenkuin räjähtän nauruun niin suljen tietokoneen - muahahahaa -

        http://static.iltalehti.fi/helsinki/rooperisamuliAML_hi.jpg

        Ja kuule kyllä se mitä uutistenlukija tuunari suustaan päästää niin omalla vastuullaan on. Ei kukkaan voi olla niin tympiö että lukkee valmiilta paperilta toisten tekemiä piloja.

      • häpeä Matti Rönkä

        Valehtelu = suoraa valehtelua.

        Roska ei ole välttämättä aina valehtelua vaan asiaankuulumatonta asioiden suurentelua, muunneltua totuutta tai ylikaupallista mainostelua ja värittelyä

        Jos Ylen uutistenlukija väittää että Taavi on suuren elokuvan suuressa pääroolissa ilman että taustoittaa sanomansa syyllistyy hän hyvän journalismin vastaiseen toimintaan. Vaikka edessä olevalla paperilla lukisi vaikka mitä niin eikö järjen pitäisi sanella loppujen lopuksi mitä suustaan päästää. Ja jos itsekin vielä osallistuu siihen mitä edessäolevaan luettavaan paperiin tulee niin eikö?

      • kahtoo vuan
        häpeä Matti Rönkä kirjoitti:

        Hyvään journalismiin kuuluu täydellinen taustatietojen tarkistus. Journalismin tekijältä edellytetään myös tervettä päätä tehtäviensä hoitamisessa. Matti Rönkä on toistuvasti antanut näyttöä todellisuudenkuvan puuttumisesta. Miten hän voi toimia niin vastuunalaisessa työssä kuin uutistenlukijan työ? Onko uutistenlukijoilla mitään kontrollia niinkuin lääkäreillä tai papeilla jos ne mokaavat työssään?

        Mutta, moni ottaakin jo Matti Röngän niin hassuna satusetänä että avaa Ylen uutiset pelkästään siksi että saa leikkiä aivoriihtä ja arvailla mitä se Matti taas valehtelee tänään ja mitä ei. Onko tuo Ylen uusi kampanja saa katsojia kanavalleen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      187
      11428
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5439
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2697
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2365
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1841
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1795
    7. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      27
      1483
    8. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      41
      1450
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1386
    10. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      37
      1369
    Aihe