Ruuan ja muidenkin kulutushyödykkeiden hinnat

Milloin me suomalaiset oikein heräämme?!? Onko jo nyt kuuden kertotaulu unohtunut? Eikö olisi jo syytä puuttua asioihin ennenkuin köyhdymme niin ettemme voi kuin antautua,tämähän on pian kuin itäinen naapurivalta aikanaan! Katsokaapa kaupassa mitä enää nykyään saa 16 eurolla eli vanhalla satasella? tuntuu ettei raha riitä enää mihinkään! Leipä joka kaks-kolme vuotta sitten sai n.8 markalla maksaa jo 2,50 euroa eli 15mk, banaani tarjous oli parhaimmillaan 3mk ja nyt 1,99 on muka tarjous? Kaikki hinnat ovat vähintään kolminkertaisia mutta tulot samat!!! Tämä on järjetöntä!! Jonkinlainen kuluttajasuojajärjestö pitäisi saada aikaan ja äkkiä kun kukaan ei tee mitään vaan maksaa kiltisti!
4256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

täytyy ryhtyä ja on jo ryhdyttykin, ei asiaan pysty vaikuttamaan mitkään kuluttajansuoja viranomaiset vaan vaihtamalla päättäjät ja vaatimalla Suomea irti eu:sta eli itsenäisyys jonka luopio-herrat antoivat ilmaiseksi pois, on saatava takaisin.
Tule kasvavaan kansalaisten joukkoon mukaan...www.vapaansuomenliitto.fi

Ps: eikä se hintojen nousu ole ainoa asia minkä eu toi tullessaan, myös pysyvä suurtyöttömyys on niitä peruja mm.

Äänestä
  • EU on siis laskenut ruoan hintoja, ei nostanut. Ja suurtyöttömyys on kotoisen Suomen omaa perua, ei EU:n

    Vapaan Suomen liiton kasvu mitataan aina eduskuntavaaleissa. Se on kuitenkin varmaa, että valheellisilla argumenteilla liiton jäsenmäärä kutistuu entisestään...

    Äänestä

Yksittäisten tuotteiden hintojen perusteella ei ruuan hintojen kokonaiskasvua voi päätellä. EU:n myötä elintarvikkeiden hinnat ovat päinvastoin laskeneet Suomessa.
Hintoja ei tietenkään voi verrata vuoden -95 tasolle. Vajaassa kymmenessä vuodessa hinnat tuppaavat nousemaan joka tapauksessa.

Äänestä

Mikset ottanut listaasi viinan ja oluen hintoja?

Mitä tarkoitat sillä, että tulot ovat samat? Vastahan ne maaliskuussa nousivat!

Sitäpaitsi maito on halpaa, 55 senttiä/litra, kahvi samoin, 1,69 euroa/puoli kiloa. Liha on edullista, pasta ja makaroni lähes ilmaista.

Kyllä nykyään 16 eurolla saa jopa enemmän kuin vanhalla satasella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mape kirjoitti:

Milloin me suomalaiset oikein heräämme?!? Onko jo nyt kuuden kertotaulu unohtunut? Eikö olisi jo syytä puuttua asioihin ennenkuin köyhdymme niin ettemme voi kuin antautua,tämähän on pian kuin itäinen naapurivalta aikanaan! Katsokaapa kaupassa mitä enää nykyään saa 16 eurolla eli vanhalla satasella? tuntuu ettei raha riitä enää mihinkään! Leipä joka kaks-kolme vuotta sitten sai n.8 markalla maksaa jo 2,50 euroa eli 15mk, banaani tarjous oli parhaimmillaan 3mk ja nyt 1,99 on muka tarjous? Kaikki hinnat ovat vähintään kolminkertaisia mutta tulot samat!!! Tämä on järjetöntä!! Jonkinlainen kuluttajasuojajärjestö pitäisi saada aikaan ja äkkiä kun kukaan ei tee mitään vaan maksaa kiltisti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu