Lapsenlapset ja muistaminen

Minun isäni on kuollut samoin äitini, myös mieheni isäon kuollut. Haudoille viedään kynttilä juhlapyhinä. Aviomiehelleni keitän isänpäivä(kin) kahvit aamulla ja teen hyvää ruokaa juhlan kunniaksi. Olen kahden lapsen mummo. Silloin kun omat lapsemme olivat pieniä niin askartelimme aina jotain mummoille ja papoille jouluksi ja muihin juhliin. (Koristeita, kalenteirin ensi vuodeksi jne) Vanhin lapsenlapsemme on nyt 9 vuotta ja toinen on 7. Kertaakaan en ole heiltä saanut äitienpäiväksi korttia tai mitään muuta, muista juhlista nyt phumattakaan. Synttäreitähän en enää vietä mutta tyttäremme ei tosiaan välitä edes soittaa onnitteluja. Täytin juuri 55 vuotta; hän unohti koko jutun. Silloin hän muistaa kyllä ilmoittaa kun olemme ostamassa heidän lapsilleen jotakin lahjaa, niin että mitä tarvitsevat tai sitten, että siirrämme rahaa hänen tililleen. Hieman katkeralta kuulostan, eikö vain! Mutta olisi ollut tosi kiva saada vuodien varrella edes joskus omin käsin mummolle tehty kortti, piirros tai mikä tahans. Haikeena kuuntelen kavereideni juttuja näistä heidä juhlistaan...

Että sellaista minulle.
01060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


eeva-mamma kirjoitti:

Minun isäni on kuollut samoin äitini, myös mieheni isäon kuollut. Haudoille viedään kynttilä juhlapyhinä. Aviomiehelleni keitän isänpäivä(kin) kahvit aamulla ja teen hyvää ruokaa juhlan kunniaksi. Olen kahden lapsen mummo. Silloin kun omat lapsemme olivat pieniä niin askartelimme aina jotain mummoille ja papoille jouluksi ja muihin juhliin. (Koristeita, kalenteirin ensi vuodeksi jne) Vanhin lapsenlapsemme on nyt 9 vuotta ja toinen on 7. Kertaakaan en ole heiltä saanut äitienpäiväksi korttia tai mitään muuta, muista juhlista nyt phumattakaan. Synttäreitähän en enää vietä mutta tyttäremme ei tosiaan välitä edes soittaa onnitteluja. Täytin juuri 55 vuotta; hän unohti koko jutun. Silloin hän muistaa kyllä ilmoittaa kun olemme ostamassa heidän lapsilleen jotakin lahjaa, niin että mitä tarvitsevat tai sitten, että siirrämme rahaa hänen tililleen. Hieman katkeralta kuulostan, eikö vain! Mutta olisi ollut tosi kiva saada vuodien varrella edes joskus omin käsin mummolle tehty kortti, piirros tai mikä tahans. Haikeena kuuntelen kavereideni juttuja näistä heidä juhlistaan...

Että sellaista minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu