muutamat provokirjoittajat aktivoituneet. Aiheena tietenkin viimasuoja.
Syytä tähän ahkeraan kirjoitteluun, joka siis todellakin koskee vain muutamaa yksilöä, ei varmasti voi tietää.
Vastauksen kysymykseen: miksi kirjoitat päivittäin viimasuojasta tietävät vain kirjoittajat itse sekä heidän hoitava lääkärinsä. Toivottavasti heillä on sellainen.
Selviöhän on, että paitsi että jatkuva kirjoittelu viimasuojasta ei ole asiallista, se ei myöskään ole ns. normaalin ihmisen käyttäytymisen mukaista. Erityisen vakavaksi tilanteen provokirjoittajien kohdalla tekee se, että heillä ei itsellään edes ole asian kanssa mitään tekemistä. Heillähän ei itsellään ole Citroen merkkistä autoa. Tämän ovat itse ilmoittaneet.
Todennäköisimpänä syynä tähän provokatiiviseen kirjoitteluun voidaan pitää Pakko-oireista häiriötä.
Tyypillinen potilas suorittaa pakkotoimintoja saadakseen helpotusta pakkomielteisiinsä. Muiden mielestä nämä pakkotoiminnot voivat olla turhia. Potilaasta itsestään ne tuntuvat kuitenkin tärkeiltä ja ne pitää suorittaa tietyillä tavoilla jne.
Varsin kattavasti näiden muutaman sairastuneen tilasta kerrotaan seuraavassa linkissä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pakko-oireinen_häiriö
Hankala tilanne tällä sivustolla saattaa johtua avohoidon resurssien leikkaamisesta samalla, kun laitoshoitoa on supistettu.
Syytä tähän ahkeraan kirjoitteluun, joka siis todellakin koskee vain muutamaa yksilöä, ei varmasti voi tietää.
Vastauksen kysymykseen: miksi kirjoitat päivittäin viimasuojasta tietävät vain kirjoittajat itse sekä heidän hoitava lääkärinsä. Toivottavasti heillä on sellainen.
Selviöhän on, että paitsi että jatkuva kirjoittelu viimasuojasta ei ole asiallista, se ei myöskään ole ns. normaalin ihmisen käyttäytymisen mukaista. Erityisen vakavaksi tilanteen provokirjoittajien kohdalla tekee se, että heillä ei itsellään edes ole asian kanssa mitään tekemistä. Heillähän ei itsellään ole Citroen merkkistä autoa. Tämän ovat itse ilmoittaneet.
Todennäköisimpänä syynä tähän provokatiiviseen kirjoitteluun voidaan pitää Pakko-oireista häiriötä.
Tyypillinen potilas suorittaa pakkotoimintoja saadakseen helpotusta pakkomielteisiinsä. Muiden mielestä nämä pakkotoiminnot voivat olla turhia. Potilaasta itsestään ne tuntuvat kuitenkin tärkeiltä ja ne pitää suorittaa tietyillä tavoilla jne.
Varsin kattavasti näiden muutaman sairastuneen tilasta kerrotaan seuraavassa linkissä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pakko-oireinen_häiriö
Hankala tilanne tällä sivustolla saattaa johtua avohoidon resurssien leikkaamisesta samalla, kun laitoshoitoa on supistettu.
Vastaukset 22
Vanhimmat
vaikka eipä tuo ole kuin säälittävää. Säälittävää siksi, että ihminen ilmiselvästi kärsii ymmärtämättä hakeutua hoitoon. Tämä "Tero" pitäisi pikimmiten saada ammattiauttajan hoitoon. Ja huom. Tero mitenkään liittämättä sitä Toyotaan, joka sekin on vallan mainio auto. Itselläni on kylläkin C5.
ollut, huom. aikamuoto, Citroen-merkkinen auto ja ehkä sen aiheuttamia valtavia traumoja joutuu välillä purkamaan tännekin pikku provoilla, jotka tietysti herkkänahkaisiin sitikka-kuskeihin kolahtaa kybällä... ja on niitä kirjoittajia aika monta koska en itse ole pistänyt kuin yhden viimasuoja-jutun. Se nyt vaan on niin hauska ja näyttää osuvan ;) Ja minä muuten itse vielä hyvin muistan sen epätoivoisen kamppailun huohotinjäätymistä vastaan ja lensi ne öljytkin monta kertaa ulos... tuli turattua jos jonkinlaista viimasuojaa... ai hemmetti kun ahistaa ajatellakin! Oli se paska auto... nyt on onneksi toimiva ja turvallinen ruotsalainen (ihan oikeasti, ei kiinalainen vaikka kyllä ne sielläkin aina ranskikset hakkaa laadussa).
PS. siis oikeestaan mullahan oli kaksi shitikkaa, se eka ja vika samalla kertaa, haha.
Tyyppi Ai-ope ,tutkijapersoona,hoitava lääkäri... tutkimusteni perusteella pyörittää samaa levyä huutaa
apuun siskoja veljiä todellinen Citröen omistaja sinulle kyllä tämä linkki kuuluu http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaativa_persoonallisuus
Henkilön, joka päivittäin ja parhaina päivinä monta kertaa kirjoitta viimasuojasta, vai henkilön, joka pitää moista kirjoittelua merkkinä mielen häiriöistä/sairaudesta?
Viimasuojahan on muovista muotoiltu n. 20cm x 50cm lärpäke. Citroenin malleissa hieman eri muotoisia. Mikä tässä "lärpäkkeessä" voisi olla niin mielenkiintoista, että siitä jaksaa kerta toisensa jälkeen kirjoittaa? Eihän kukaan viitsi kirjoittaa esim. tuulilasinpyyhkimistä!
Asian juju piilee "lärpäkkeen" nimessä. Viimasuoja. Tämän sanan provokatiiviset kirjoittajat kirjoittavat yleensä muodossa viima suoja.
Sairastuneet ja häiriintyneet ovat siis kiinnostuneita suojasta. He kaipaavat suojaa pahalta viimalta. Toinen kuvaava asia on usein esiintyvä termi välly. Kuka meistä ei joskus haluaisi käpertyä lämpimän vällyn, tai peiton turvaan? Tätähän nämä provokatiiviset ihmiset ovat vajaa. Hakevat turvaa ja suojaa rikkinäisen mielensä avuksi.
Asiaa täydentää vielä kirjoituksissa usein esintyvä freudilainen ilmiö. Pelätään öljyjen purskahtavan ulos putkesta! Ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan? Siis huohotinputkesta!! Tämä oire viittaa varsin selkeästi murrosikäisiin poikiin, joiden seksuaalisuus ei vielä ole löytänyt uomaansa . Vanhemmilla kirjoittajilla epäilen homofobiaa ja pelkoa omasta identiteetistä. Olettehan kaikki huomanneet pyöräilyhousuihin liittyvät "vitsit"? Mikäs niissä tiukoissa housuissa pullottaa?
Asiat ovat loppupeleissä varsin yksinkertaisia ja ihmismieli myös. Lukiessanne seuraavan kerran näitä kirjoituksia, teidän on helpompi ymmärtää miksi he moisia kirjoittavat.
Miksi juuri Citroenin sivusto? Citroen on ranskalainen automerkki ja ranskalaisuus mielletään usein monikulttuurisena ja vapaamielisenä yhteiskuntana, jossa on helpompi olla oma itsensä, kuin esim. Japanissa, jossa sosiaaliset normit säätelevät yksilön elämää voimakkaammin. Ristiriita oman automerkin (yleensä Toyota) ja japanilaisuuden ihailun ja oman heikosti kehittyneen minäkuvan välillä aiheuttaa tuskaa.
Voimme siis ymmärtää näitä kirjoittajia, kun otamme taustat huomioon. Heidän kirjoituksiaan meidän ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä. Ohjaamalla heidät ammattiauttajien hoitoon teemme heille ja tämäm palstan kirjoitusten tasolle palveluksen.
Jotakin nyt tämä sama jamppa tekstin teki taitat nyt kirjoittaa omaa sairaskertomusta
ihmettelen mistä tiedät minkä auton kukin kirjottaja omistaa ?? toden näköisesti elät jossain mielikuvitus
maailmassa.. Citröen siskot veljet auttakaa tätä jampaa nyt takaisin normiyhteiskuntaan..
Kenellekään ei ole terveellistä nöyryyttää itseään noin paljon. Ammattiavustahan täällä jo kirjoitettiinkin. Ilman sitä tulet näivettymään ihmishylkiöksi. Karu ennuste, Sad but true.
ei ole sairasta kirjoittaa joka päivä pienestä muovinpalasesta, joka on suunniteltu vähentämäänn auton moottoritilaan suuntautuvaa ilmavirtaa, mutta sairasta on asiaa ihmetellä.
Pakkomielteinen toistuva viimasuojasta kirjoittaminen on äärimmäisen nöyryyttäävää. Onneksi me nyt tiedämme, miksi nämä provokirjoittajat itseään täällä nöyryyttävät.
He ehkä jopa salaa toivovat joutuvansa nöyryytetyiksi. ( rassataan huohotinputkea ja sitten se kuuma öljy taas purkautuu ja kireät pyöräilyhousut repeävät ja mursunviikset, ah niin ihanat vain väpättävät)
Näin kirjoittavat provokirjoittajat. Siis he, joilla ei Citroenia ole.
Minäkuva on vääristynyt kun täällä jakelee "lääketieteellisiä" analyysejä
(He ehkä jopa salaa toivovat joutuvansa nöyryytetyiksi. ( rassataan huohotinputkea ja sitten se kuuma öljy taas purkautuu ja kireät pyöräilyhousut repeävät ja mursunviikset, ah niin ihanat vain väpättävät)
Tämä teksti viittaa pakkomielteiseen itsetyydytykseen
Minäkuva on vakavasti vääristynyt kun kirjoittaa pakkomielteisesti, aiheena muoviläpyskä. Ongelmaa arvioinut 'ammattiauttaja' on 100% oikeassa.
ongelmat... vaihtaisitte kunnon autoon niin ei tartteis miettiä noin syvällisiä! Saisitte vahvemman itsetunnonkin joka ei mene hajalle heti jos joku vähän herkistelee, hehehe.
Sitähän se teille provoilijoille on se rassaamimnen ja pyöräilyhousuista uneksiminen.
Näitä eivät Citikan omistajat joudu miettimään.
Tätä pakkomielteistä toimintoa harrastavat ne henkilöt, jotka viimasuojasta jne. päivittäin kirjoittelevat.
Citroenin omistajilla ei moista suhdetta kyseiseen läpyskään ole.
Nyt taisi lapsukaisella mennä puurot ja vellit pahasti sekaisin. Herkistelee? Ensin jankutat aivan poskettomia ja sitten projisoit lässytyksesi sitikkakuskien ongelmaksi! Haloo. Olisiko nyt jo aika hankkia se elämä.
Toistakymmentä merkkiä uutena ostanut ja nyt on toinen Citroen ja tosi tyytyväinen olen. Lisäksi on ollut tilaisuus ajaa monilla muillakin merkeillä. Voin joskus vaihtaa muuhunkin merkkiin jos on kaikinpuolin parempi.
Kyllä sitä monenlaista tautia on liikkeellä ja sen tuntee lääkäri nahoissaan. Heh heh, kun on noita viimasuojasta kirjoittajiakin, heh heh.
Tarkoitti tekstin kirjoittajaa tällä pakkomielteisellä "itsetyyydytyksellä"
nuo viimasuojista kirjoittajat.
Taas onneksi päässyt sitikasta eroon. Enkä voi kyllä sanoa että olisin tyytyväinen sitikkaan. On myös kokemusta monenmerkkisestä autosta ja sitikka ei kyllä kuulu parhaimmistoon.
Ei siinä mitään pahaa ole, jos valitsee jonkin muun merkin. Meitä ihmisiä on moneksi, ja kaikki eivät voi olla samaa mieltä kaikesta. Itselläni on ollut auto vuodesta 1975, ja melkein kaikki merkit on kokeiltu. Nyt on alla C5, johon olen ollut varsin tyytyväinen. Seuraava saisi olla pienempi, joten saattaa tulla taas merkin vaihto eteen. Katsastetaan taas sopivat tarjokkaat, ja valitaan eniten miellytttävä. Samankokoisessa olisi C5 vahvoilla uudelleen valittavaksi.
on täynnä provoja löytyy sitikkakuskien huumorintajuttomuudesta ja herkkänahkaisuudesta oman automerkkinsä puolesta. Ei tarvitse ihmetellä miksi palsta oikein kuhisee provoja. Jatkakaa vaan samaan malliin ja vastakaa provoille niin homma jatkuu kun sheriffiäkään ette saamattomuuttanne saa aikaiseksi.
Mutta tuskinpa täällä edes kovin monta sitikkakuskia käy kirjoittelemassa. Enemmän lienee kyse jonkinlaisesta vastaiskusta teini-ikäisille riisipojille, joita palstalle on pesiytynyt siinä harhaluulossa että löytäisivät helppoja uhreja kiusanteolleen. Täällä sentään on joskus pieni häivähdys huumoria (en tarkoita viimasuojaa enkä pyöräilyhousuja) verrattuna esim. tosikkomaisuuden huippuun, toyotapalstaan.