Pitäisikö pääkaupunkiseudun sulautua yhdeksi suurkaupungiksi? Vai olisiko toisenlainen vaihtoehto, että perustettaisiin useita piempiä kaupunkeja? Esimerkiksi Suomenlinna, Haaga, Herttoniemi, Malmi j.n.e. Vai olisiko parasta olla kehittämättä mihinkään suuntaan?
Metropoli
Pär Pillhard
3145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin syntys OIKEITA säästöjä, kun voitas antaa monoo usealle sadalle kunnanjohtajalle ja tietty muille turhille virkamiehille. Nämä sitten voisivat toimia entisen alueen oppaina. Koko maassa pääsisi liikkumaan yhdellä julkisenliikenteen lipulla :)
Oikeesti järkevää olis liittää yhteen hesan ympärillä olevat kylät E-V-S ja tietenkin tämä esboon monaco. Suur stadin keskusta pitäs siirtää ylemmäs lähemmäs lentokenttää.
se että aikanaan neukkulassa ei tullut mitään säästöjä vaikka olis ollu mahdollisuus päättää ihan mistä vaan.
Taio tavallaan säästöjä tulikin mutta etupäässä siten että kansa pantiin jonottamaan homeista leipää.
Siihen pyrkivät monet tässäkin maassa.
Samalla voitaisiin julkinen paikallisliikenne lakkauttaa kokonaan. Ihmiset kulkisivat jalan tai fillareilla työmatkat. Ja tietysti omilla autoillaan. Nykyisin suuri joukko kulkee joka tapauksessa omilla autoillaan. Sitten tietysti takseilla olisi paljon keikkoja. Firmat ehkä joutuisivat organisoimaan omille duunareilleen työmatkoihin bussit, mutta tyhjiä busseja ei silloin liikkuisi milloinkaan. Ja sitten tietysti ihmiset pyrkisivät hankkimaan asuntonsa läheltä työpaikkaansa.
Siitä voisi kehittyä upeita mylläköitä.