Eilen keskustapuolueesta erosi 2633 jäsentä

Tiedote 14.10.2010

Eilen keskustapuolueesta erosi 2633 jäsentä

keskustasta eroaminen oli eilen erittäin vilkasta. Keskustasta erosi 2633
jäsentä. Tämä ohitti edellisen ennätyksen yli 1500 erolla.
Nyt erottiin yhden päivän aikana enemmän kuin koko heinäkuun aikana.

Naisten osuus keskustasta eroajista on tavallisesti noin 44 prosenttia.
Nyt naisten osuus oli noussut 48 prosenttiin. Eilen keskustasta eroajat
olivat myös keskimääräistä vanhempia.
8261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joukkopako kepun jäsenyydestä on vihdoinkin alkanut. Se tietää kepuäänestäjien vähenemistä ja samalla kepun putoamista hallituksesta. Suuret kiitokset Vanhaselle, Kallille, Väyryselle, Kaikkoselle, Anttilalle, Kiviniemelle, Laaniselle, Korhoselle, Manniselle, ym.

Äänestä
  • on vaaleihin mennessä noin viisi prossaa

    Äänestä

  • mara. kirjoitti:

    on vaaleihin mennessä noin viisi prossaa

    kristillisestä liitosta. Näin on näreet!

    Äänestä

  • Maailman sivu on ollut loisia ja olioita jotka elävät ja kuluttavat majaansa pitämänsä olion energiaa. Menemättä sen kummemmin päivän politiikkaan on joukossamme ns. hyväosaisia jotka elävät ja voivat hyvin huono osaistenkin kustannuksella. Häikäilemättä voivat nuo, mitä ne nyt sitten ovatkin, vaatia muilta että heiddän elintasonsa nousee kaikesta kurjuudesta huolimatta. VALTIO on se taikasana jonka "täytyy" ylläpitää ja antaa pohjoismaalaisen sivistysvaltion palvelut vaikka ilman VEROTULOJA, niitähän ei kerry eikä TULE KERTYMÄÄN. On kivaa tehdä töitä, kun tietää että oli se tulo 5.00 tai 50.00 euroa veroa en maksa 24%. Se jono joka jokaisen päivä aamu 5.00-9.00 helminauhana virtaa kaupunkeihin ja illalla takaisin on "ulosheitettyjä MAALAISIA". Ihmisiä joidenka työstä tienaavat toiset, sen nimikin on tukiaiset, mafia sanoisi prosentit. Kumpiko pitää talouden "tasapainossa" sen saa itsekukin arvioida. Vapaasti saa nyt tarkastella paikkakuntaisia tilakohtaisia "tukia", tehköön sitten jokainen omat johtopäätöksensä kenen rahoilla ja harteilla palvelut lepää. Vaatia voi mutta kenen piikkiin, kuka on se maksumies ihan oikeasti. Maatalousministeri ainakin kurkkii koivuntakaa ja antaa lausuntoja jotka matematiikassa tunnetaan ympyränä, jatkoaika on ensimmäinen sana, mitäse sitten tarkoittaneekin sille joka lopulla "viulut" maksaa? HÄRSKIÄ.

    Äänestä

  • Räsäsen... kirjoitti:

    kristillisestä liitosta. Näin on näreet!

    .

    johan nyt on markkinat

    .

    Äänestä

  • Maasta me olemme.... kirjoitti:

    Maailman sivu on ollut loisia ja olioita jotka elävät ja kuluttavat majaansa pitämänsä olion energiaa. Menemättä sen kummemmin päivän politiikkaan on joukossamme ns. hyväosaisia jotka elävät ja voivat hyvin huono osaistenkin kustannuksella. Häikäilemättä voivat nuo, mitä ne nyt sitten ovatkin, vaatia muilta että heiddän elintasonsa nousee kaikesta kurjuudesta huolimatta. VALTIO on se taikasana jonka "täytyy" ylläpitää ja antaa pohjoismaalaisen sivistysvaltion palvelut vaikka ilman VEROTULOJA, niitähän ei kerry eikä TULE KERTYMÄÄN. On kivaa tehdä töitä, kun tietää että oli se tulo 5.00 tai 50.00 euroa veroa en maksa 24%. Se jono joka jokaisen päivä aamu 5.00-9.00 helminauhana virtaa kaupunkeihin ja illalla takaisin on "ulosheitettyjä MAALAISIA". Ihmisiä joidenka työstä tienaavat toiset, sen nimikin on tukiaiset, mafia sanoisi prosentit. Kumpiko pitää talouden "tasapainossa" sen saa itsekukin arvioida. Vapaasti saa nyt tarkastella paikkakuntaisia tilakohtaisia "tukia", tehköön sitten jokainen omat johtopäätöksensä kenen rahoilla ja harteilla palvelut lepää. Vaatia voi mutta kenen piikkiin, kuka on se maksumies ihan oikeasti. Maatalousministeri ainakin kurkkii koivuntakaa ja antaa lausuntoja jotka matematiikassa tunnetaan ympyränä, jatkoaika on ensimmäinen sana, mitäse sitten tarkoittaneekin sille joka lopulla "viulut" maksaa? HÄRSKIÄ.

    .

    taas erosi yksi!

    harteilla!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

controlmann kirjoitti:

Tiedote 14.10.2010

Eilen keskustapuolueesta erosi 2633 jäsentä

keskustasta eroaminen oli eilen erittäin vilkasta. Keskustasta erosi 2633
jäsentä. Tämä ohitti edellisen ennätyksen yli 1500 erolla.
Nyt erottiin yhden päivän aikana enemmän kuin koko heinäkuun aikana.

Naisten osuus keskustasta eroajista on tavallisesti noin 44 prosenttia.
Nyt naisten osuus oli noussut 48 prosenttiin. Eilen keskustasta eroajat
olivat myös keskimääräistä vanhempia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu