Monet tällä palstalla ovat ymmärtäneet vääri käsitteet syntinen ja vanhurskas.
Erimielisyydet syntyvät siitä kun ei tiedetä eikä ymmärretä mitä nämä käsitteet tarkoittavat.
Ajatellaan että vanhurskaalla tarkoitetaan synnitöntä ihmistä. Sitten se, joka sanoo itseään vanhurskaaksi, väittää näin ollen itseään synnittömäksi ihmiseksi. Usein vielä väitetään että itseään vanhurskaaksi sanova uskova viittaa omaan synnittömyyteensä ts. omaan itse ansaittuun vanhurskauteensa. Näinhän asia ei tietenkään ole. Yritän selittää vielä kerran.
Raamatun mukaan Jeesukseen uskova on vanhurskas ja pyhä. Tämä on Raamatun totuus. Emme pääse siitä mihinkän. Mutta, miten sitten uskova voi tehdä yksittäisiä syntejä koska hänhän ei kykene elämään synnittömästi. Tämän on jokainen vilpitön uskova saanut karvaasti kokea.
Uskovan omat kokemukset omasta syntisyydestään ovat kokonaan eri asia. Sanat "vanhurskas" tai "pyhä" eivät tarkoita sitä että vanhurskas olisi päässyt synnittömään asemaan omien tekojensa perusteella. Vanhurskas ei ole synnitön ihminen (siinä mielessä kuin ihmiset ymmärtävät synnittömän ihmisen). Vanhurskas ja pyhä Jumalan lapsi lankeilee yksittäisiin synteihin mutta ne sisältyvät Jeesuksen sovitustyöhön ja Jeesuksen veri puhdistaa JATKUVASTI uskovaa joka pitää kiinni Hänestä, uskoo Häneen ja luottaa Häneen sekä tahtoo elää puhtaasti. Tästä syystä uskova pysyy puhtaana. Uskova ei jää makaamaan "tuleen".
Tässä on Tuntematon sotilas elokuvassa huudettu huuto paikallaan: "Ei saa jäädä makaamaan tuleen".
VANHURSKAUS SINUSSA PERUSTUU JEESUKSEEN, EI SINUUN.
Sinä sait heti uskoon tulosi yhteydessä Jumalalta arvokkaan lahjan. Sait lahjaksi Jeesuksen vanhurskauden ja viattomuuden USKOMALLA JEESUKSEEN ja ottamalla Hänet vastaan (Room 3:21-26, 5:1, 10:4, 1 Kor 1:30, Joh 1:12. Tällä perustalla Jumala näkee sinut vanhurskaana ja pyhänä Jumalan lapsena. Tähän perustuu uskovan vanhurskaus. Tähän vanhurskauteen perustuu Raamatun ilmoitus uskovista Jumalan lapsista vanhurskaina.
Sinun omat lankeilut ja vajavuudet eivät horjuta eivätkä vähennä sinussa olevaa Jeesuksen vanhurskautta.
KOSKA SE ON SINUSTA RIIPPUMATON VANHURSKAUS. Jeesuksen vanhurskaus perustuu kokonaan toiselle perustalle, ei ollenkaan sinun "onnistuneeseen ja hyvään" vaellukseesi. Ei, vaikka se olisi kuinka onnistunutta ja hyvää. Se ei perustu sinun voimalliseen kilvoitukseesi. Seisot kokonaan TOISELLA PERUSTALLA kun olet uskossa Jeesukseen. Et sinä seiso omien onnistumisiesi ja tekojesi varassa ja niiden perustalla. Seisot Jeesuksen Kristuksen teon perustalla Kristuksessa. Hänessä olet vanhurskas ja pyhä huolimatta siitä kuinka hyvin onnistut vaelluksessasi seuratessasi Jeesusta Kristusta.
Et voi ansaita vanhurskautta hyvillä teoilla ja onnistuneella vaelluksellasi koska,... KUKAAN EI ONNISTU riittävän hyvin. Olet riippuvainen toisen vanhurskaudesta. Olet riippuvainen Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen vanhurskaudestaan. Tämän Jeesuksen vanhurskauden omistat uskomalla Jeesukseen. Jumala on itse pukenut sen sinun päällesi heti kun tulit uskoon ja uudestisynnyit Jumalan lapseksi. Vertaa Luuk 15:21-24. Lue koko tuhlaajapoikakertomus Luuk 15:10-24. Tuhlaajapoika puettiin......
jatkuu...

Vastaukset 14
Vanhimmat
Jos yrität omilla teoillasi ansaita vanhurskautta, sinut pitää täyttää koko Jumala laki. Jos rikot yhtä käskyä vastaan tai et kykene täyttämään sitä sataprosenttisesti, sinä olet heti syntinen pyhän Jumalan edessä. Koska Jumala näki tämän mahdottomuuden, Hän lahjoitti ihmisille oman vanhurskautensa Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi Jumalan vanhurskauden saa Jeesukseen uskovat ja Hänet vastaan ottavat ihmiset. Näin jokaisella syntisellä on mahdollisuus saada vanhurskaus ja tulla vanhurskaasi pyhän Jumalan edessä.
Tämä edellyttää sitä että ihminen tulee Jumalan luokse Jeesuksen kautta ja antautuu Jumalalle kokosydämisesti ja tunnustaa syntisyytensä. Tämä tarkoittaa sitä että ihminen nöyrtyy Jumalan edessä ja tunnustaa Hänelle etten minä kykene elämään synnittömästi ja pelastmaan itseäni omalla synnittömällä vaelluksellani. En ole riittävän hyvä. Hän tunnustaa Jumalalle että hän on riippuvainen Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen minulle ansaitsemastaan ja hankkimastaan ja lahjoittamastaan vanhurskaudesta. Näin hän on nöyrtynyt ja hän alistuu Jeesuksen vanhurskauden alle (Room 10:1-13). Jumala vanhurskauttaa nöyrtyvän syntiään katuvan Jeesukseen uskon ja luottamuksen kiinnittävän Häntä avukseen huutavan ihmisen välittömästi. SILLOIN HÄNESTÄ TULEE JUMALAN LAPSI JA VANHURSKAS JA PYHÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA.
IHMISEN ASEMA JUMALAN EDESSÄ
Nyt hän on vanhurskas. Hän ei ole enää syntinen. Vanhurskaalla ja syntisellä tarkoitetaan IHMISEN ASEMAA Jumalan edessä. Niillä ei tarkoiteta ihmisen tekoja. Ne eivät tarkoita ihmisen joko hyvyyttä tai pahuutta. Sana "vanhurskas" ei tarkoita synnitöntä ihmistä. Eikä sana "syntinen" tarkoita pahaa ihmistä. Jokainen aikuinen ihminen on Jumalan edessä joko syntinen tai vanhurskas. Se riippuu meidän suhteestamme Jumalaan. Se riippuu siitä olemmeko Kristuksessa vai Hänen ulkopuolellansa. Syntinen ihminen on jokainen aikuinen joka elää Kristuksen Jeesuksen ulkopuolella. Hän elää erossa Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta (Ef 2:11). Vanhurskas on jokainen uskova.
Syntisestä ihmisestä tulee vanhurskas uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Sydämen uskolla tullaan vanhurskaksi. Sydämen uskon omistava ihminen ei elä tahallisessa jatkuvassa synnissä. Hän tekee/on tenhyt parannuksen synneistään. Hän elää Jumalalle antautunutta elämää. Hän pyrkii elämään Jumalalle kuuliaista ja Jumalaa miellyttävää elämää. Tämä on ihmisen osa pyhityksessä. Ilman tätä ihmisen omaa osuutta, hän ei näe Jumalaa (Room 6:19, 1 Tess 4:7, Heb 12:14).
YHTEENVETONA TOTEAMMA SEURAAVAA:
1. Ihminen, joka elää erossa Jumalasta ja Herrasta Jeesuksesta kristuksesta, on syntinen.
Hän on syntinen koska hän seisoo omien tekojensa ja ansioidensa perustalla. Omat teot
ovat parhaimmillaankin niin kuin tahrainen vaate Jumalan edessä. Siksi hän on syntinen.
2. Jeesukseen Kristukseen uskova ihminen elää Jumalan yhteydessä. Hän on Kristuksessa.
Jeesuksessa uskova on vanhurskas koska hänen vanhurskautensa perustuu Jeesukseen
Kristukseen ja Hänen tekoonsa. Hän seisoo Kristus kalliolla ja Kristuksen Jeesuksen ansion
ja teon perustalla. Näin uskovan vanhurskaus ei perustuu uskovaan itseensä vaan Kristukseen.
...juttu, että jaksoit selittää tietämättömille vielä kerran.
Samaa mieltä selityksesi kanssa.
:=D
ukkokööri hakemassa vikaa sinusta. Oletko hoksannut jo, ketä siihen kööriin kuuluu?
jaikal:
" Raamatun mukaan Jeesukseen uskova on vanhurskas ja pyhä.
Et voi ansaita vanhurskautta hyvillä teoilla ja onnistuneella vaelluksellasi koska,... KUKAAN EI ONNISTU riittävän hyvin
Tämä edellyttää sitä että ihminen tulee Jumalan luokse Jeesuksen kautta ja antautuu Jumalalle kokosydämisesti ja tunnustaa syntisyytensä. "
Kammottava oppisi on hyvin ymmärrettävä. Siitä olen samaa mieltä että monikaan uskova ei ymmärrä oppisi sisltöä. Raotanpa sitä hieman.
Vanhurskaudella ei voida tarkoittaa oikeamielisyyttä tai hyvää käytöstä edes omien toverien rinnalla. Maan päällä jopa uskovat keskenään saavat olla kuin raatelevat sudet. Hyvällä ja pahalla ei ole merkitystä. Tästä jaikalismi lähtee ja on hyvin lähellä raamattua. Siksi jotkut taputtavat opille.
Oppi hyväksyy kaiken, mitä esivalta maan päällä tekee. Enemmänkin. Ylhäälle asetettu esivalta on Jumalasta ja kaiken auktoriteetin keskus. Onko se demokratiaa tai diktaturia, sillä ei ole merkitystä. Herra valitsee uskoville diktatuurinkin, silloin kun se haluaa. Sieltä tulee käskyt alas ja niitä on ehdottomasti toteltava.
Jeesukseen uskova on pyhä! Maailman väestö on siten jaettu kahtia. Oppi on raamatullinen.
Nämä pyhät ovat kaiken arvostelun ja moraalin ulkopuolella ja käytettävissä mihin tahansa. Talebanien oppi ei eroa piiruakaan jaikalin opista.
Vanhurskaus ei merkitse tekoja. Se merkitsee uskoa kuolleeseen mieheen ja joka oli Jumala. Kun uskova on luetteloitu jaikalin hyväksymään kristilliseen järjestöön, hän on syyntakeeton maallisiin rikoksiin nähden.
Pakotettuna jaikal sanoo, että voi yrittää elää siististi. Mutta elämällä ja sen sisällöllä ei ole merkitystä Korkeimmalle. Sille merkitsee kaikkea vain ehdoton uskollisuus eli auktoriteettiusko.
Loppulause:
Jaikal hylkää täysin luonnollisen moraalin pakanallisena syntinä. Oppi täyteen vietynä tosiuskovien tulisi irtautua maailmasta keskenään eristettyyn paikkaan.
Ei voi viestien takaa nähdä tarkoittaako jaikal näin tietoisesti vai onko hän vain tuulentupien uhri.
Oppi on kammottava. Uskovien ei tulisi mennä siihen. Omien etujensa nimessä.
Ps. Uskova voisi yrittää ajatella käänteisesti. Alkaisi siitä, mitä merkitsee elämä ja käyttäytyminen siinä.
Tälllöin paljastuisi jaikalismin tahaton tai tahallinen opillinen karmeus.
uskosta mitään. Sen näkee tuosta kirjoituksesta. Harvinaisen kömpelöä yritystä käsittää jakailin kirjoituksia. Lopeta ihmeessä!
Sinä et voi ymmärtää tätä aloituskirjoitusta etkä kenenkään muunkaan uskovan opetusta
vanhurskaudesta. Tämä aihe on hengellinen ja se tulee ymmärtää hengellisesti.
Luonnollinen ihminen ei voi ymmärtää hengellisiä asioita ja sinä olet luonnollinen ihminen.
Usko nyt että sinulle tämä aihe meneen paljon yli hilseen. Jumalan Sana todistaa sen meille.
Siksi lopeta ymmärtämisen yrittäminen ja varsinkin minun kirjoitusteni tulkitseminen.
Minä en ole kirjoittanut tekstiäni uskosta osattomille. Olen kirjoittanut uskoville jotka kykenevät ottamaan
vastaan hengellistä oppia. Vasta uudestisyntyneenä uskovana sinä voit ymmärtää.
Jeesus on ovi uudestisyntymiseen ja Jumalan valtakuntaan ja hengellisten asioiden ymmärtämiseen.
Mitä viivyttelet? Ovi ymmärrykseen on vielä auki. Tule, ota, syö ja nauti Jumalan antimista, pöytä on katettu.
Ethän tahdo kieltäytyä Jumalan juhlista?
Luuk 14:15-24
>>"Mutta, miten sitten uskova voi tehdä yksittäisiä syntejä koska hänhän ei kykene elämään synnittömästi. Tämän on jokainen vilpitön uskova saanut karvaasti kokea."
Jaakobin kirje 2
19 "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat "
'
ettet syntiä tekisi, jos väität, teet Jumalasta valehtelijan! Ja itsestäsi synnittömän!
* Tämä uskohan sinulla juuri on?
"< Jaakobin kirje 2
19 "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat >" ?
* Kiellät Jumalan voiman, siinä, kun kiellät Pyhän Hengen, teet Hänestä vain palvelevan hengen , vertaat enkeleihin, vaikka Hän on Jumalan kolmas persoona!
käsittelee niitä jotka pitävät itseään opetuslapsina, mutta jatkavat synnin tekoa ja sen hyväksymistä ikään kuin sillä ei olisi väliä. Johannes siis sanoo, että emme voi tehdä syntiä koska olemme syntyneet Jumalasta. Synnillä ei ole sijaa uskon elämässä. Aikamuoto jossa Johannes kirjoittaa on myös tärkeää huomioida. Tässä käytetyt verbit ovat erityisessä kreikan kielen aikamuodossa, jota kutsutaan jatkuvaksi preesensiksi.
Siinä ei puhuta jostain mikä on tehty kerran, vaan siitä mitä tehdään jatkuvasti.
jakeet synnin tekemisestä tarkoittavat tahallista jatkuvaa synnissä elämistä ja synnin tahallista harjoittamista.
Kukaan Jumalasta syntynyt ei saata harjoittaa syntiä ja elää siinä. Kun uskovalle vanhurskaalle tulee lankeemus, hän kärsii siitä ja hän tahtoo nousta. Hän ei jää makaamaan tuleen. Hän nousee ja jatkaa taistelua syntiä vastaan Jumalan avulla. "Ei saa jäädä makaamaan syntiin, ts. tuleen."
San 24:16 "Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen."
Kuka lankeaa?
Kuka nousee?
Oppisi mukaan uskova joka lankeaa syntiin, ei olekaan uskova.
Silloin kukaan ei voi olla uskossa sillä kukaan ei kykene elämään täysin synnittömästi. Sitäpaitsi Johanneksen kirjeen sanat Jumalan lapsesta joka tekee syntiä olisi tarpeeton. Johanneksen mukaan uskova voi langeta yksittäisiin synteihin (1 Joh 2:1-2).
* "< 19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30. koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
1. Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
2. Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
3. Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."
4. Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
5. mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
6. niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
7. "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
8. Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"> !
Kirjoitit näin, jaikal:
>>Raamatun mukaan Jeesukseen uskova on vanhurskas ja pyhä. Tämä on Raamatun totuus.
Emme pääse siitä mihinkän. Mutta, miten sitten uskova voi tehdä yksittäisiä syntejä
koska hänhän ei kykene elämään synnittömästi. Tämän on jokainen vilpitön uskova
saanut karvaasti kokea.
Muuta Jumalalle kelpaavaa vanhurskautta ei ole. Ihmisestä tulee vanhurskas ja pyhä, kun hän uskoo Jeesukseen. Täydellisesti pyhä ja Jumalalle kelvollinen, uuden syntymisensä kautta, Jeesuksen lunastustyön perustuksella. Tämä uusi luomus uskovassa ei saata syntiä tehdä, koska on syntynyt Jumalasta.
Sembers painottaa kirjoituksissaan uskovan kilvoittelun merkitystä, kuuliaisuutta Herralle ja Hänen tahtonsa tekemistä. Hän kehottaa mielestäni oikein ja Jumalan Sana myös kehoittaa toistuvasti tähän, että "syntyisi uskon kuuliaisuus Hänen [Jeesuksen] kohtaan".
Kirjoitatte kahdesta eri asiasta. Toinen painottaa selvästi ilmoitettua totuutta, että Jeesukseen uskova on pyhä ja vanhurskas ja toinen elämän vanhurskautta maallisen vaelluksen aikana.
Minusta Sembersin julistus kilvoittelusta on saanut liian vähän huomiota. Jeesus elää ja on Herra. Uskovan tulee kilvoitella ja totella Herraa. Kuuliaisuus on se sana mitä Jumala tekoina odottaa.
Herran vanhurskautta Jeesukseen uskovalle ihmiselle siunaukseksi.
Julistakaa te ihmisen tekoja ja ihmisen osuutta pyhityksessä kun olette siihen käskyn Herralta saaneet.
Minä keskityn Jumalan tekoon Kristuksessa ja sen julistamiseen sillä sen tehtävän minä olen Herralta saanut.
Psalmi 71
15. Minun suuni on julistava sinun vanhurskauttasi, sinun pelastustekojasi kaiken päivää, sillä niiden määrää en minä tunne.
16. Herran, Herran väkeviä tekoja minä tuon julki, minä ylistän sinun vanhurskauttasi, sinun ainoan.
17. Jumala, sinä olet opettanut minua hamasta nuoruudestani, ja yhä vielä minä sinun ihmeitäsi julistan.
18. Älä, Jumala, minua hylkää vanhaksi ja harmaaksi tultuani, niin minä julistan sinun käsivartesi voimaa nousevalle polvelle, sinun väkevyyttäsi kaikille vielä tuleville.
19. Jumala, sinun vanhurskautesi ulottuu hamaan korkeuksiin, sinun, joka teet niin suuria. Jumala, kuka on sinun vertaisesi?
20. Sinä, joka olet antanut meidän kokea paljon ahdistusta ja onnettomuutta, sinä virvoitat meidät jälleen henkiin, ja maan syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin.
21. Anna minun arvoni kasvaa ja lohduta minua jälleen.
22. Niin minä myös ylistän harpulla sinua, sinun uskollisuuttasi, minun Jumalani, soitan kanteleella kiitosta sinulle, sinä Israelin Pyhä.
23. Minun huuleni riemuitsevat, kun minä sinulle soitan, ja myös minun sieluni, jonka sinä olet lunastanut.
24. Minun kieleni julistaa sinun vanhurskauttasi kaiken päivää, sillä häpeään ja pilkkaan ovat joutuneet ne, jotka hankkivat minulle onnettomuutta.