Tänään eräällä radiokanavalla oli naisjuontajan vieraana televisiostakin tuttu musta homomies. Miehen ääni hämäsi sillä siinä ei keskustellut mies ja nainen vaan kuin ystävättäret nainen naiselle kikattaen ja ihanaa sanaa viljellen. Toisen osapuolen miehenääni antoi keskustelulle koomisen sävyn, kun hän vaikkapa kertoi ihanista vaatekutsuista jonne tuodaan vaatteita ja vaihdellaan niitä toisten kanssa punaviiniä siemaillen.... aiku ihanat farkut saanks mä nää jos annan sulle tään kaulahuivin... ai sopii ihanaa muista tyypillisistä naisten harrasteista.
Onkohan sikiövaiheessa tapahtunut jokin häiriö, aivot ovat lähteneet kehittymään naiseksi mutta vartalo mieheksi. Homomiehet ovat kuin naisia miehen vartalossa. Siksi suhtaudun transseksuaaleihin myönteisesti, he sentään pyrkivät muuttumaan fyysisestikin naisiksi ja siten integroitumaan normaaliin sukupuolikäyttäytymiseen ja yhteiskuntaan.
Samoin useiden lesbojen miehinen olemus ja käytös viittaa sikiävaiheen häiriöön, aivot lähtivät kehittymään mieheksi mutta vartalo naiseksi.
Toki homoissa on myös selkeitä perverssejä jotka saavat nautintoa epätavallisesta seksistä, leikkiväthän jotkut kakalla tai antavat piiskata itseään... homous on myös tietyissä piireissä muotia nykyisin.
Onkohan sikiövaiheessa tapahtunut jokin häiriö, aivot ovat lähteneet kehittymään naiseksi mutta vartalo mieheksi. Homomiehet ovat kuin naisia miehen vartalossa. Siksi suhtaudun transseksuaaleihin myönteisesti, he sentään pyrkivät muuttumaan fyysisestikin naisiksi ja siten integroitumaan normaaliin sukupuolikäyttäytymiseen ja yhteiskuntaan.
Samoin useiden lesbojen miehinen olemus ja käytös viittaa sikiävaiheen häiriöön, aivot lähtivät kehittymään mieheksi mutta vartalo naiseksi.
Toki homoissa on myös selkeitä perverssejä jotka saavat nautintoa epätavallisesta seksistä, leikkiväthän jotkut kakalla tai antavat piiskata itseään... homous on myös tietyissä piireissä muotia nykyisin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
aivojuttu ja siksi sille ei itse edes voi mitään.
Pitää vain yrittää sopeutua niihin.
Viikolla tuli ohjelmaa identtisistä kaksosista joista toinen oli homo ja toinen hetero.
Lie sitten jotain muutakin kuin pelkkää geeniperimää.
Niissä ohjelmissahan juuri selitettiin miten geenien toiminta muokkautuu ihmisen elämön mittaan.
Perhosefekti toimii sielläkin ja jokin häviävän pieni ero saa eroja aikaan.
Kaksoset saavat sikiöaikana vertakin eri määrän ja siksi kasvunopeusero on joissakin tapauksissa aika suuri.
Sekin on mahdollista että toisen kasosen testosteronituotanto ei käynnisty riittävästi kun toisen kaksosen tuotanto riittää juuri ja juuri myös toiselle.
Ei näitä juttuja vielä tunneta solutasolla lähsekään tarpeeksi hyvin.
Ainut mitä tiedetään varmasti, on se että aivokuvauksissa homoilla on yleensä näkyvissä paksumpi aivokurkiainen ja se näyttää samalta kuin naisilla.
Geneettisesti kaksoset ovat samanlaisia mutta on siis epäselvää syntyyykö homous jo kohdussa olevien erilaisten ympäristöolosuhteiden takia vai syntymän jälkeen. Lähtökohtaisesti siis vaikuttaisi siltä että homous on geeneissä ja ympäristö saa tietyt geenit kytkeytymään päälle eli homovaihteen käyntiin. Siis sekä geenit ja ympäristö vaikuttavat molemmat homouden syntyyn.
Ei varmasti mene montaa vuotta niin että homogeeni löydetään ja siihen vaikuttavat ympäristötekijät geenien ilmenemiseen vaikuttavine kasvutekijöineen. Ehkäpä sitten voidaan löytää testi jolla homous voidaan seuloa ja hoitokin voi tulla tarjolle sellaista haluaville.
teorioita ,että äidin odotusaikana kokema ankara henkinen stressi suuntaisi sikiön kehityksen ilmentämään myöhempää homoseksuaalista identiteettiä. Selitys voisi siis olla hormonaalinen (ja palautumaton).
En tiedä, onko esim. sotien aikana lasta odottaneilla äideillä homoseksuaalisia jälkeläisiä täten enemmän.
Mä olen ainakin terve,kun tekee pillua mieli ja ei näköä haittaa.Tekee monta kertaa päivässä saada pillua.Ei ole ainakaan kemikaalit pilanneet mun aivoja ja ihminen altistuu monenlaisille kemikaaleille nykyään,jotka tekee sairaaksi.
Tunnen nimittäin muutaman homon, joiden isä on upseeri. Olisko syynä ankara kotikuri vai sittenkin perinnöllinen juttu?
että tiukka kuri pakottaa helpommin myöntämään asian kun soputuminen on erityisen vaikeaa.
Neitihomoilla on huono isäsuhde ja heidän naismaisuutensa johtuu tästä. He ovatkin lähes aina se "antava" osapuoli. Samoin rekkalesboilla on huono äitisuhde ja heidän miesmäisyytensä johtuu tästä. Lesboilussa he vetävät dominoivaa roolia.
Machohomoilla taas on hyvä isäsuhde ja he ovat miehisiä miehiä ja vastaavasti naisellisilla lesboilla on hyvä äitisuhde.
Epäilen ettei uskonto ole merkinnyt mitään, periaatteesta nämä itseään joka paikkaan tunkevat. Koskahan on viimeksi käynyt jumalanpalveluksessa ja ehtoollisella?
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=2264306
sinä olet käynyt kirkossa??
BisfenolA /BPA) ja muita naishormoonien tavoin vaikuttavat muovien, kosmetiikan ja ruoan lisäaineet. Tiesittekö että mm. olut tölkit on vuorattu BPA:ta sisältävällä lakalla. BPA:ta käytettiin ennen keinotekoisena naishormoonina naisille. Mitä keinotekoinen naishormoni tekee miehille? BPA löytyy myös vauvanmaitopulloista.