SIINÄ se seisoo. Suomen normaalein keltainen talo iltahämärässä.
Ympärillä nurmijärveläistä sielunmaisemaa, tyhjyyttä, valot talossa vaimeina kuin yksityishenkilö itse. Pihassa yksityishenkilön asiallinen auto, erittäin asiallinen Renault Scenicin tila-auto, kun takapenkkejä kääntää, mahtuvat hyvin sukset sisään.
Pitkä mies seisoo keittiön seinää vasten, vilkuilee ulos ikkunasta.
Jaa-a. Sieltä taitaa taas auto lähestyä. Ajavat omistajan ottein. Hesarista varmaan.
Nousevat autosta ulos, kuvaavat yksityishenkilön taloa ja autoa.
Tuleekohan kuvasta arvokas, tuleeko, vai tuleeko surullinen, yksityishenkilö miettii.
HOMOT. Koskaan eivät homot ole näin yksityishenkilön sydäntä lämmittäneet, ei niin, että yksityishenkilöllä olisi mitään homoja vastaan, kunhan eivät tule oman ikkunan alle homoilemaan, siinä on kukkamaa.
Vähän peloissaan oli taas televisionsa avannut. Että mitä nyt ovat keksineet.
Etenkin siellä Tampereella, Ajankohtaisessa kakkosessa. Ne olisivat tulleet kuvausryhmän kanssa pihalle, kuvanneet pimeää taloa, ja toimittaja olisi vetänyt yhtäläisyysmerkit yksityishenkilön arvokkaan vaikenemisen ja syyllisyyden välille. Illalla olisi vielä joutunut pihan putsaamaan tupakan tumpeista ja tyhjistä oluttölkeistä, tamperelaiset tutkivat journalistit, melkein tekisi mieli jotain sanoa.
Mutta niillä on homoilta. Homoilta. Puhuvat kaksi tuntia homoista. Ei mahdu yksityishenkilön paheksuminen siihen keskusteluun. Homoille yksityishenkilö ei ole pahaa tehnyt, mitä nyt kerran tuhahtanut sille Tynkkysen Oraalle, että voi siitä ilmastonmuutoksesta olla välillä hiljaakin.
Räsäsen Päivikin on homoillassa, missä muuallakaan. Nätti likka, minkähän takia on pukenut päälle poolokauluspaidan, menee hukkaan Päivin nätti kaula.
Ja kaivosmiehet. Nekin helpottavat elämää. Inhimillinen selviytymistarina, jotain muuta kuin nurmijärveläisen vaimea istuskelu kotioloissa. Niitä aletaan nostaa keskiyöllä, ja jokainen nostettu kaivosmies pienentää yksityishenkilöä käsittelevän otsikon kokoa.
Ei tunnu hyvältä, mutta helpottaa.
AAMULLA taas töihin, tai johonkin sen tapaiseen, ei mikään miltään tunnu.
Aamuradiossa nuori nainen jo kirkuu, että totta kai se Vanhanen kieltää syyllisyytensä. Yksityishenkilö puistelee päätään. Mitä muuta voi tehdä, jos ei koe olevansa syyllinen? Mikä on tämä maa, jossa oman syyllisyyden kieltäminenkin tulkitaan todisteeksi syyllisyydelle?
Tämä on peli, jota ei voi voittaa. Siksi yksityishenkilö yrittää vaieta. Kuinkahan kauan sitä pystyy vaikenemaan kunnes ne keksivät, että sekin on syyllisyyden merkki?
Perheyritysten Liitossakaan hädin tuskin uskaltaa hengittää. Vähän jos naiselle hymyilee, seuraavana päivänä saa lehdestä lukea, että pesää on taas vongattu, ei ole, ei uskaltaisi, vaikka haluttaisi. Miten tässä näin kävi? Niin paljon on tapahtunut. Ensin oli se haastattelu, että nurmijärveläisissä ydinperhe-elämässä on arvoja, joita muidenkin kannattaisi tavoitella.
Sitten jotain tapahtui.
Ja nyt. Mies yksin talossaan, työssään, pienikin liike erehdys.
Ympärillä nurmijärveläistä sielunmaisemaa, tyhjyyttä, valot talossa vaimeina kuin yksityishenkilö itse. Pihassa yksityishenkilön asiallinen auto, erittäin asiallinen Renault Scenicin tila-auto, kun takapenkkejä kääntää, mahtuvat hyvin sukset sisään.
Pitkä mies seisoo keittiön seinää vasten, vilkuilee ulos ikkunasta.
Jaa-a. Sieltä taitaa taas auto lähestyä. Ajavat omistajan ottein. Hesarista varmaan.
Nousevat autosta ulos, kuvaavat yksityishenkilön taloa ja autoa.
Tuleekohan kuvasta arvokas, tuleeko, vai tuleeko surullinen, yksityishenkilö miettii.
HOMOT. Koskaan eivät homot ole näin yksityishenkilön sydäntä lämmittäneet, ei niin, että yksityishenkilöllä olisi mitään homoja vastaan, kunhan eivät tule oman ikkunan alle homoilemaan, siinä on kukkamaa.
Vähän peloissaan oli taas televisionsa avannut. Että mitä nyt ovat keksineet.
Etenkin siellä Tampereella, Ajankohtaisessa kakkosessa. Ne olisivat tulleet kuvausryhmän kanssa pihalle, kuvanneet pimeää taloa, ja toimittaja olisi vetänyt yhtäläisyysmerkit yksityishenkilön arvokkaan vaikenemisen ja syyllisyyden välille. Illalla olisi vielä joutunut pihan putsaamaan tupakan tumpeista ja tyhjistä oluttölkeistä, tamperelaiset tutkivat journalistit, melkein tekisi mieli jotain sanoa.
Mutta niillä on homoilta. Homoilta. Puhuvat kaksi tuntia homoista. Ei mahdu yksityishenkilön paheksuminen siihen keskusteluun. Homoille yksityishenkilö ei ole pahaa tehnyt, mitä nyt kerran tuhahtanut sille Tynkkysen Oraalle, että voi siitä ilmastonmuutoksesta olla välillä hiljaakin.
Räsäsen Päivikin on homoillassa, missä muuallakaan. Nätti likka, minkähän takia on pukenut päälle poolokauluspaidan, menee hukkaan Päivin nätti kaula.
Ja kaivosmiehet. Nekin helpottavat elämää. Inhimillinen selviytymistarina, jotain muuta kuin nurmijärveläisen vaimea istuskelu kotioloissa. Niitä aletaan nostaa keskiyöllä, ja jokainen nostettu kaivosmies pienentää yksityishenkilöä käsittelevän otsikon kokoa.
Ei tunnu hyvältä, mutta helpottaa.
AAMULLA taas töihin, tai johonkin sen tapaiseen, ei mikään miltään tunnu.
Aamuradiossa nuori nainen jo kirkuu, että totta kai se Vanhanen kieltää syyllisyytensä. Yksityishenkilö puistelee päätään. Mitä muuta voi tehdä, jos ei koe olevansa syyllinen? Mikä on tämä maa, jossa oman syyllisyyden kieltäminenkin tulkitaan todisteeksi syyllisyydelle?
Tämä on peli, jota ei voi voittaa. Siksi yksityishenkilö yrittää vaieta. Kuinkahan kauan sitä pystyy vaikenemaan kunnes ne keksivät, että sekin on syyllisyyden merkki?
Perheyritysten Liitossakaan hädin tuskin uskaltaa hengittää. Vähän jos naiselle hymyilee, seuraavana päivänä saa lehdestä lukea, että pesää on taas vongattu, ei ole, ei uskaltaisi, vaikka haluttaisi. Miten tässä näin kävi? Niin paljon on tapahtunut. Ensin oli se haastattelu, että nurmijärveläisissä ydinperhe-elämässä on arvoja, joita muidenkin kannattaisi tavoitella.
Sitten jotain tapahtui.
Ja nyt. Mies yksin talossaan, työssään, pienikin liike erehdys.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jyrki Lehtola on kirjoittanut mestarinovellin.