luterilaisia pitämään kiinni homovihamielisistä kannanotoistaan, sillä tavalla luterilaisuudessa tapahtuu itsestään jo kauan kaivattu uusu uskonpuhdistus. Tällä kertaa puhdistetaan jäsenistö, jossa on ollut niin paljon syntisiä. Nyt kun syntiset poistuvat kokonaan ja vielä perheineen, jäljelle jääkin vain ne, joiden usko on täysin varmasti puhdista Lutherin uskoa.
Niin sanottu kristillinen liitto voi johtaa edustkunnassa sitten lainsäädännöllistä jälkityötä, sillä toki luterilaisuudelta pitää poistaa kansankirkon asema ja kaikki etuoikeudet, sillä siellä on jäsenenä vain nämä synnittömät, joita ei ole montakaan kymmentä. Luterilaisten kirkkojen käyttö pitää organisoida uudelleen, sillä muuten niihin pesiytyy epäsosiaalista ainesta. Piispat menettävät virkamiesasemansa, jotkut heistä saavat kai pitää piispa-nimikkeensä ikään kuin arvonimenään. Papiston ennenaikainen eläköityminen pelastaa vanhimmat heistä taloudelliselta ahdingolta, mutta suuri osa nuoria pappeja pitää kouluttaa uudelleen esim. sosiaalityöhön.
Onhan tässä kaikenlaista, mutta kyllä se kannattaa, sillä muuten luterilaisuus olisi joutunut sietämään niin paljon ihmisten syntisyyttä, eikä toki mikään luterilaisuus sellaista kestä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miten niin "homovihamielisistä"...??? Eihän tässä ole mistään sellaisesta kyse, vaan siitä että synninharjoittmaiseen perustuvia liittoja ei haluta siunata, kuten avioliitto siunataan kirkoissa ja Jumala siunaa ne, mutta HÄN ei siunaa mitään syntiä. Eihän kirkoissa siunata heteroparejakaan, jotka haluavat elää vain avoliitossa, siis -avoliittoon-...! Onko kirkko siis "avoliittovihamielinen kannanotoissaan"...? Ei, mutta avoliitossa elävät tajuavat sen itsekin, että eivät he ala vaatimaankaan että KYLLÄ PAPIN TÄYTYY SIUNATA KIRKOSSA MEIDÄN AVOLIITTO...!
////////////////////////////////////////////////////////////////
Jeesus Kristus tuli maailmaan täyttääkseen lain. Hän otti rangaistuksen päälleen, ettei meidän tarvitsisi kuolla synteihimme. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö synnit olisi kuitenkin edelleen syntejä ja Jumalan edessä kerran tuomittavia, jos ihminen ei tahdo tehdä synneistään parannusta, eikä ole saanut syntejään anteeksi ne Jumalan edessä tunnustaen, ottaen vastaan Jumalan armon ja Pyhän Hengen lahjan, uudestisyntyen Jumalan lapseksi Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta.
Syntiliittoa ei tule koskaan siunata, koska Jumala ei kuitenkaan sitä siunaa, vaikka ihminen, olkoon vaikka mikä pappi tai vaikka piispa, miten päin vaan sitä muka "siunaisi"... Tämä on ainoa totuus, joka kestää aina ajasta iankaikkisuuteen.