Miesten ja Naisten välinen ero:
Olipa kerran kaveri jonka nimi oli sanotaan nyt vaikka Reijo. Ja hän tapaili Martta-nimistä tyttöä. Hän pyysi Martan kanssaan elokuviin ja heillä oli hyvin hauskaa. Parin päivän päästä hän pyysi Martan ulos syömään, Martta suostui ja taas heillä oli tosi kivaa. He jatkoivat toistensa tapaamista säännöllisesti, ja jonkin ajan kuluttua he eivät enää tapailleet muita kuin toisiaan. Ja sitten, eräänä iltana kun he olivat ajamassa kotiin, Martan mieleen juolahti eräs ajatus, ja sen enempää ajattelematta hän sanoi sen ääneen: "Oletko tullut ajatelleeksi että juuri tänään on kulunut tasan kuusi kuukautta siitä kun aloimme tavata toisiamme?"
Autossa on hiljaista. Martan mielestä se on hyvin kovaäänistä hiljaisuutta.
Hän ajattelee: Vaivaakohan häntä se mitä sanoin...? Ehkä suhteemme on hänen mielestään rajoittanut hänen elämäänsä, ehkä hän ajattelee että yritän pakottaa häntä sitoutumaan johonkin jota hän ei tahdo... tai ei ole valmis...
Ja Reijo ajattelee: Voi juku, kuusi kuukautta.
Ja Martta ajttelee: Mutta hei, enhän minäkään ole varma haluanko tällaista suhdetta. Joskus toivon että minulla olisi vähän enemmän tilaa, niin että olisi aikaa ajatella haluanko todellakin suhteemme kehittyvän siihen suuntaan että meistä tulee koko ajan läheisempiä... tarkoitan, mihin me oikein ollaan menossa? Aiotaanko me vaan jatkaa toistemme tapaamista tällä tasolla ? Suunnistammeko kohti avioliittoa? Lapsia? Koko elämä yhdessä? Olenko valmis senlaatuiseen sitoutumiseen? Tunnenko minä edes tätä tyyppiä?
Ja Reijo ajattelee: Kuusi kuukautta, hmmm, se tarkoittaa siis... joo, helmikuussa alettiin tapaileen eli heti sen jälkeen kun auto tuli korjaamosta, joo eli se tarkoittaa sitä... Voi pahus, öljyt pitää taas vaihtaa!
Ja Martta jattelee: Voi ei, nyt hän on ärtynyt, sen näkee naamasta. Ehkä minä tulkitsen häntä ihan väärin... ehkä hän haluaakin enemmän suhteeltamme, enemmän läheisyyttä, enemmän sitoutumista... ehkä hän on vaistonnut jo ennen minua, että minulla on omat epäilykseni asiasta... Niin, sitä sen täytyy olla, siksi hän ei halua puhua omista tunteistaan. Hän pelkää tulevansa hylätyksi.
Ja Reijo ajattelee: Pitää tutkituttaa voimansiirto vielä uudestaan, vitun väliäkö sillä on mitä ne mulkut sanoo, ohjaus ei vieläkään ole kunnossa. Ja tällä kertaa on parempi olla syyttämättä kylmää ilmaa, mitä vitun kylmää ilmaa, siellä on lämpöasteita, ja tää kosla kulkee kuin jäteauto ja mä maksoin niille roistoille pari tonnia...
Ja Martta ajattelee: No nyt hän on vihainen. Enkä voi syyttä häntä siitä. Minäkin olisin. Tunnen itseni niin syylliseksi, kun pakotan hänet käymään tämän kaiken läpi. Mutta en voi sille mitään, en ole varma tunteistani.
Ja Reijo ajattelee: Luultavasti ne sanoo että siinä on vain puolen vuoden takuu... valopäät!
Ja Martta ajattelee: Ehkä olen liikaa idealisti, odotan ritaria valkoisella hevosella, kun istun tässä tosi kivan tyypin vieressä, jonkun jonka kanssa viihdyn, josta välitän, joka välittää minusta... Ja joka on tuskissaan minun itsekeskeisten koulutytön unelmieni takia.
Ja Reijo ajattelee: Takuu? He haluavat takuun? Minä annan heille takuut perkele ja työnnän ne sinne mihin aurinko ei paista ikinä.
"Reijo?" Martta sanoo.
"Mitä?" Reijo sanoo säikähtäneenä.
"Ole kiltti, äläkä kiduta itseäsi tällä tavalla," Martta sanoo ja kyyneleet täyttävät hänen silmänsä, "ehkä minun ei olisi koskaan pitänyt... voi luoja, tunnen itseni niin..."
"Mitä?" Reijo kysyy.
"Minä olen ihan hullu," Martta nyyhkyttää, "tarkoitan, tiedän ettei ole mitään ritareita. Minä tosiaan tiedän sen. Ei ole ritaria eikä hevosta."
"Ei ole hevosta...?" Reijo sanoo.
"Sinun mielestäsi olen ihan hullu, vai kuinka?" Martta sanoo.
"No et," sanoo Reijo iloisena siitä, että vihdoinkin voi vastata kysymykseen, jonka ymmärtää.
"Se on vaan... siis... tarkoitan että minä tarvitsen lisää aikaa," Martta sanoo.
(Seuraa 15 sekunnin tauko, jonka aikana Reijo, ajatellen niin nopeasti kuin osaa, yrittää miettiä turvallista vastausta. Vihdoin hän päätyy omasta mielestään sopivaan vastaukseen.)
"Niin," hän sanoo.
Martta, syvästi liikuttuneena koskettaa hänen kättään. "Voi Reijo, oletko todellakin sitä mieltä?"
"Mitä mieltä?" Reijo kysyy.
"Sitä mieltä ajasta," Martta sanoo.
"Ai siitä, joo," Reijo sanoo.
Martta kääntää katseensa kohti Reijoiä ja tuijottaa syvälle hänen silmiinsä, ja Reijo tuntee olonsa epämukavaksi kun ei tiedä mitä Martta sanoo seuraavaksi varsinkin jos se koskee hevosia...
Vihdoin Martta puhuu. "Kiitos Reijo," hän sanoo.
"Kiitos itsellesi," Reijo vastaa.
Sitten hän vie Martan kotiin. Martta makaa sängyllään, kidutettu sielu ja nyyhkyttää aamunkoittoon asti. Reijo puolestaan menee kotiin, pistää pari nakkia mikroon, avaa oluttölkin ja television ja riemastuu huomatessaan lätkämatsin vielä jatkuvan. Joku pieni ääni takaraivossa vihjailee hänelle, että autossa tapahtui jotain enemmänkin, mutta hän on melko varma ettei pystyisi sitä ymmärtämään joten parempi olla ajattelematta sitä.
Seuraavana päivänä Martta soittaa läheisimmälle ystävälleen, tai ehkä kahdellekin ja he puhuvat tilanteesta vaivaset kuusi tuntia. Kaikki tuskalliset yksityiskohdat, analysoidaan mitä minä sanoin ja mitä hän sanoi ja kaikki ilmeet, eleet, piilomerkitykset yhä uudestaan ja uudestaan. Tätä jatketaan päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukausia... Eikä lopputulos koskaan kuitenkaan selviä. Toisaalta he eivät myöskään kyllästy aiheeseen.
Reijo puolestaan, kun on pelaamassa futista kaverinsa kanssa joka myös tuntee Martan, pysähtyy kerran kesken pelin ja kysyy: "Veikko, tiedätkö onko Martalla joskus ollut hevonen...?"
Ja tässä on miesten ja naisten välinen ero
Olipa kerran kaveri jonka nimi oli sanotaan nyt vaikka Reijo. Ja hän tapaili Martta-nimistä tyttöä. Hän pyysi Martan kanssaan elokuviin ja heillä oli hyvin hauskaa. Parin päivän päästä hän pyysi Martan ulos syömään, Martta suostui ja taas heillä oli tosi kivaa. He jatkoivat toistensa tapaamista säännöllisesti, ja jonkin ajan kuluttua he eivät enää tapailleet muita kuin toisiaan. Ja sitten, eräänä iltana kun he olivat ajamassa kotiin, Martan mieleen juolahti eräs ajatus, ja sen enempää ajattelematta hän sanoi sen ääneen: "Oletko tullut ajatelleeksi että juuri tänään on kulunut tasan kuusi kuukautta siitä kun aloimme tavata toisiamme?"
Autossa on hiljaista. Martan mielestä se on hyvin kovaäänistä hiljaisuutta.
Hän ajattelee: Vaivaakohan häntä se mitä sanoin...? Ehkä suhteemme on hänen mielestään rajoittanut hänen elämäänsä, ehkä hän ajattelee että yritän pakottaa häntä sitoutumaan johonkin jota hän ei tahdo... tai ei ole valmis...
Ja Reijo ajattelee: Voi juku, kuusi kuukautta.
Ja Martta ajttelee: Mutta hei, enhän minäkään ole varma haluanko tällaista suhdetta. Joskus toivon että minulla olisi vähän enemmän tilaa, niin että olisi aikaa ajatella haluanko todellakin suhteemme kehittyvän siihen suuntaan että meistä tulee koko ajan läheisempiä... tarkoitan, mihin me oikein ollaan menossa? Aiotaanko me vaan jatkaa toistemme tapaamista tällä tasolla ? Suunnistammeko kohti avioliittoa? Lapsia? Koko elämä yhdessä? Olenko valmis senlaatuiseen sitoutumiseen? Tunnenko minä edes tätä tyyppiä?
Ja Reijo ajattelee: Kuusi kuukautta, hmmm, se tarkoittaa siis... joo, helmikuussa alettiin tapaileen eli heti sen jälkeen kun auto tuli korjaamosta, joo eli se tarkoittaa sitä... Voi pahus, öljyt pitää taas vaihtaa!
Ja Martta jattelee: Voi ei, nyt hän on ärtynyt, sen näkee naamasta. Ehkä minä tulkitsen häntä ihan väärin... ehkä hän haluaakin enemmän suhteeltamme, enemmän läheisyyttä, enemmän sitoutumista... ehkä hän on vaistonnut jo ennen minua, että minulla on omat epäilykseni asiasta... Niin, sitä sen täytyy olla, siksi hän ei halua puhua omista tunteistaan. Hän pelkää tulevansa hylätyksi.
Ja Reijo ajattelee: Pitää tutkituttaa voimansiirto vielä uudestaan, vitun väliäkö sillä on mitä ne mulkut sanoo, ohjaus ei vieläkään ole kunnossa. Ja tällä kertaa on parempi olla syyttämättä kylmää ilmaa, mitä vitun kylmää ilmaa, siellä on lämpöasteita, ja tää kosla kulkee kuin jäteauto ja mä maksoin niille roistoille pari tonnia...
Ja Martta ajattelee: No nyt hän on vihainen. Enkä voi syyttä häntä siitä. Minäkin olisin. Tunnen itseni niin syylliseksi, kun pakotan hänet käymään tämän kaiken läpi. Mutta en voi sille mitään, en ole varma tunteistani.
Ja Reijo ajattelee: Luultavasti ne sanoo että siinä on vain puolen vuoden takuu... valopäät!
Ja Martta ajattelee: Ehkä olen liikaa idealisti, odotan ritaria valkoisella hevosella, kun istun tässä tosi kivan tyypin vieressä, jonkun jonka kanssa viihdyn, josta välitän, joka välittää minusta... Ja joka on tuskissaan minun itsekeskeisten koulutytön unelmieni takia.
Ja Reijo ajattelee: Takuu? He haluavat takuun? Minä annan heille takuut perkele ja työnnän ne sinne mihin aurinko ei paista ikinä.
"Reijo?" Martta sanoo.
"Mitä?" Reijo sanoo säikähtäneenä.
"Ole kiltti, äläkä kiduta itseäsi tällä tavalla," Martta sanoo ja kyyneleet täyttävät hänen silmänsä, "ehkä minun ei olisi koskaan pitänyt... voi luoja, tunnen itseni niin..."
"Mitä?" Reijo kysyy.
"Minä olen ihan hullu," Martta nyyhkyttää, "tarkoitan, tiedän ettei ole mitään ritareita. Minä tosiaan tiedän sen. Ei ole ritaria eikä hevosta."
"Ei ole hevosta...?" Reijo sanoo.
"Sinun mielestäsi olen ihan hullu, vai kuinka?" Martta sanoo.
"No et," sanoo Reijo iloisena siitä, että vihdoinkin voi vastata kysymykseen, jonka ymmärtää.
"Se on vaan... siis... tarkoitan että minä tarvitsen lisää aikaa," Martta sanoo.
(Seuraa 15 sekunnin tauko, jonka aikana Reijo, ajatellen niin nopeasti kuin osaa, yrittää miettiä turvallista vastausta. Vihdoin hän päätyy omasta mielestään sopivaan vastaukseen.)
"Niin," hän sanoo.
Martta, syvästi liikuttuneena koskettaa hänen kättään. "Voi Reijo, oletko todellakin sitä mieltä?"
"Mitä mieltä?" Reijo kysyy.
"Sitä mieltä ajasta," Martta sanoo.
"Ai siitä, joo," Reijo sanoo.
Martta kääntää katseensa kohti Reijoiä ja tuijottaa syvälle hänen silmiinsä, ja Reijo tuntee olonsa epämukavaksi kun ei tiedä mitä Martta sanoo seuraavaksi varsinkin jos se koskee hevosia...
Vihdoin Martta puhuu. "Kiitos Reijo," hän sanoo.
"Kiitos itsellesi," Reijo vastaa.
Sitten hän vie Martan kotiin. Martta makaa sängyllään, kidutettu sielu ja nyyhkyttää aamunkoittoon asti. Reijo puolestaan menee kotiin, pistää pari nakkia mikroon, avaa oluttölkin ja television ja riemastuu huomatessaan lätkämatsin vielä jatkuvan. Joku pieni ääni takaraivossa vihjailee hänelle, että autossa tapahtui jotain enemmänkin, mutta hän on melko varma ettei pystyisi sitä ymmärtämään joten parempi olla ajattelematta sitä.
Seuraavana päivänä Martta soittaa läheisimmälle ystävälleen, tai ehkä kahdellekin ja he puhuvat tilanteesta vaivaset kuusi tuntia. Kaikki tuskalliset yksityiskohdat, analysoidaan mitä minä sanoin ja mitä hän sanoi ja kaikki ilmeet, eleet, piilomerkitykset yhä uudestaan ja uudestaan. Tätä jatketaan päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukausia... Eikä lopputulos koskaan kuitenkaan selviä. Toisaalta he eivät myöskään kyllästy aiheeseen.
Reijo puolestaan, kun on pelaamassa futista kaverinsa kanssa joka myös tuntee Martan, pysähtyy kerran kesken pelin ja kysyy: "Veikko, tiedätkö onko Martalla joskus ollut hevonen...?"
Ja tässä on miesten ja naisten välinen ero
Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.netikka.net/knuutti/Hupijutut/Martha_ja_Fred.htm
Kas tässä.
Ihan itsekö osasit tuon copy\pasten vai pitikö pyytää apua?
Löytyy täältä..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000003232773
Senkin luuseri
Senkin askdsj...????
taidat olla sovinistien aatelia?
Taidan olla. So not???
jaksanut lukea. Mikä oli jutun punainen lanka?