Oletteko ateistit äärisuvaitsevaisia?
Mitä suvaitsevaisuus
tarkoittaa?
27250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Suvaitsevaisuus on vain kieroon kasvanutta lähimmäisenrakkautta. Ateistin tuntemaa lähimmäisenrakkautta, jonka liekkiä ei sytytä Pyhä Henki ihmisen sydämeen, vaan joka on ihmisestä itsestänsä lähtöisin.
"Suvaitsevuus (myös: suvaitsevaisuus) on UNESCO:n määritelmän mukaan
»meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. - - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille.»
(UNESCOn yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä Julistus suvaitsevaisuuden periaatteista)"
Näin wikipedia, aika samoilla kannoilla olen itsekin.
Vastakysymys: Mitä on äärisuvaitsevuus?
En suvaitse väkivaltaa, en henkistä enkä fyysistä, riippumatta onko valkoihoinen, musta, uskovainen, ateisti, tai eläin. Siinä se pähkinänkuoressa näin nopeasti mietittynä.
Onko leijona väkivaltainen tappaessaan gasellin? Vai onko leijona kenties suvaitsematon?
Käsitit nyt väärin. Leijonahan kuolisi nälkään ellei tappaisi syödäkseen.
Onko ihminen väkivaltainen tehdessään ruokaa? Onko kalastaminen väkivaltaisuutta? Onko kalastaja suvaitsematon?
:)
Suvaitsemattomuus on sanahelinää. Nykyaikana pitäisi jo hyväksyä - suvaitsevaisuus oli viime vuosituhatta!
.
Vertaat tuota siis ihmisiin kohdistuvaan epäoikeudenmukaisuuteen, mutta vastakysymys, selitäs mitä sulle se suvaitsevaisuus merkitsee, vai oletko sitä mieltä, että jokaista pitäisi kohdella kuin pask... epäoikeudenmukaisesti, kysyn tätä vain siksi ettei tulisi sitä sanahelinää.
Käsittääköhän hän oikeesti mitään, mutta esim. minä olen ihan carnivore, eli lihaa syön, mutta ei teuraseläimiäkään voi kohdella ihan miten vain, niillekin olis suotava eläissään(ja kuollessaan) mahdollisimman hyvät olot, jos olis mahkuja, niin söis mieluiten riistaa, kun ne saa kuitenkin elää elämänsä niikuin niiden kuuluukin, eikä karsinoissa... Vaikee kysymys.
Ainakaan eläisuojelujärjestöt, kuten Animalia ei ole kanssasi samaa mieltä. Animalia antaa hiljaisen hyväksynnän halal-teurastuksille.
Vai oletko koskaan kuullut viheranimalistien missään vastustavan elävän eläimen kurkunkatkaisua?
Jos olet, niin kerro ihmeessä missä.
Kyllä minäkin rituaali teurastuksia vastustan, ne on ihan perseestä, ja ne pitäis lailla kieltää.
Animaliassa onkin ollut töissä turkistarhaajia, kokeile
Oikeutta eläimille-yhdistystä.
Täytyy vielä muistuttaa että ateismihan tarkoittaa vain ettei usko jumaliin. Eli ateisteissa voi olla ja varmasti onkin rasisteja, homofoobikkoja tai muita suvaitsemattomia ihmisiä.
Suvaitsetko sitten itse näitä omasta mielestäsi "suvaitsemattomia" ihmisiä?
Kyllä saattas väittelyksi mennä, ja on mennykin(siis mulla)Miten on suvaitsetko sinä esimerkiksi sellaisia ihmisiä joka hakkaavat jengiä ihan vaan huvikseen, minä en.
Mutta tuossa edellä oli kyse vielä mielipideasioista, ei väkivallasta.
Tarkoitus olikin osoittaa, että jokainen vetää sen suvaitsevaisuutensa rajan johonkin kohtaan. Uskikset vetelevät niitä rajojaan jonkun vanhan kirjansa tulkintojen mukaan, atet sitten muilla, eli omilla henk.koht.perusteillaan.
No hyvä.
Suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että vaikka kokeekin suvaitsevaisuutensa kohteen olevan väärässä, on itse kuitenkin niin hyvä, tai ainakin haluaa näyttää kaikille olevansa niin hyvä, että tästä huolimatta Suvaitsee väärin valinnutta väärässä olevaa toiseutta.
Jos oikeasti on sitä mieltä, että se on ihan sama, mitä joku toinen tekee, kunhan ei muita vahingoita, ei ole mitään tarvetta ilmoittaa Suvaitsevansa ylhäisestä oikeamielisyydestään näitä muita.
En oleta, että menee jakeluun. Minä en suvaitse uskonnon tuputtamista lapsille, heikomman oikeuksien riistämistä, muiden elämän paheksuntaa jne. Homoja tai uskovaisia minun ei tarvitse "suvaita", koska heidän/teidän tekemisenne eivät minulle kuulu millään tavalla, minulle ei kuulu, mihin joku uskoo päänsä sisällä, tai kumman sukupuolen kanssa haluaa rakastella.
Suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että paheksuu hiljaa mielessään, mutta ei vastusta.
Toivottavasti tajuat, että typerä yleistyksesi "oletteko ateistit" ei ole minkään arvoinen?
Wikipediasta nähtävästi löytyy aiheesta aika hyvä kuvaus Unescon määritelmineen. Siellä myös selitetään hyvin missä se suvaitsevaisuuden raja kulkee, eli suvaitsevaisuus ei tarkoita yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, eikä omasta vakaumuksesta luopumista tai sen heikentämistä, eikä myöskään sitä että vakaumuksien tuputtaminen muille olisi ihmisoikeuksien näkökulmasta korrektia.
Suvaitsevaisuus kärsii nähdäkseni samasta ongelmasta kuin ateismikin, eli siitä mitään tietämättömät ahdasmieliset oman asian ajajat (suvaitsevaisuuden tapauksessa vaikkapa rasistit, vanhoilliset, tai huru-uskovaiset) koettavat demonisoida sitä koettaen samalla nostaa röyhkeästi oman näkökulmansa ylemmyyttä usein johonkin auktoriteettiin vetoamalla (veteraanikortti, raamattu, vanhat "hyvät" arvot, nationalismi, vastaan väittäjän rinnastaminen esim kommunisteihin jne).
Mielestäni suvaitsevaisuudelle on asetettu hyvät toiminnalliset periaatteet ja jos niitä pystytään seuraamaan tervettä harkintaa tarvittaessa käyttäen, en näe mitä ongelmia suvaitsevaisuus muka aiheuttaisi kenellekkään joka ei siitä itselleen väkisin tee ongelmaa.
Todellinen suvaitsevaisuus punnitaan vasta silloin kun pitää sietää eri mieltä olevia. On helppo suvaita niitä jotka ovat samaa mieltä.
Homoseksuaalisuutta puolustavien on mahdotonta suvaita asiasta eri mieltä olevia. He pitävät suvaitsemattomuuttaan oikeutettuina.
"Todellinen suvaitsevaisuus punnitaan vasta silloin kun pitää sietää eri mieltä olevia. On helppo suvaita niitä jotka ovat samaa mieltä."
Tuo on periaatteessa ihan totta, mutta on myös huomattava että jos jotkin asiat ovat yhteiskunnan, jonkin ihmisryhmän/-yhteisön, tai joissain tapauksissa koko ekosysteemin kannalta huomattavasti haitallisia ei niitä tarvitse, tai edes pidä suvaita.
"Homoseksuaalisuutta puolustavien on mahdotonta suvaita asiasta eri mieltä olevia. He pitävät suvaitsemattomuuttaan oikeutettuina."
Huomasitko kohdan "suvaitsevaisuus ei tarkoita yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä"? Voit tietysti tarkoittaa "homoseksuaalisuuden puolustamisella" jotain muuta, mutta meidän yhteiskunnassamme homoseksuaalisuuden puolustaminen ilmenee siten, että homoseksuaaleille halutaan samat yhteiskunnalliset oikeudet kuin enemmistönä olevilla heteroseksuaaleillakin, näin ollen ne jotka vastustavat tätä kannattavat käytännössä yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, mutta kuten tuossa Unescon määritelmässä todetaan tällaisen toisten syrjintään perustuvan toiminnan hyväksyminen ei kuulu suvaitsevaisuuden käsitteeseen. Tilanne voisi olla toinen, jos tuossa puolustettaisiin jotain hanketta jonka toteutuminen tuottaisi yhteiskunnassa jotain kongreettista haittaa jollekulle, mutta koska ajettava asia vain pyrkii takaamaan kansalaisille tasapuolisemman kohtelun jostain henkilökohtaisesta piirteistä riippumatta, ei se olisi oikeasti pois keneltäkään.
Toki jokainen saa olla itse omassa mielesssään mistä tahansa asiasta aivan mitä mieltä haluaa, mutta kaikkien noiden mielipiteiden mukaan toimiminen (ja joissain tilanteissa myös julkisesti niistä puhuminen) ei ole yleisesti hyväksyttävää.
"Tuo on periaatteessa ihan totta, mutta on myös huomattava että jos jotkin asiat ovat yhteiskunnan, jonkin ihmisryhmän/-yhteisön, tai joissain tapauksissa koko ekosysteemin kannalta huomattavasti haitallisia ei niitä tarvitse, tai edes pidä suvaita."
Miten väärä mielipide voi olla yhteiskunnalle haitallinen? Enkä näe väärällä mielipiteellä olevan suvaitsevaiselle itselleenkään olevan mitään haittaa edes henkilökohtaisesti. Vai onko sinulle henkilökohtaisesti ollut koskaan haittaa vääristä mielipiteistä? Millaista??
"Huomasitko kohdan "suvaitsevaisuus ei tarkoita yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä"?"
Kuka määrittelee sen mikä on epäoikeudenmukaisuutta? Suvaitsevaisetko? Myös "suvaitsemattomat" voivat kokea yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Eikö heillä ole oikeutta kokea asioita oman arvomaailmansa mukaisesti?
"...mutta kuten tuossa Unescon määritelmässä todetaan tällaisen toisten syrjintään perustuvan toiminnan hyväksyminen ei kuulu suvaitsevaisuuden käsitteeseen."
Tarkoitatko että positiivinen syrjintä vääriä mielipiteitä esittäviä kohtaan on oikeutettua.
Vai tarkoitatko sitä, että jos ei hyväksy esim. homoseksuaalisuutta niin silloin syyllistyy automaattisesti homoseksuaalien syrjintään? Eikö mielestäsi syrjintää ole se, että hyökkää kristittyjä ihmisiä vastaan heidän väärien mielipiteidensä vuoksi?
"Toki jokainen saa olla itse omassa mielesssään mistä tahansa asiasta aivan mitä mieltä haluaa, mutta kaikkien noiden mielipiteiden mukaan toimiminen (ja joissain tilanteissa myös julkisesti niistä puhuminen) ei ole yleisesti hyväksyttävää."
Tästä olen samaa mieltä, mutta tuohan koskee vain "suvaitsemattomia". Suvaitsevaiset taas saavat esittää julkisesti mielipiteensä vapaasti, koska he ovat aina oikeassa.
Muista en voi sanoa, mutta omasta mielestäni en ole äärisuvaitsevainen.
Tämä oli jo tiedossa. Miksi se piti taas kerran tuoda esiin? Eihän monikaan pidä homoseksuaaleja suvaitsevaisena, puhumattakaan äärisuvaitsevaisena.
Jokaisen ihmisen henkilökohtainen usko ja luottamus, kohdistui se sitten mihinkä tahansa ja sisälsi se mitä tahansa, tai oli siinä vaateita tai ei, kun se on puhdas ja vilpitön, niin se on oikea, sillä vilpittömyyttä ei tuomita, koska Jumala kunnioittaa vilpittömyyttä ja arvostaa ihmistä myös sen mukaisesti. Niinpä jos ihminen vilpittömästi pettämättä laisinkaan itseään on sitä mieltä ettei Jumalaa ole olemassa, niin hän ei suinkaan ole ateisti. Hän vain ei vilpittömästi usko Jumalan olevan olemassa, eikä siitä silloin ole säädetty rangaistusta. Mutta jos ihminen hiemankaan epäilee onko Jumalaa vai eikö, niin sekin jos se tapahtuu vilpittömyydessä, on vaille säädettyä rangaistusta. Mutta jos ihminen kieltää Jumalan vain siksi, että Jumalan olemassa olo ei sovi hänen suunnitelmiinsa ja hänen elämäntyyliinsä ja hänen tahtoonsa, niin silloin kyseessä ei ole vilpitön kieltäminen vaan Jumalan olemassaolon vastustaminen ja se on ateismia ja siitä on rangaistus säädetty. Jos taas ihminen ajattelee, että tuo rangaistuksilla uhkailu on huuhaata, niin hänellä on täysin oikeus niin ajatella, mutta hänen on huomioitava se, että ne jotka niin ajattelevat puhuessaan rangaistuksen olemassa olosta tekevät sen vain oman uskomuksensa mukaan, ja se on vain heidän uskomuksensa. Onko se sitten oikein taikka väärin, sitä ei ole ihmisellä oikeus päättää, sillä jos se on oikein, niin rangaistus astuu voimaan, mutta jos se ei ole, niin tuo puhe rangaistuksesta on vain huuhaata, mutta kysymys kuuluukin silloin että kannattaako ottaa riski?
Opettele poika ne kappalejaot ensimmäisenä. :))9
Jason Dax, Zemppiä!
Jahans, taas ihan uusi ateismin määritelmä, noita kyllä piisaa:)