Sharia vs Mooses

Ateistile sekä Sharia-laki ja Mooseksen laki ovat mahdotonta nieltävää, mutta
kahta pahinta uskontoa verratessa kumpi olisi pahempi tilanne jos yhteiskunnassamme
jouduttaisiin noudattamaan sharia-lakia vai Mooseksen lakia?

Myös hihhulit voivat vastata, jos osaatte vain myös perustella miksi Mooseksen laki olisi parempi
ja sama toisinpäin eli islamofasistit myös voivat kantaa korkensa kekoon.
2154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikea vastata, koska lakipykälien lukeminen ei ole lempipuuhaani.

Mooseksen laista tiedän sen verran että vanhemmille ei kannattannut vittuilla, polttopuita ei kannattannut kerätä perjantaisin, jos raiskasi jonkun niin piti ostaa uhri tämän isältä ja pienemmistä rikoksista selvisi sillä kun vei papeille kyljystä tai tuoretta pullaa.

Äänestä

Muistaakseni olen joskus nähnyt ohjelman sharia lakiin perustuvan tuomioistumen toiminnasta. Kyseistä maata ja ohjelmaa en muista. Pääsääntöisesti olivat riitajuttuja ja hävinnyt tuomittiin maksamaan korvauksia. Joitakin raippatuomioitakin annettiin. Mooseksen laissa käsittääkseni annetaan kivitys kuolemantuomio lähes kaikista rikkomuksista.
En kyllä silti pysty päättämään kumpi olisi parempi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AntiChrisu kirjoitti:

Ateistile sekä Sharia-laki ja Mooseksen laki ovat mahdotonta nieltävää, mutta
kahta pahinta uskontoa verratessa kumpi olisi pahempi tilanne jos yhteiskunnassamme
jouduttaisiin noudattamaan sharia-lakia vai Mooseksen lakia?

Myös hihhulit voivat vastata, jos osaatte vain myös perustella miksi Mooseksen laki olisi parempi
ja sama toisinpäin eli islamofasistit myös voivat kantaa korkensa kekoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu