Tällä palstalla on toistuvasti tuotu esille Dresdenin pommitus jonkinlaisena liittoutuneiden äärimmäisenä, jopa Hiroshiman ylittävänä, terroritekona. Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton myöhemmän propagandan mukaan sittemmin DDR:n alueelle jäänyt Dresden oli historiallinen kulttuurikaupunki, jossa ei ollut lainkaan teollisuutta, sotilaallisesti merkittäviä kohteita.
Todellisuudessa Dresdenissä valmistettiin radioita, lentokoneiden instrumentteja, tähtäimissä käytettäviä linssejä ja optiikkaa, torpedojen osia, ammuslaatikoita ym selkeästi sotilaalliseen käyttöön tarkoitettua tavaraa. Nämä sodankäynnille tärkeät teollisuuslaitokset sijaitsivat nimenomaan kaupungin vanhassa osassa. Lisäksi kaupunki oli itärintamalle johtavan liikenteen solmukohta.
Dresdenin pommituksessa kuolleiden määrä on liioiteltu reippaasti. On väitetty jopa 120000-200000 kuolleen pommituksessa. Todellinen luku on kuitenkin ilmeisesti noin 25000-40000 kuollutta, mikä sekin on luonnollisesti järkyttävä määrä ihmisiä. Dresdenin pommitus ei kuitenkaan ollut sellainen järjetön terroriteko jollaiseksi sitä on kuvattu, vaan sotilaallinen toimi.
Toisen maailmansodan terroripommitusten aloittaja oli Saksa. Lontoon pommituksissa osuttiin aluksi vahingossa siviilikohteisiin jo elokuussa 1940, mnkä jälkeen vahingot muuttuivat pikemminkin säännöksi. Saksan ilmavoimat aloittivat 7.9.1940 57 vuorokautta kestäneen pommituskampanjan, jonka aikana pommeja sai sai paitsi Lontoo myös Portsmouth, Southampton, Plymouth, Exeter, Bristol, Bath, Cardiff, Birmingham, Coventry, Nottingham, Norwich, Ipswich, Sheffield, Manchester, Liverpool, Hull, Middlesbrough, Sunderland, Newcastle, Glasgow ja Belfast. Pommitusten päämääränä ei ollut sotilaallisten kohteiden tuhoaminen vaan brittien moraalin murentaminen.
Sittemmin keväällä 1941 herrasmies-luftwaffe pommitti avoimeksi kaupungiksi julistettua eli täysin vaille puolustusta jätettyä Belgradia kolmen vuorokauden ajan surmaten 17000 ihmistä. Operaation jälkeen kaupungin "valloitti" kourallinen saksalaissotilaita kohtaamatta vastarintaa.
En tarkoita väheksyä saksalaisia sodan uhreja. Liittoutuneiden pommitukset tappoivat nykytiedon mukaan n 600 000 saksalaista siviiliä. Saksalaiset tappoivat suunnilleen saman määrän siviilejä omilla pommituksillaan itärintamalla. Saksaan kohdituneet tuhopommitukset ovat häpeällisiä asioita. Ssmoin venäläisten käsittämätön raakuus Saksan valloituksessa. Ainoat myönteiset puolet niissä ovat se, että ne päättyivät kun sota päättyi.
Olisivatko natsi-Saksan raakuudet, terroriteot ja kansanmurhat päättyneet, jos Saksa olisi voittanut sodan? Eivät olisi koska maan ideologia perustui rotujen eriarvoisuudelle.
Todellisuudessa Dresdenissä valmistettiin radioita, lentokoneiden instrumentteja, tähtäimissä käytettäviä linssejä ja optiikkaa, torpedojen osia, ammuslaatikoita ym selkeästi sotilaalliseen käyttöön tarkoitettua tavaraa. Nämä sodankäynnille tärkeät teollisuuslaitokset sijaitsivat nimenomaan kaupungin vanhassa osassa. Lisäksi kaupunki oli itärintamalle johtavan liikenteen solmukohta.
Dresdenin pommituksessa kuolleiden määrä on liioiteltu reippaasti. On väitetty jopa 120000-200000 kuolleen pommituksessa. Todellinen luku on kuitenkin ilmeisesti noin 25000-40000 kuollutta, mikä sekin on luonnollisesti järkyttävä määrä ihmisiä. Dresdenin pommitus ei kuitenkaan ollut sellainen järjetön terroriteko jollaiseksi sitä on kuvattu, vaan sotilaallinen toimi.
Toisen maailmansodan terroripommitusten aloittaja oli Saksa. Lontoon pommituksissa osuttiin aluksi vahingossa siviilikohteisiin jo elokuussa 1940, mnkä jälkeen vahingot muuttuivat pikemminkin säännöksi. Saksan ilmavoimat aloittivat 7.9.1940 57 vuorokautta kestäneen pommituskampanjan, jonka aikana pommeja sai sai paitsi Lontoo myös Portsmouth, Southampton, Plymouth, Exeter, Bristol, Bath, Cardiff, Birmingham, Coventry, Nottingham, Norwich, Ipswich, Sheffield, Manchester, Liverpool, Hull, Middlesbrough, Sunderland, Newcastle, Glasgow ja Belfast. Pommitusten päämääränä ei ollut sotilaallisten kohteiden tuhoaminen vaan brittien moraalin murentaminen.
Sittemmin keväällä 1941 herrasmies-luftwaffe pommitti avoimeksi kaupungiksi julistettua eli täysin vaille puolustusta jätettyä Belgradia kolmen vuorokauden ajan surmaten 17000 ihmistä. Operaation jälkeen kaupungin "valloitti" kourallinen saksalaissotilaita kohtaamatta vastarintaa.
En tarkoita väheksyä saksalaisia sodan uhreja. Liittoutuneiden pommitukset tappoivat nykytiedon mukaan n 600 000 saksalaista siviiliä. Saksalaiset tappoivat suunnilleen saman määrän siviilejä omilla pommituksillaan itärintamalla. Saksaan kohdituneet tuhopommitukset ovat häpeällisiä asioita. Ssmoin venäläisten käsittämätön raakuus Saksan valloituksessa. Ainoat myönteiset puolet niissä ovat se, että ne päättyivät kun sota päättyi.
Olisivatko natsi-Saksan raakuudet, terroriteot ja kansanmurhat päättyneet, jos Saksa olisi voittanut sodan? Eivät olisi koska maan ideologia perustui rotujen eriarvoisuudelle.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Ai että nekkula olisi ilmapommituksiin DDR:n kanssa suhtautunut negatiivisesti? Joopa joo! Neuvostoliiton osuutta voittoon tosin korostettiin mutta koskaan ei Itäblokissa puhuttu kielteiseen sävyyn Arthur Harrisista.
"Ai että nekkula olisi ilmapommituksiin DDR:n kanssa suhtautunut negatiivisesti? "
Tässä oli nyt aiheena toisen maailmansodan tapahtumat ja sodan jälkeen itäblokilla oli taipumus tuoda länsivaltojen tekemiset esiin enemmänkin kielteisinä. Dresden on siitö yksi esimerkkil.
Paskat on. Montako kertaa esimerkiksi DDR:n johtajat puhuivat Dresdenin pommituksista rikoksina. Taitaa olla kerrat hyvin vähäisiä. :D
Fakta on se että neuvostoliittolaisilla ja anglo-sakseilla oli samat isännät jotka nykyisin pitävät päämajaansa Tel Avivissa.
Puhuivat pommituksesta rikoksena jokseenkin jatkuvasti, erityisesti tietenkin ko. tapahtuman muistopäivänä.
Dresdenin pommituksia alettiin muistaa joskus vasta 1960-luvun lopulla. Tiedätkö mikä oli hauskinta tässä asiassa. Dresden oli vielä 1970-luvullakin täynnä pommitettuja rakennuksia koska paska Itä-Saksan hallitus ei kyennyt kunnolla korjaamaan pommitusten tuhoja missään alueella. Toista se oli Lännessä. Siellä oli kaikki paikat jo 1970-luvulla kunnostettu.
Siis lähes kaikki paikat. Kai Lännessä joitain suuriakin näkyviä jälkiä pommituksista on mutta jumalauta. 1950-luvulla Itä-Saksa oli yhtä paska mitä Pohjois-Korea on nyt. Talojen raunioita joka puolella. Ei saatana kyllä sen eron huomasi miten slaavilainen Itäblokki oli aina länttä jäljessä joka asiassa.
Navettoja siellä oli sentään kuulemma saatu kunnostettua.
Dresdenin pommituksia muisteltiin jo heti ensimmäisestä vuosipäivästä alkaen, ensimmäisen filmi aiheesta tehtiin Saksassa myös jo 1946.
Eihän Saksojen valtioita edes vielä oltu luotu 1946 vaan ne oli miehitysvyöhykkeitä. Tuskin nekkula vielä silloin mitään muistojuhlia piti omalla puolellaan.
No jätän sen valehtelun sinulle. Saksalaiset pitivät muistojuhlia itäisellä miehitysvyöhykkeellä, tiedossa ei ole että neuvostoliittolaiset siihen kummemmin olisi osallistuneet. Sitten kun DDR muodostettiin niin muistaminenkin laajeni ja oli vuosittain etusivun aihe sikäläisessä lehdistössä, tavattiin hyökkäillä sen varjolla länsivaltoja ja natseja (eli läntistä Saksaa) vastaan, esimerkiksi tähän malliin:
"Die Pariser Verträge, die Adenauer im Bonner Bundestag durchpeitschen will,
bedeuten die Wiederbewaffnung der Mörder von Warschau und Coventry, von
Stalingrad und Rotterdam, von Lidice und Oradour und ihr Bündnis mit den
Mördern von Dresden und Hamburg, Berlin und Mannheim, Hiroshima und
Pjongjang." (SED:n dokumentti ‘Politische Richtlinien zum 10. Jahrestag des
amerikanischen Terrorangriffes auf Dresden’’)
historian omalla tavallaan. Länsi piti tarpeellisena pommittaa siviilikohteita ja itä raiskata kaikki naiset ja lapset 7-70 vuodet välillä. Itä pitää tarpeellisena vielä nykyisinki juhlia tuota raiskausjuhlaa suuren isänmaallisen sodan muistopäivänä toukokuun yhdeksäntenä.(Ehkäpä minä vielä joku parempi päivä muistutan kansalaisia ETYJ:n päätöslauselmasta jonka mukaan kaksi fasistista valtiota yhdessä aloittivat WWII:n hyökkäämällä puolustuskyvyttömän Puolan kimppuun.)
No eihän siinä mitään. Juhlistavat kaiketi Ruandan hututkin viidakkoveitsijuhliaan omassa kotimaassaan ja sen jälkeisiä raiskausjuhliaan Kongossa. Kukin tavallaan.
Ja urheat anglothan eivät raiskanneet. Kysytäänkö vaikka italialaisilta ja japanilaisilta.
Tuo perustuu maanpetturipoliitikkojen sionistien määräyksestä tekemään selvitykseen maanpetturihistorioitsijoiden toteuttamana. Päämäärä oli väärentää Dresdenin pommitus. Jos kaupungissa oli teollisuutta, niin miksi sitten ei pommitettu sitä? Kyllä voittajien tiedustelu pelasi. Tuolloin oli logistiikka jo pommitettu niin, että teollisuudesta ei ollut edes hyötyä. Koko homman tarkoitus oli tappaa niin monta siviiliä kuin voi. Siksi kaupunkiin iskettiin juuri silloin, kun siellä oli maksimimäärä pakolaisia matkalla länteen. Pommisuojat eivät siten auttaneet. Tuo selvitys perustuu esim. Wolfgang Saarschmidtin seikkaperäisen esityksen mukaan epäoleellisiin lähteisiin. Eli ensimmäisiin palomiesten ilmoituksiin. Ne olivat säännöllisesti alakanttiin. Lisäksi natsit eivät halunneet kohdata kokemiaan tappioita, vaan lmoittivat ne säännöllisesti alakanttiin. "tiedemiehet" ovat etabloituneiden maanpetturipuolueiden opastamana ja tilauksesta kaivelleet epäolennaisia lähteitä ja sivuuttaneet oleelliset. Uhrimäärä perustuu uhreihin, joista on jäänyt jotain jäljelle. Kuitenkin suurin osa uhreista paloi poroksi. Toiset lähteet sanovat lsakemisen loppuneen, kun 40 000 oli täynnä.
Koko pommitus oli murhaamista, joissa kaikki rakennettiin niin, että koko kaupungin väestö olisi tuhoutunut tulimyrskyssä. Ensimmäisen aallon jälkeentoinen aalto tuli sitten, kun ihmiset olisivat laskelmien ja tiedustelun mukaan poistuneet pommisuojista. Teollisuus oli niin hyvin suojattua yleensä, että se olisi vaatinut järeämmän täsmäpommituksen. Päiväkausia vielä jälkeenpäin hävittäjät ampuivat ihmisiä, jopa yksittäisiä. Niiden tarkoitus oli toisaalta estää pelastustoimia elitappaa sitä kautta enemmän ihmisiä raunioihin.
Saksa ei aloittanut terroripommituksia eikä koskaan niihin juuri kyennyt. Kalustoa oli niin vähän, että Lontoon pommituksisakin piti yrittää iskeä aina myös teollisuuteen. Terroripommitukset aloitti Iso-Britannia, joka oli sellaisia suunnitellut koko 30-luvun ja pommittanut esim. Irakia. Espanjassa tasavaltalaiset pommittivat ensin kaupunkia sodassa. Saksa pommitti vain sotilaskohteita ja linnoitetuja kaupunkeja ts kaupunkeja, jotka tehtiin sotilaskohteiksi, esim. Espanjan sisällissodan pommitukset ja Varsova/Rotterdam. Saksa oli siis sääntöjen mukaaan sotaa käyvä. Se yritti myös ennen sotaa saada kaupunkien pommitukset kiellettyä, mutta Englanti vastusti. Englanti alkoi heti sodan ensi päivinä siviilikohteiden pommitukset, mutta hiljensi sitten tahtia. Kun Churchill nousi pääministeriksi, hän määräsi samana päivänä murhapommtukset aloitettavaksi. Niitä jatkettiin koko kesa ja vasta 2 viikkoa kestäneen Berliiniin kohdistuneen suurhyökkäyksen jälkeen kansan paine suorastaan pakotti Saksan vastaamaan. Sillä ei ollut kuitenkaan varaa pelkkään terroriin.
Saksan raakuudet ovat suureksi osaksi propagaandaa. Belgradissa eisuinkaan kuollut serbien valehtelemaa määrää ihmisiä. Serbit harjoittivat julmaa ja rikollista sodankäyntiä itse.
Dresdenin uhrimäärä on monen tutkijan mukaan n. 135 000. Esim. Irving on kertonut Saksan viranomaisten salakielisten sanomien toisilleen puhuneen 100 000 uhrista tuoreeltaan. Britannia kaappasi sanomat. Uhrimäärää on vaikea arvioida, mutta 250 000 voi olla aivan hyvin oikeaan osunut. Uhrimäärä jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Tässä yksi linkki:
http://www.swg-hamburg.de/Geschichte/Die_Verwustung_von_Dresden_war_ein_vorbedachtes.pdf
---"Saksa ei aloittanut terroripommituksia eikä koskaan niihin juuri kyennyt. Kalustoa oli niin vähän, että Lontoon pommituksisakin piti yrittää iskeä aina myös teollisuuteen."---
Asia ei ole noin.
Jo Puolan sodassa suunnattiin terroripommituksia mm. Varsovaan.
Länteen hyökättäessä tuhottiin täysin avuttoman Rotterdamin keskusta raunioiksi.
Ilmasodassa Englannista suunnattiin terroripommituksia mm. Lontooseen ja Coventryyn.
Britit tietysti vastasivat. On myös huomattava, että jenkit pommittivat päivisin vähintään sen verran kuin britit yöllä.
Vääristelet asioita.
Kuten sanottua, niin Puolan sodassa varsovaan iskettiin vasta, kun Puola oli tehnyt kaupungista linnoituksen eli sotilaallisen kohteen vetäytymällä sinne. Silti pommituksiin ryhdyttiin vasta, kun oli jätetty tie siviileille poistumista varten ja varattu heille pakopaikka ja huoltoa sinne sekä poistumiseen tarpeeksi aikaa. Amerkkalaiset tarkkailijat mm. totesivat pommituksen silti kohdistuneen vain sotilaallisiin kohteisiin. Myös Rotterdam kieltäytyi antautumasta ja oli täynnä sotaväkeä. Siis oikeutettu kohde.
Coventry ei nimenomaan ollut vain terroripommituskohde, vaan nimenomaan keskusta oli täynnä teollisuutta ja juuri siksi se tuhoutui poikkeuksellisen laajasti. Lontoossakin pyrittiin aina iskemään myös sotilaallisesti. Ja kuten tunnettua, englantilaiset aloittivat terroripommitukset jo 1.5.1940. He suorittivat niitä koko kesän. Kaksi pommitusviikkoa Berliiniin olivat virallisesti mukamas harhautuneen pommikoneen syy. Miten yksi harhautunut pommikone voisi olla aloitus, jos britit pommittavat koko kalustollaan kaksi viikkoa Berliiniä tällaisen vataukseksi. Jos mitään harhautumaa yleensä on ollut, niin aika huono veruke.
"Esim. Irving on kertonut Saksan viranomaisten salakielisten sanomien toisilleen puhuneen 100 000 uhrista tuoreeltaan."
Voinet varmaan esittää nämä sanomat? Ei kannattane pidätellä hengitystä sitä odotellessa...
Rotterdamin antautumisesta neuvoteltiin saksalaisten hyökätessä. 28 000 taloa tuhoutui. Saattoi kaupungissa olla antautumiseen valmistautuvia sotilaitakin.
Coventryn keskusta oli keskiajalta. Siellä ei todellakaan ollut sotateollisuutta. Kyse oli puhtaasta terrorista.
On hupaisaa, miten brittiviha panee uskomaan natsi-ja neuvostopropagandaan.
Valhetta. Et pysty muuhun-.
Sori. Se oli 110 000-130 000. Irving on ne esittänyt. Bongasin haastattelusta.
Eli et siis ole ikinä noita väitettyjä papruja nähnytkään.
Liikennesolmun vuoksi olisi pitänyt pommittaa vain tätä solmua ym. Koko juttu oli mielipuolinen rikos, kuten kaikensaksalisen kaupunkikulttuurin tuhoamien muutenkin. Sitäpaitsi tässä edesautettiin vain ja ainoastaan neuvostoliiton etenemistä.
Se kai siinä Suursillillä oli tavoitteena. Auttaa leppoisa Joe-sedän etenemistä.
Niin ja myös katsoitko linkjistä? Tavoitteena jopa 600 000 ihmisen murhaaminen!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2731102
- tämä jo v. 2006, äskettäin uutisoitiin, että sakut ovat nyt tutkineet Dresdenin pommituksen ja todenneet, että siinä kuoli n. 25000 ihmistä, kourallinen uus-natseja osoitti jonkinlaista vastalausetta tästä
Ja mikäs Hermann Göringillä oli tavoitteena Blitzissä? Brittien elämän mukavaksi tekeminenkö.
Tiedä sitä sitten mikä oikea luku on mutta iso se ainakin oli. Dresden oli suunnilleen samankoinen kuin Helsingin suurpommitukset 1944.
Dresdeniin iski oikeasti osaava ja taktiikkansa tappiin asti hionut sotavoima, joka osasi keskittää iskunsa ja jolla oli lisäksi huomattavasti isompi tonnisto sekä sopivampi kalusto käytössään.
Helsinkiä pommitti taidoiltaan surkea ja kalustoltaan strategiseen rooliin täysin sopimaton sotavoima, joka kaiken lisäksi ripotteli iskunsa kolmeen selvästi erilliseen iskuun heikentäen näin sitä entisestään.
Noita kahta ei voi verrata mitenkään, vaikka kuinka yrittäisi laskea koneita ja pommeja.
Eli eikö siis ollutkin hyvä ettei lahtari Mannerheim ruvennut angloille uhittelemaan vaan kiltisti oli pidättyväinen mikä aiheutti närkästystä Saksassa.
"Toisen maailmansodan terroripommitusten aloittaja oli Saksa."
Terroripommitukset aloitti Neuvostoliitto 30.11.1939.
Muutenkin katselet kovin littoutuneiden luomin lasein ko. aihetta.
"Terroripommitukset aloitti Neuvostoliitto 30.11.1939. "
Viittaat ilmeisestikin talvisodan ensimmäiseen pommitukseen.
Saksa oli kuitenkin pommittanut siviilikohteiden pommitukset jo hyökätessään Puolaan, mainittakoon tässä esimerkkeinä Wielun, Frampoli ja Varsova.
Wielunin pommitus ajoittuu toisen maailmansodan ensimmäiseen päivään 1.9.1939. Siitä on paha pistää varhaisemmaksi.
Sakuthan aloittivat siviilien lahtaamisen ilmasta käsin jo ensimmäisessä maailmansodassa, kun Britanniaa pommitettiin Zeppeliineillä ja alkeellisilla pommikoneilla. Tuohon aikaan moinen oli aivan ennenkuulumatonta, eikä sakuja turhaan hunneiksi kutsuttu.
Kun jotain uutta keksitään, alkaa sotahullu germaani soveltamaan sitä heti tappokäyttöön. Ihana kansa.
Tais Minskistä se Neuvostoliiton radio kuitenkin opastaa Luftwaffea Puolan pommituksissa.
Italialaiset ja bulgarialaiset ne ensimmäisinä kehitti idean että pommeja voidaan pudottaa ilmas. Ei saksalaiset.
Mutta nokkelat germaanitpa keksivät pudotella pommeja siviilien niskaan eli avasivat strategiset pommitukset tällä toiminnalla.
Ihana kansa.
alkoi aikaisintaan vasta 3.9.1939. 1.9.1939 oli vaan Puolan ja Saksan välinen sota...
"Maailmansota alkoi aikaisintaan vasta 3.9.1939. 1.9.1939 oli vaan Puolan ja Saksan välinen sota... "
TosiaankinI Mutta voiko sitäkään nyt pitää maailmansotana, että Ranska ja Englanti julistivat sodan Saksalle? Ja eihän koko maailma edes ollut missään vaiheessa sodassa mukana!
Tais bulgarialaiset olla ne jotka ensimmäiset pommit siviilikaupunekihin Turkissa puottivat.
Arthur Harris se ensimmäisenä pommitti palestiinalaisia kyliä. Italia ja Englanti olivat ensimmäiset valtiot jotka ensimmäisen maailmansodan jälkeen aloittivat ilmaterrorin siviilejä kohtaan. Eihän Saksalla edes ollut ilmavoimia kuin vasta 1935. Harris oli jo monta palestiinalaista siviiliä Gaza-tyyllillä tuhonnut ennen kuin Kondoori Legioona teki kuuluisat rikoksensa Espanjassa huhtikuun lopulla 1937.
Valehtelet. Wielunissa iskettiin sen halki etenevään rykmenttiin sotapäiväirjan mukaan. Puolalaista propagandaa. Varsovatsa olen kirjoittanut yllä. Siis Saksa järjesti alueen kaupungin ulkopuolelle ja huollon sinne ja odotti siviilien poistuvan. Lisäksi kaikki Varsovassa oli amerikkalaistenkin tarkkailijoiden mukaan sotilaskohteiden pommituksia. Varsovaan sai iskeä, koska Puola teki kaupungista sotakohteen.
Toisen maailmansodan ensimmäiset terroripommitukset siis aloitettiin jo ennen toisen maailmansodan alkamista? Mielenkiintoista....
...Mutta jos tällä linjalla jatketaan niin muistetaan, että saksalaiset Zeppelin-ilmalaivat terroripommittivat siviilejä Englannin rannikolla jo 9. tammikuuta 1915...
Tarkoitatko, ettei Wielunissa pommitettukaan siviilejä? Saksalaisetkin lähteet kertovat kuitenkin toisin.
Eivät kerro, vaan nimenomaan eskadroonaa. Böhler on vain sopivasti katkaissut lainauksensa ja valehdellut siviilejä tilalle.
Siis sairaala ja kirkko ovatkin eskadroona?
"Zu Beginn des Zweiten Weltkrieges wurde Wieluń am frühen Morgen des 1. September 1939 bei Angriffen durch 87 deutsche Sturzkampfbomber (Stuka) schwer getroffen. Dabei dürfte es sich um die ersten Kriegshandlungen gehandelt haben, wobei aber der genaue Beginn zwischen 04:35 (Zeugenaussagen) und Wehrmachtsaufzeichnungen (gegen 05:40) schwankt. Bei insgesamt drei Luftangriffen im Lauf des Morgens starben etwa 1.200 Zivilisten von den damals etwa 16.000 Einwohnern. Die Gebäude der Stadt wurden dabei zu 70 Prozent und der enge Kern durch Brände zu 90 Prozent zerstört."
http://de.wikipedia.org/wiki/Wieluń
"Die grausame Bilanz: Insgesamt 380 Bomben mit einer Sprengkraft von zusammen 46000 Kilogramm, die in drei Angriffswellen von jeweils 29 Stukas des Typs JU 87 B abgeworfen wurden, töteten 1200 Menschen. Die Stadt ist zu 70 Prozent zerstört, der enge Stadtkern durch Brände sogar zu 90 Prozent.
Warum ausgerechnet Wielun? Warum wurde dieses Provinzstädtchen dem Erdboden gleichgemacht, noch bevor der Krieg richtig begonnen hatte? Es gab später, nach 1945, Versuche, die Tat zu rechtfertigen. So schildert zum Beispiel Cajus Bekker 1964 in seinem Buch Angriffshöhe 4000 das Bombardement Wieluns im Stil der NS-Propaganda: Da „sieht der Gruppenkommandeur nur noch sein Ziel. Es wächst, wird rasend schnell größer. Plötzlich ist es kein anonymer Wurm mehr, der über eine tote Landkarte kriecht. Jetzt sind es Fahrzeuge, Menschen und Pferde. Polnische Reiter. Stukas gegen Kavallerie.“ Natürlich wäre es ausschließlich um militärische Ziele gegangen. "
http://www.zeit.de/2003/07/A-Wielun?page=all