H&M ruotsin suurin vaateliiken johtaja

maksaa suomenruotsalaiselle korkiakoululle 2.5 miljoon euroa vuosittain kieliavustusta. Ruotsi on aina sekaantumas toisten maan asioihin perkele laittakoon omas maas ensin koulutuksen siihen kuntoon et siirtolisetkin saava oppia äidin kieltään. RUOTSI ON DIKTADURI MAAN, tuollainen ei varmaankaan ole lahjusta vain mitä se on??
8169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meinaako rättikauppias Persson pistää suomalaisetkin lapset tekemään nälkäpalkalla hurrirouville riepuja kuten on jo tehnyt Aasiassa ja muissa halvantyövoiman maissa.

Ainut svekko pösö jota kunnioitan on Kamprad mutta hänessa saksalaisuus tekee sen että hän on kunniallinen ihminen joka ei pelaa Rausingin ja Perssonin tyyllisten limanuljaskojen tyylillä.

Äänestä

Ruotsalaisilla koko Pohjolassa on aina jokin yhteinen missio ruotsalaisuuden puolesta. Liike-elämäkin on liitetty mukaan.

Suomalaisilla ei ole mitään vastaavaa misssiota. Kuvitelkaa, että Nokia rahoittaisi suomalaista yliopistoa Ruotsissa!

Äänestä
  • Eniten lahjoituksia säätiöyliopistoille ja ruotsinkielisille

    Turun Sanomat 2.9 2010 14:23:00

    Säätiömuotoiset Aalto-yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto ovat saaneet kerättyä lahjoituksia selvästi muita korkeakouluja enemmän. Muista korkeakouluista ruotsinkieliset ovat onnistuneet varainkeruussa suomenkielisiä paremmin.

    Yliopistoilla ja korkeakouluilla on meneillään kiivas varainkeruu, sillä opetusministeriö on luvannut niille sitä enemmän lisärahoitusta, mitä enemmän ne saavat kerättyä lahjoituksia tämän vuoden loppuun mennessä. Valtion lisärahoitusta on luvassa 2,5 euroa jokaista lahjoituseuroa kohden.

    Aalto-yliopisto on lahjoituskilvassa aivan omaa luokkaansa: se tavoittelee 200 miljoonan euron lahjoituspottia, ja sillä on kasassa jo 163 miljoonaa. Tampereen teknillinen yliopisto pyrkii 50 miljoonaan, joista se on saanut 31 miljoonaa.

    Muiden korkeakoulujen tavoitteet ovat vaatimattomampia. Helsingin ja Turun yliopistot havittelevat kumpikin 20:tä miljoonaa, Oulun yliopisto 15:ttä miljoonaa, Jyväskylän yliopisto, Åbo Akademi ja Svenska Handelshögskolan kukin 10:tä miljoonaa ja Itä-Suomen sekä Lappeenrannan yliopisto kumpikin viittä miljoonaa. Tampereen yliopiston tavoittelee kokoonsa nähden erittäin pientä yhden miljoonan pottia.

    Näistä parhaiten varainkeruussa ovat onnistuneet ruotsinkieliset. Svenska Handelshögskolan on jo ylittänyt tavoitteensa ja saanut kasaan yli 11 miljoonaa, ja Åbo Akademilla on koossa 6,5 miljoonaa. Handelshögskolanin pottia lihotti merkittävästi ruotsalaisen säätiön antama 2,5 miljoonan lahjoitus.

    Turun yliopiston suurin yksittäinen lahjoitus tuli yksityishenkilöltä. Yhteensä rahaa on koossa 6,4 miljoonaa.
    http://www.ts.fi/online/kotimaa/157123.html

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Eniten lahjoituksia säätiöyliopistoille ja ruotsinkielisille

    Tiedetään kyllä, että svekoilla riittää rahaa. Ja tiedetään myös, että svekot sitä rahaa viljelevät tietyssä tarkoituksessa.

    Mutta tiedätkö SINÄ yhden seikan suomalaisista? Nimittäin suomalaista kansaa on hyvin vaikea lahjoa toisin kuin herroja.

    Kaikki maailman rahat eivät saa suomalaisia palvomaan entisen sortajan kieltä. Piste.

    Äänestä

"Ruotsi on aina sekaantumas toisten maan asioihin perkele laittakoon omas maas ensin koulutuksen siihen kuntoon et siirtolisetkin saava oppia äidin kieltään. RUOTSI ON DIKTADURI MAAN, tuollainen ei varmaankaan ole lahjusta vain mitä se on??"

Mikähän mahtaa olla kirjoittajan oma kansallisuus ja äidinkieli?

Ei varmastikaan Suomen eikä suomi.

Äänestä

"Suomalaisilla ei ole mitään vastaavaa misssiota. Kuvitelkaa, että Nokia rahoittaisi suomalaista yliopistoa Ruotsissa!"

Kuvitelkaa, että MINÄ pienyrittäjänä rahoittaisin varmasti suomalaista yliopistoa Ruotsissa - jos sellainen olisi !!

Äänestä
  • nehän sulikvat kaikki jossa oli mukana Paavo Lippanen os.Lipponen) oli niitä enne,mut sossut diktadori maassa ajovat alas kaiken suomenkielen opiskelun,

    Äänestä

  • sossut on pahimpia kirjoitti:

    nehän sulikvat kaikki jossa oli mukana Paavo Lippanen os.Lipponen) oli niitä enne,mut sossut diktadori maassa ajovat alas kaiken suomenkielen opiskelun,

    Todellisuudessa, kun Ruotsissa alettiin 70-luvulla (Suomessaasuvien fennomaanien vaatinuksesta) suomenkielenopetusta kouluissa, se oli pakkosuomea. Ruotsissa syntyneet ja ruotsinkieltäpuhuvatkin lapset pakotettiin aloittamaan koulunsa suomenkielellä. Piti saada värvätyksi oppilaita noihin luokkiin, vaikka se haittasi lasten koulunkäyntiä. Silloin nimittäin oli kaksi vuotta suomalaista opetusta ja kolmannelta piti vaihtaa ruotsinkieliseen. Jokainen järkevä ihminen varmaan ymmärtää, mitä tuo tarkoittaa pienen lapsen oppimiseen. Mutta kosksa "fennomaamit" ovat muiden parasta ajatelleet, kunhan "minä-minä-minä" saa tyhmän uhonsa läpi. Ps. Siellä opetettiin maahanmuuttajille myös palkallisena ruotsinkieltä, mutta senkin nämän mustasukkaiset "suomi-urhot" kielsivät vaimoiltaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

H&M RAHOITUSTA kirjoitti:

maksaa suomenruotsalaiselle korkiakoululle 2.5 miljoon euroa vuosittain kieliavustusta. Ruotsi on aina sekaantumas toisten maan asioihin perkele laittakoon omas maas ensin koulutuksen siihen kuntoon et siirtolisetkin saava oppia äidin kieltään. RUOTSI ON DIKTADURI MAAN, tuollainen ei varmaankaan ole lahjusta vain mitä se on??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu