Eilinen yleislakko oli suoraan sanottuna fiasko. Sillä monet kyllä osallistuivat facebookissa tähen, mutta sitten kun piti toimia, niin ei sinne mennyt kuin naurettavan vähän ihmisiä. Jos Suomen kansa haluaisi tosissaan saada asiansa läpi esim. nyt sen palkankorotuksen. Niin silloin pitää toimia! Ei vain esittää että toimii! Me suomalaiset olemme kyllä suoraan sanottuna... Jos emme halua Eduskunnan palkankorotusta. Niin mennään sitten kaikki lakkoon. Ei kukaan mahda sille sitten yhtään mitään!!!!!
YLEISLAKKO!!!!!!!
Kyllästynytihminen
3323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei kannata vaipua synkkyyteen.
Vaikka Facebook-ryhmiä vähätellään, niin niiden vaikuttavuus saattaa tullakin pidemmällä aikajänteellä.
Ylen mediamaksua vastustaneet fb-ryhmä keräsivät yhteensä lähemmäs 150 000 jäsentä ja ne järjestivät mielenosoitukset eduskunnan edessä kahtena päivänä viime syksynä. Paikalla oli eka päivänä noin 50 henkilöä ja toisena päivänä 30. Ainakin Jyväskylässä järjestettiin paikallinen mielenosoitus. Lisäksi päättäjiä pommitti soittamalla ja sähköposteilla useita satoja aiheesta kiinnostuneita.
Lopputulemahan oli se, että erittäin varmalta näyttänyt pakkoveron kaltainen Ylen mediamaksu vedettiin pois hallituksen työlistalta. Ainakin toistaiseksi.
Videoreportaasi - Mediamaksu & mielenosoitus http://www.youtube.com/watch?v=L9LtZnUfLDw
pituus 8,37
Tästä laajempaa taustaa yli 100 000 henkilön Facebook yleislakkoryhmälle 15.10.2010 ja mielenosoituksesta eduskunnan edessä Kansan vaaliliiton sivuilla:
Facebook yleislakkoryhmä 15.10.2010
http://vaaliliitto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=27:facebook-yleislakkoryhmae-15102010&catid=2:tiedotteet&Itemid=4
Eihän tähän kansanedustajienkaan palkankorotusasiaan tarvita muuta kuin avoimuutta ja rehellisyyttä.
Kuuluisa suomalainen sisu jolla isoisämme pitivät puoliaan talvi- ja jatkosodassa on muuttunut sisuksi jolla yritetään alistuneena kestää valtion sortovaltaa.
Korruptoitunut poliittinen eliittimme on kurjistanut kansan niin että lähes miljoona kansalaista maassamme joutuu elämään alle virallisen köyhyysrajan, eikä meistä suomalaisista ole enää muuhun kuin alistumaan sortovaltaa vastaan. Tätäkö halusivat isiemme isät sotiessaan maamme puolesta, demokratian ja oikeusvaltion irvikuvan?
Jos nykysukupolvilla olisi edes hitunen suomalaista sisua jäljellä, niin olisimme yhdessä tuumin kitkeneet koko korruption maastamme ja laittaneet päättäjämme vastuuseen, aivan kuten isämme ja heidän isänsä ajoivat veli venäläisen pois!
Olemme aivan liian alistuneita ja saamattomia. Jonkun vain täytyisi ruveta johtamaan kansalaisia, ja antaa toimintamalleja (ei tietenkään väkivaltaa), kyllä seuraajia olisi takuuvarmasti. - Hups, onkohan tämä nyt kiihottamista kansanryhmää vastaan:(
Miksemme pistä kunnolla hanttiin tälle valtion jatkuvalle sorrolle ja kaikenlaisille vääryyksille. Pelkkä äänestäminen seuraavissa vaaleissa tuntuu liian hitaalta ja epävarmalta vaikutuskeinolta. No senhän sitten näemme ensi eduskuntavaalien jälkeen, mitä tapahtuu. Taitaa tulla yllätystulos.