Rasismi

Se joka väittää että Ruotsissa hyysätään ulkomaalaisia, lukekaa ao. tarina suomalaisista eläkeläisistä Ruotsissa. Heitä on jo kymmeniätuhansia jotka ovat asuneet suurimman osan työiästään Ruotsissa ja maksaneet normaalisti sinne veronsa. Nyt heille sanotaan: "maassa maan tavalla, Ruotsissa vanhainkodeissa puhutaan ruotsia, puhu ja ymmärrä siis ruotsia sinäkin". Olisiko heidän tilanteensa parempi jos heidän lapsuusvuosinaan kansakouluissa olisi opeteltu pakkoruotsia 1. luokalta alkaen?

Ruotsissa asuneet tietävät, että syntyperäinen ruotsalainen germaani olettaa muualta tulleiden olevan häntä automaattisesti alempana. Näin on varsinkin suomalaisten suhteen.



"...Koulut käyneenä muutin Ruotsiin. Olen antanut koko työpanokseni ja kaikki verorahani kansankodin hyvinvoinnin rakentamiseksi. Nyt minut ja muut haluttaisiin lähettää takaisin Suomen elätettäväksi, kiroaa Heikki Viitala.

– Västeråsissa liki neljännes on suomalaisia. Silti emäkansa ilikiää sanua meille, että suomalaisvanhusten hoitaminen on kallista. Miten suomeksi puhuminen on kalliimpaa ko ruottiksi?

Toki hän on tyytyväinen, että vuosien taistelun jälkeen suomalaista hyvää kotiruokaa ja sielua virkistävää kulttuuria jopa tanssi-ja karaokeiltoineen tarjoava Mälarkoti saatiin avatuksi helmikuussa.

– Sen jälkeen kun olimme saaneet tontin, rakennuslupaa vitkutettiin hallinto-oikeudessa kolme vuotta.

Parhaillaan Heikki on taistelemassa suomalaista vanhainkotia omaan kuntaansa Halstahammariin.

Turvallisuus katoaa

Marita Goodrich havaitsi kaksi kertaa leskeksi jääneen äitinsä kunnon romahtaneen, kun Saara Taipale palasi sotaveteraanikuntoutuksesta Naantalista 2006.

– Äiti olisi kuollut nälkään Uppsalan Akademiska sjukhusetissa, jos en olisi ollut syöttämässä häntä monta tuntia päivässä.

– Suomalaisvanhusten itsetunto menee, kun edes kuulolaite ei auta heitä ymmärtämään ruotsia. Äidistäni tuli arka, turvallisuudentunne katosi.

Marita ja hänen ruotsalaismiehensä Stefan Fredblad taistelevat nyt uupumatta saadakseen suomalaisen vanhainkodin Uppsalaan.

Ruotsiin ylioppilaaksi pääsynsä jälkeen 1969 muuttanut Marita kertoo järkyttäviä tarinoita suomalaisvanhusten kohtelusta.

– Viranomaisten täytyy skarpata. Eräässä vanhainkodissa apulainen potki suomalaisvanhusta, joka ei päässyt rollaattorilla tarpeeksi nopeasti ja uhkasi heittää pissapotan eläkeläissairaanhoitajan päähän.

Itsenäinen seniori

– Mulla ei ole mitään probleemia. Kysyttiin, olenko kiinnostunut pääsemään Mälarkodin senioriasuntoon, ja sitten arpa suosi. Kun korvien välissä sumenee, minut on helppo pudottaa omatoimisten neljännestä kerroksesta dementikkojen kolmanteen, realisoi Unto Hotti, 77.

Hän jätti rajavartijanhommat Lapissa, kun ei ylikersantin palkalla pystynyt elättämään perhettään. Eikä hän halunnut ryhtyä samaan hommaan kuin evakosta paluun jälkeen huhtikuussa 1945: kerjäämään.

– Kotikylä Pelttauskin oli tyhjentynyt, kun vaimon ja kolmen lapsen kanssa muutin Ruotsiin 1970.

Alkuvuotensa Unto työskenteli Asealla, sitten perusti oman siivousfirman. Leskeksi hän jäi vuosia sitten. (IL)
9161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

juttujen yhteydessä tulee olla linkki, josta materiaali on lainattu.

Saatko liitetyksi?

Äänestä
  • Vai että oikein linkki, heh

    Äänestä

  • Mikähän lehti se IL oikein on, mistä juttu on näköjään kopsattu?

    Onkohan se Ilta-Sanomat vai Iloiset Lepakot?

    Äänestä

  • Mooverille kirjoitti:

    Mikähän lehti se IL oikein on, mistä juttu on näköjään kopsattu?

    Onkohan se Ilta-Sanomat vai Iloiset Lepakot?

    ¤¤¤¤

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    ¤¤¤¤

    noin paljon kiinnostaa, miksi et kaiva sitä esille? Helpompaa se on kun aatteellesi kiusallisten asiatekstien diktaattorimainen siirtely muille palstoille.

    Äänestä

  • Jos juttu kirjoitti:

    noin paljon kiinnostaa, miksi et kaiva sitä esille? Helpompaa se on kun aatteellesi kiusallisten asiatekstien diktaattorimainen siirtely muille palstoille.

    ole niin laiskoja ja toisiaan ajattelemattomia, etteivätkö tarjoaisi jo löytämäänsä valmista lähdelinkkiä muillekin?

    Ei toki!

    Eihän...?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    ole niin laiskoja ja toisiaan ajattelemattomia, etteivätkö tarjoaisi jo löytämäänsä valmista lähdelinkkiä muillekin?

    Ei toki!

    Eihän...?

    molskis ja loiskis.

    Äänestä

  • Linkki on tässä:
    http://library.pressdisplay.com/pressdisplay/viewer.aspx

    Iltalehteä, ja montaa muutaakin lehteä pääsee lukemaan linkin kautta täydellisenä näköispainoksena. Kunkin jutun otsikkoa klikkaamalla tulee esiin tekstiversio josta voi tehdä halutessa copypasten.

    Monien kirjastojen kotisivuilla olevaa linkkiä voi käyttää ilmaiseksi. Vinkkinä voi kertoa että kannattaa yrittää etenkin ruotsalaisten kaupunkien kirjastojen kotisivuja. Tästkin hyvin toimivasta palvelusta huomaa, että ruotsalaisilla kirjastoilla on paljon enemmän varoja käytössään kuin suomalaisilla kirjastoilla.

    Äänestä

  • ja vielä kirjoitti:

    molskis ja loiskis.

    leikittää.

    Se on kyllä oikeestaan ihan hyvä välillä lauantaisin tällasella vakavalla palstalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruotsissa kirjoitti:

Se joka väittää että Ruotsissa hyysätään ulkomaalaisia, lukekaa ao. tarina suomalaisista eläkeläisistä Ruotsissa. Heitä on jo kymmeniätuhansia jotka ovat asuneet suurimman osan työiästään Ruotsissa ja maksaneet normaalisti sinne veronsa. Nyt heille sanotaan: "maassa maan tavalla, Ruotsissa vanhainkodeissa puhutaan ruotsia, puhu ja ymmärrä siis ruotsia sinäkin". Olisiko heidän tilanteensa parempi jos heidän lapsuusvuosinaan kansakouluissa olisi opeteltu pakkoruotsia 1. luokalta alkaen?

Ruotsissa asuneet tietävät, että syntyperäinen ruotsalainen germaani olettaa muualta tulleiden olevan häntä automaattisesti alempana. Näin on varsinkin suomalaisten suhteen.



"...Koulut käyneenä muutin Ruotsiin. Olen antanut koko työpanokseni ja kaikki verorahani kansankodin hyvinvoinnin rakentamiseksi. Nyt minut ja muut haluttaisiin lähettää takaisin Suomen elätettäväksi, kiroaa Heikki Viitala.

– Västeråsissa liki neljännes on suomalaisia. Silti emäkansa ilikiää sanua meille, että suomalaisvanhusten hoitaminen on kallista. Miten suomeksi puhuminen on kalliimpaa ko ruottiksi?

Toki hän on tyytyväinen, että vuosien taistelun jälkeen suomalaista hyvää kotiruokaa ja sielua virkistävää kulttuuria jopa tanssi-ja karaokeiltoineen tarjoava Mälarkoti saatiin avatuksi helmikuussa.

– Sen jälkeen kun olimme saaneet tontin, rakennuslupaa vitkutettiin hallinto-oikeudessa kolme vuotta.

Parhaillaan Heikki on taistelemassa suomalaista vanhainkotia omaan kuntaansa Halstahammariin.

Turvallisuus katoaa

Marita Goodrich havaitsi kaksi kertaa leskeksi jääneen äitinsä kunnon romahtaneen, kun Saara Taipale palasi sotaveteraanikuntoutuksesta Naantalista 2006.

– Äiti olisi kuollut nälkään Uppsalan Akademiska sjukhusetissa, jos en olisi ollut syöttämässä häntä monta tuntia päivässä.

– Suomalaisvanhusten itsetunto menee, kun edes kuulolaite ei auta heitä ymmärtämään ruotsia. Äidistäni tuli arka, turvallisuudentunne katosi.

Marita ja hänen ruotsalaismiehensä Stefan Fredblad taistelevat nyt uupumatta saadakseen suomalaisen vanhainkodin Uppsalaan.

Ruotsiin ylioppilaaksi pääsynsä jälkeen 1969 muuttanut Marita kertoo järkyttäviä tarinoita suomalaisvanhusten kohtelusta.

– Viranomaisten täytyy skarpata. Eräässä vanhainkodissa apulainen potki suomalaisvanhusta, joka ei päässyt rollaattorilla tarpeeksi nopeasti ja uhkasi heittää pissapotan eläkeläissairaanhoitajan päähän.

Itsenäinen seniori

– Mulla ei ole mitään probleemia. Kysyttiin, olenko kiinnostunut pääsemään Mälarkodin senioriasuntoon, ja sitten arpa suosi. Kun korvien välissä sumenee, minut on helppo pudottaa omatoimisten neljännestä kerroksesta dementikkojen kolmanteen, realisoi Unto Hotti, 77.

Hän jätti rajavartijanhommat Lapissa, kun ei ylikersantin palkalla pystynyt elättämään perhettään. Eikä hän halunnut ryhtyä samaan hommaan kuin evakosta paluun jälkeen huhtikuussa 1945: kerjäämään.

– Kotikylä Pelttauskin oli tyhjentynyt, kun vaimon ja kolmen lapsen kanssa muutin Ruotsiin 1970.

Alkuvuotensa Unto työskenteli Asealla, sitten perusti oman siivousfirman. Leskeksi hän jäi vuosia sitten. (IL)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu