Perusopetuslaki 13 §

"Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Oppilas, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi huoltajan ilmoitettua asiasta perusopetuksen järjestäjälle osallistua mainittuun uskonnonopetukseen."

Helsingissä voidaan olla jo ensi vuonna tilanteessa, jossa kirkkoon kuulumattomien perheiden lapset ovat enemmistössä... Onko lain sanamuoto aikansa elänyt, koska kirkkoon kuulumattomuus ei ole uskonnollinen yhdyskunta?
5748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minusta on älytöntä, että uskontoa opetetaan enemmän kuin fysiikkaa. Toki uskonnosta pitäisi olla kurssi tai pari, mutta niiden paikka olisi yläkoulun viimeinen luokka.

Äänestä

"Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön USKONNON mukaista uskonnon opetusta."


Eli kun 30 oppilaasta 29 ei kuulu mihinkään uskontokuntaan ja se yksi on muslimi, kaikille opetetaan islamia? Koko laki lähtee positiivisesta uskonnonvapaudesta. Eli on ihan p-ceestä!

Äänestä
  • vaan tarkoittaa sitä, että jos jossain koulupiirissä( ei koulussa ) on enemmistö islamilaisia, niin lähtökohdaksi otetaan silloin islam. Muille sitten opetetaan sitä heidän "omaa" uskontoaan, tai elämänkatsomustietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UskonnotonLähimmäinen kirjoitti:

"Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Oppilas, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi huoltajan ilmoitettua asiasta perusopetuksen järjestäjälle osallistua mainittuun uskonnonopetukseen."

Helsingissä voidaan olla jo ensi vuonna tilanteessa, jossa kirkkoon kuulumattomien perheiden lapset ovat enemmistössä... Onko lain sanamuoto aikansa elänyt, koska kirkkoon kuulumattomuus ei ole uskonnollinen yhdyskunta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu