Kirkossa voi Suomessa harjoittaa syrjintää hyväksytysti.

Olen pitkän aikaan pohtinut eroa kirkosta ja ylen "Homoillan" jälkeen päätöseni sai lisää tuulta purjeisiin. En halua kuulua instituutioon, jossa harrastetaan syrjintää ja vielä aivan julkisesti. Varmasti tämä ei ole kirkon virallinen mielipide, mutta jos asian esittää kuitenkin kristillisdemokraattisen puoleen puheenjohtaja ei sitä voi jättää huomioimatta. Päivä räsäsen mukaa: " Homous on vain taipumus, jota ei tarvitse noudottaa" Miten joku voi ajatella noin alkukantaisesti, onhan se nyt toteenäytetty, että homoseksuaaliseksi synnytään kuten heteroksikin.

Olen tässä kuitenkin pohtinut, että minulla on kaksi kummilasta. Niin miten käy kummiuteni jos eroan kirkosta. Tietenkin voin jatkaa, olemista kummina. Mutta onko kummiuteni virallisuus tässä kohtaa poistunut, vai onko se koskaan ollutkaan virallista?
4326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

>> Mutta onko kummiuteni virallisuus tässä kohtaa poistunut, vai onko se koskaan ollutkaan virallista?

Äänestä

Minä olen eronnut kirkosta ja minulla oli yksi kirkollinen kummilapsi. Eroaminen ei ole vaikuttanut mitenkään ko. asiaan. Kummilla ei muutenkaan ole minkäänlaista jurudista merkitystä. Kummius on vain nimi paperissa ja loppu kummius on kiinni itse kummista. Tiedän monia kirkollisia kummeja, jotka eivät ole juuri missään tekemisissä kummilastensa kanssa, joten en katso häviäväni kummiudessa niille jotka ovat niitä "kunnollisia" kirkossa pysyneitä.

Minulla on myös kummilapsi, joka ei kuulu kirkkoon. Jostakin syystä kristityillä ihmisillä on todellinen tarve aina oikaista kummilapsesta puhuessani, että eihän se ole OIKEA kummilapsi. Minusta on omituista, että joidenkin mielestä kummilapsi on kummilapsi jos siitä kirjoitetaan joku paperi. Minusta kummius on aivan jotain muuta kuin paperia. Kummiutta toteuttaessani en edes ole huomannut mitään eroa paperillisen ja paperittoman kummilapseni välillä. Myös itse sain kouluiässä ikäänkuin epävirallisen kummin ihmisestä, jota vanhempani eivät olleet vielä tunteneet syntymäni aikaan. Kutsun tätä ihmistä usein kummitädikseni ..sitten taas se oikea kummitätini on oikeastaan unohtunut pois, sillä hän ei ole ollut koskaan mitenkään aktiivisesti elämässäni mukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyyt1980 kirjoitti:

Olen pitkän aikaan pohtinut eroa kirkosta ja ylen "Homoillan" jälkeen päätöseni sai lisää tuulta purjeisiin. En halua kuulua instituutioon, jossa harrastetaan syrjintää ja vielä aivan julkisesti. Varmasti tämä ei ole kirkon virallinen mielipide, mutta jos asian esittää kuitenkin kristillisdemokraattisen puoleen puheenjohtaja ei sitä voi jättää huomioimatta. Päivä räsäsen mukaa: " Homous on vain taipumus, jota ei tarvitse noudottaa" Miten joku voi ajatella noin alkukantaisesti, onhan se nyt toteenäytetty, että homoseksuaaliseksi synnytään kuten heteroksikin.

Olen tässä kuitenkin pohtinut, että minulla on kaksi kummilasta. Niin miten käy kummiuteni jos eroan kirkosta. Tietenkin voin jatkaa, olemista kummina. Mutta onko kummiuteni virallisuus tässä kohtaa poistunut, vai onko se koskaan ollutkaan virallista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu