Nuoret nuo

Millaisia nuorten halutaan olevan, kun toivotaan ja rukoillaan Jumalalta, että hän muuttaisi nuoret ja antaisi heille uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen? Halutaanko nuorten olevan ja pyritäänkö heitä kasvattamaan sellaisiksi, jotka uskovat kaikkeen, mitä Raamattu sisältää ja opettaa Jumalasta ja kaikkeen Jumalaan liittyvästä? Halutaanko nuorista sellaisia, joiden maailmankuva on täysin perustettu Jumalan sanaan, pyhiin kirjoituksiin, ja jotka janoavat lukea ja oppia Raamattua ennen mitään muuta? Rukoillaanko nuoria, jotka ajattelevat kaiken jokapäiväisessä elämässään Raamatun kautta ja koettelevat kaikki asiat Jumalan tahdon mitalla? Nuoria, jotka surevat suuresti sitä, ettei heillä ole käytettävissään niin paljoa aikaa Raamatun lukemiseen ja opiskelemiseen kuin he haluaisivat? Nuoria, jotka palavat innosta Raamatun lukemiseen, uskomiseen ja puolustamiseen siihen kohdistuvista epäuskon hyökkäyksistä? Nuoria, jotka tuntevat sydämissään Jumalan hyvän ja oikean lain ja inhoavat kaikkea syntiä ja kavahtavat syntisten ihmisten saastuttavaa seuraa? Nuoria, jotka pukeutuvat siveästi, puhuvat terveesti, käyttäytyvät arvokkaasti ja ovat kuuliaisia vanhemmilleen ja kehottavat toisiakin tekemään samoin? Nuoria, jotka eivät kuuntele musiikkia, jonka sisältö on syntistä? Nuoria, jotka eivät katso syntisiä elokuvia, jumalattomien ihmisten tekemiä? Nuoria, jotka punnitsevat kaiken kohtaamansa Jumalan sanalla, eivätkä mene sinne, missä avoimesti eletään synnissä ja opetetaan valhetta? Nuoria, jotka ovat oikealla tavalla vakavamielisiä ja ryhdikkäitä, eivätkä laiskoja ja kevytmielisiä kaikenlaisen saastaisen edessä? Halutaanko Jumalan todella herättävän sellaisia nuoria, jotka uskovat Raamattuun ja ovat maailman ihmisten pilkankohde? Nuoria, jotka hylkäävät syntiset ystävänsä ja rakastavasti kehottavat näitä tekemään parannuksen? Nuoria, jotka eivät kykene olemaan epäuskoisten seurassa, ikään kuin näillä ei olisi mitään perustavasti vialla? Nuoria, jotka aina rukoilevat epäuskoisten ihmisten puolesta ja katuvat Jumalan edessä sitä, ettei heillä ole tarpeeksi rohkeutta olla kristittyjä ihmisten edessä? Jos nuorten puolesta ei rukoilla tällä tavoin, ei rukoilla Jumalan tahdon mukaisesti.

Halutaan ja rukoillaan, että Jumala herättäisi nuoria uskoon ja muuttaisi heidän elämänsä. Mutta missä todella opetetaan ja toimitaan tämän rukouksen mukaan? Seurakuntanuoret eivät tiedä Raamatusta mitään, eikä heitä kiinnosta lukea sitä. Nuorilla ei ole sen suurempaa hengen paloa tuntea Raamattua, jotta he osaisivat erottaa totuuden ja valheen, oikean ja väärän. Nuorten puhe on saastaista, pukeutuminen siveetöntä, käyttäytyminen kunnotonta ja renttumaista; miten voi erottaa "uskovan" nuoren maailman nuoresta. Uskovat nuoret viihtyvät siellä, missä epäuskoisetkin. Nuoria ei haittaa eikä sureta, vaikka joku ihminen kuoleekin epäuskossa. Nuoret ovat iloisia ja viihdytettyjä maailmassa. Valot välkkyvät ja rokki soi - niin seurakunnassa kuin myös epäuskoisten ihmisten konserteissa, joissa uskovaiset riemuitsevat muiden mukana. Ketkä uskovaisista nuorista todella välittävät Jumalasta ja hänen sanastaan, pyhistä kirjoituksista? Keille Raamattu todella on pyhä? Uskovaiset nuoret ovat inhottavia, heikkoja, jotka eivät tunne totuutta eivätkä tiedä, mikä on heille hyvää. He ovat häpeäksi Herralle Jeesukselle Kristukselle, eivätkä he kanna Jumalan siunausta mukanaan. Nuorten täytyy tehdä parannus ja luopua maailman ystävyydestä. Nuorten täytyy uskoa Raamattuun.
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

joensuussa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu